Järjetön
Aggressiivinen
Sydämetön
Pelkuri
Erilainen
Rikollinen
Olin hirviö. Sieluton piru parka, joka ei saanut haluamaansa rauhaa. Olin tottunut kateellisiin ilmeisiin, mutta ne muuttuivat vuosien varrella halveksiviksi katseiksi. En päässyt enää p...
[Kirjailijan kommentti:] Hei kaikki! Ja pahoittelut, että uuden luvun kanssa on kestänyt näinkin kauan. Mutta joskus en vain tiedä mihin suuntaan tätä lähden kirjoittamaan, vaikka tiedän miten tarinan kanssa loppujen lopuksi käy. Ja Jasperin näkökulmasta on kehkeytynyt minulle ongelma, koska jotenkin hänen ajatuksiaan on hyvin vaikea kuvailla. Ja siksi monet luvut ovat Lisan näkökulmasta. Tarinahan on molempien, mutta silti yritän nyt panostaa enemmän Jasperinkin ajatuksiin, että saisitte myös lukea hänen näkökulmastaan.
Toivottavasti pidätte tästä luvusta ja lisää on tulossa :)
Kiitos kärsivällisyydestä ja kaikista tykkäyksistä ja kommenteista :)
Charlotte
-------
Oops! Bu görüntü içerik kurallarımıza uymuyor. Yayımlamaya devam etmek için görüntüyü kaldırmayı ya da başka bir görüntü yüklemeyi deneyin.
Avasin silmäni. Painoin ne takaisin kiinni ja odotin hetken aikaa. Avasin ne uudestaan ja katsoin ympärilleni hämmennyksen vallassa. Olin huoneessa. Hyvin kauniissa ja pienessä huoneessa, joka kylpi auringonvalossa.
Makasin pehmeällä sängyllä, joka oli seinän vieressä. Sen tyynyt olivat vaaleanpunaisia, peitto päälläni oli tilkkutäkki, jossa oli erivärisiä hempeitä värejä. Seinillä oleva tapetti oli liilaa, sen sileällä pinnalla oli pieniä piirroshahmoja, maatilaneläimiä.
Nurkassa oli hoitopöytä, jonka toisella puolella oli ikkuna. Keltaiset verhot olivat auki, antaen valon tulvia huoneeseen. Näin taivaalla pilviä, isoja hattaramaisia pilviä, jotka ajelehtivat hitaasti sinisellä taivaalla.
Kurtistin kulmiani hieman. En muistanut nukahtaneeni tällaiseen huoneeseen. Olin ollut omassa huoneessani Alfan talossa, tai ainakin olin jäänyt sinne nukkumaan. Vai olinko kuitenkin nukahtanut alakertaan, ja joku oli siirtänyt minut tänne? Mutta vain Alfa, Roland ja Azoria pääsivät talon sisälle, eikä Azoria jaksaisi kantaa minua.
Siirsin katseeni huoneen peräälle, jossa näin pienen pinnasängyn. Sen sisältä kuului hiljaista kitinää, ihan kuin pieni kissanpentu olisi itkenyt. Minä kuulostelin hämmentyneenä ääntä ja siirsin peiton päältäni. Nousin hitaasti ylös ja otin pari askelta pinnasänkyä kohti. Kitinä vain yltyi mitä lähemmäksi menin. Kävelin hitaasti sen luokse, ja jostain syystä pelkäsin mitä näkisin. Sydämeni syke nousi koko ajan. Tunsin pulssini ohimollani.
Vetäisin syvään henkeä. Kurkistin laidan ylitse ja kiljaisin.
Kiljaisin uudestaan, kun tajusin mitä näin. Pieni verinen vauva makasi sängyssä suu auki. Sen silmät olivat pikimustat ja kasvoista puuttui nenä. Se kitisi ja vääntelehti kuin tuskissaan. Sen pienet kädet riuhtoivat ilmassa ja sen jalat tutisivat omituisesti. Vauvan silmät toljottivat minua, saaden minut kiljumaan entistä enemmän.
En pystynyt liikkumaan, en pystynyt tekemään mitään muuta kuin kiljumaan. Olin kuin naulittuna paikoilleni ja tunsin omituisen tunteen rinnassani. Se tunne kalvoi minua. Se tuntui polttavalta.
