Jasper

15. Suudelma

[Kirjailijan kommentti:] Hei! Kiitos taas kerran kärsivällisyydestänne. Yritän kirjoittaa aina mahdollisimman paljon, kun ehdin. Mutta välillä keskityn aina eri tarinoihin, jolloin joku toinen tarina jää tauolle. Tällä hetkellä kirjoitan tätä tarinaa enemmän ja Aamu tarinaan olen myös kirjoittanut hieman uutta osaa. Yritän saada hieman nopeammin seuraavia lukuja valmiiksi :)

Toivottavasti pidätte tästä luvusta ja ihanaa kevättä kaikille!

Jos haluatte seurata minua sosiaalisessamediassa, niin täältä löytyy aktiiviset tilini:

Instagram henk.kohtainen: lottiesdreams

 Tiktok: lottakaro

Charlotte

------

Lisa

Oli outoa katsoa silmästä silmään miestä, joka oli satuttanut minua hyvin paljon, mutta joka oli auttanut minua eilen, kun olin ollut aikeissa hyökätä Leonan kimppuun.

Remus näytti itsekin olevan hieman häkeltynyt. Hän ei tiennyt mitä sanoa, sillä hän hörppi aina välillä kahviaan, ja hieroi hermostuneena toista käsivarttaan kuin yrittäen miettiä miten aloittaisi keskustelun.

Kauanko olimme vain nököttäneet terassilla, tuijottaen toisiamme? Ehkä puoli tuntia, mutta se tuntui silti ikuisuudelta. Aika tuntui seisahtuneen paikoilleen.

- Olet kasvanut, Remus sanoi viattoman kuuloisena, saaden minut nolostumaan.

Tunsin itseni alastomaksi hänen katseensa alla. Nyin automaattisesti mekkoni helmaa alemmas, etteivät paksut reiteni näkyisi niin paljon. Remus huomasi eleeni, kurtistaen kulmiaan.

- En tarkoittanut että olisit lihonut. Tarkoitin, että olet aikuisemman näköinen, Remus selitti nopeasti, yrittäen paikata sanojaan.

En vastannut mitään, olin vain hiljaa paikoillani ja odotin, että Kira tai joku muu tulisi pelastamaan minut tästä tilanteesta. En tiennyt mitä sanoa hänelle, en ollut puhunut hänelle mitään eilenkään, kun olin herännyt hänen sylistään. Se oli ollut hyvin kiusallista, sillä hän oli pidellyt minua kuin olisin oikeasti merkinnyt hänelle jotain.

- Voitko jo paremmin?

Nyökkäsin vain ja vilkaisin häntä hieman peloissani, sillä muistin kuinka hän inhosi tapaani nyökätä vastaukseksi. Mutta hän ei sanonut mitään, hymyili vain oudon näköisenä, saaden minut enemmän varuilleni.

- Minä olen hyvin kiitollinen siitä, että suostuit juttelemaan kanssani, mutta se olisi hieman helpompaa jos sinä puhuisit myös, Remus naurahti vaivaantuneen kuuloisena.

- Minä pidän tästä paikasta, kuiskasin, vaikkei se liittynyt mitenkään Remuksen sanoihin.

Hän hätkähti hieman ääntäni, mutta muuten hän ei näyttänyt kuinka vahvasti se vaikutti häneen.

- Minä tiedän, Adrian on kertonut, että olet kotiutunut tänne todella hyvin, Remus sanoi, yrittäen kuulostaa ystävälliseltä.

- En halua lähteä täältä, totesin tietäen miehen aikeen viedä minut takaisin synkkään laumaansa.

- Sinä olet fiksu tyttö, tiedät varmasti itsekin ettet kuulu tänne.

- Ja minne sitten kuulun? Sinun laumaasi? sihahdin yllättävän ärhäkkäästi.