Jasper

6. Romulas ja Remus

[Kirjailijan kommentti:] Hello lukijat! On kulunut aika pitkä aika viime päivityksestä, mutta nyt olen vihdoin ja viimein saanut uuden luvun valmiiksi :) Pahoittelut, että kesti näin kauan. Mutta olen kärsinyt inspiraation puutteesta, ja tämä luku on nyt kuitenkin Lisan näkökulmasta ja seuraava luku on Jasperin ajatuksista :)

Kiitos kaikista tykkäyksistä ja kommenteista! Ne merkitsevät hyvin paljon minulle :)

En vielä tiedä milloin uusi luku tulee, mutta olkaa kärsivällisiä :)

Charlotte

-----

Lisa

Hengitin. En silti tiennyt olinko olemassa.

Sydämeni löi. Mutta en tuntenut eläväni.

Avasin silmäni. En silti nähnyt muuta kuin punaista.

Punaista verta. Sitä oli joka puolella, tahmeaa punaista verta, joka tahrasi minut ja ajatukseni.

En olisi halunnut olla tässä tilanteessa, en olisi halunnut olla niin lukossa, mutten kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä mitä olin tehnyt. Olin hyökännyt vampyyrien kimppuun, olin repinyt heitä, raadellut ja maistanut heidän vertaan, jonka rautainen maku häilyi vieläkin huulillani. Tunsin heidän pehmeän ihonsa hampaideni välissä, kuulin heidän tuskaiset huutonsa ja näin punaista, vain ja ainoastaan punaista.

Se väri oli syöpynyt verkkokalvoihini tatuoinnin lailla. En koskaan pääsisi eroon siitä näystä, en koskaan voisi enää elää normaalia elämää. En ymmärtänyt itseäni, en tekoani. En ollut paha, en ollut sellainen henkilö, joka satuttaisi muita, ja kuitenkin olin melkein tappanut niin helposti toisia.

Painoin silmäni kiinni, mutta se ei auttanut. Näin edelleen vain punaista. Se väri sai minut voimaan pahoin, se sai minut tuntemaan kamalaa tuskaa. Sellaista tuskaa joka repi minua tuhansiin eri osiin. Se tuntui kamalalle, kuin joku olisi sahannut luitani ja yrittänyt sitten paikata ne naulaamalla ne takaisin yhteen.

Tunsin kipua joka puolella, joka ikisessä lihaksessani. Tunsin väriseväni, kehoni tutisi kuin lehti joka värisi tuulen voimasta. Kipu ja tuska veti minut pimeyteen, joka ei ollut mustaa vaan tummanpunaista.

- Ad astra doloribus itur

Hiljainen, matala ääni kuiski jossain lähelläni sanoja, jotka sekoittuivat mielessäni epämääräisiksi lauseiksi. Tunsin kosketuksen poskellani, hellän sellaisen. Ihoani poltteli, kipristeli ja samalla kuitenkin tunsin jotain mikä sai kivun lieventymään hetkeksi.

Jasper.

Suteni vaikersi mielessäni, saaden sydämeni tahdin kiihtymään. Oliko hän minun vierelläni? Oliko sielunkumppanimme tullut luoksemme? Olisin halunnut avata silmäni ja nähdä hänen silmänsä. Nähdä hänet silittämässä poskeani, nähdä hänet huolehtimassa minusta, omasta kumppanistaan. Halusin niin kovasti hänen läheisyyttään, hänen rakkauttaan. Hänen tuoksunsa tulvi nenääni, hänen kaunis äänensä kantautui korviini. Hän oli siinä, hän oli minun lähelläni.