Järjetön
Aggressiivinen
Sydämetön
Pelkuri
Erilainen
Rikollinen
Olin hirviö. Sieluton piru parka, joka ei saanut haluamaansa rauhaa. Olin tottunut kateellisiin ilmeisiin, mutta ne muuttuivat vuosien varrella halveksiviksi katseiksi. En päässyt enää p...
[Kirjailijan kommentti: ]Hei kaikille! Tiedän, että lupasin uuden luvun jo viime viikolla, mutta Wattpad ei ole toiminut kunnolla koneellani ja sen vuoksi lukujen julkaiseminen tarinoissa ei ole onnistunut. Toivottavasti nyt tämä onnistuu!
Tämä luku on melkein 5000 sanaa pitkä. Se on vähän kuin tällainen täyteluku, jossa ei tapahdu kovinkaan paljoa, mutta joka kuitenkin siivittää tarinan uusiin tapahtumiin. Tiedän, että tämä tarina vaikuttaa hieman tylsältä ja samanlaiselta kuin englanninkieliset ihmissusi tarinat, joissa iso paha susi ei hyväksy heti kilttiä kumppaniaan. Mutta voin kertoa teille kaikille, että tämä tarina ei todellakaan tule olemaan sellainen klisee! Ne jotka ovat lukeneet esim. Kolmen Kuun Valtakuntaa tietävät, että osaan tehdä ikäviäkin päätöksiä hahmojen elämiin liittyen, joten odottakaan vain kun tämä tarina pääsee loppuun ;)
Ja vielä tiedoksi, ettei tästä tarinasta tule yhtä pitkä kuin esim. Anton tarinasta. Tästä tulee varmaan puolet lyhyempi.
Mutta iloisia lukuhetkiä ja kiitos kaikista tykkäyksistä, kommenteista ja tervetuloa uusille seuraajille!
Charlotte
------
Deze afbeelding leeft onze inhoudsrichtlijnen niet na. Verwijder de afbeelding of upload een andere om verder te gaan met publiceren.
Lisa
Oli hassua kuinka nopeasti olin tottunut siihen, että kumppanini oli lähellä, mutta silti niin kaukana. Pystyin melkein koskemaan häntä, mutta aina kun yritin, hän pyrähti kauemmaksi minusta. Hän oli kuin lintu, joka pelkäsi tulla lähelle. Häntä kiinnosti mitä voisin tarjota hänelle, mutta samalla häntä pelotti mitä kaikkea voisin viedä häneltä pois.
Hänen maineensa, hänen ystävänsä, hänen arvonsa. Ne kaikki olivat hänelle tärkeitä asioita, asioita jotka minä voisin tuhota, jos hän kertoisi totuuden muille.
Se oli tuskallista nähdä hänet joka päivä, tuntea hänen sielunsa, haistaa hänen tuoksunsa. Oli inhottavaa katsoa kuinka hän oli muiden seurassa, kuinka hän jutteli heille, nauroi ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka hän repi joka päivä minut kappaleiksi, eikä hänen tarvinnut edes tehdä mitään.
Silti minä jotenkin pystyin jatkamaan elämääni. Olin kerännyt kaikki mahdolliset voimavarani ja pitänyt hymyn huulillani, vaikken halunnut edes hymyillä. En ollut iloinen, en tuntenut mitään muuta kuin surua, hämmennystä ja tuskaa, mutta silti esitin että kaikki oli hyvin. Minulla ei ollut mitää syytä olla iloinen, eikä hymy jota esittelin muille koskaan yltänyt tarpeeksi korkealle. Huuleni olivat pakotettu ylöspäin, ja joskus mietin, eikö kukaan ollut viimeisen puolen vuoden aikana huomannut kuinka surullinen oikeasti olin.
Mutta ei minulla ollut muutakaan mahdollisuutta kuin pitää kasvoillani naamiota, sillä en halunnut orpokodissa kenenkään tietävän, kuinka nöyryyttää Jasperin käytös minua kohtaan oli ollut näiden kuukausien aikana. Välillä hän oli käyttäytynyt melkein kuin pahin viholliseni, joskus hän oli jopa ystävällinen minulle. Joskus hän ei edes katsonut minuun päinkään.
