Jasper

[EXTRA LUKU] Lupaus

Remus

Tunsin itseni oudoksi kyttääjäksi, kun tuijotin Lisaa, joka leikki pikku pentujen kanssa.

Mutta oli hyvin huvittavaa katsella kuinka hän juoksi pentujen perässä, esittäen ettei hän saanut heitä kiinni. Pennut nauroivat, ja kiljuivat aina kun Lisa tuli liian lähelle.

Minua hymyilytti Lisan käytös. Hän oli niin hellyyttävä, kiltti, mukava, kaikkea sitä mitä minä en ollut.

Näin kuinka Lisa ja pennut painautuivat nurmelle makaamaan, kuulin heidän keskustelevan pilvistä ja miltä ne näyttivät. Se oli todella suloista, ihan kuin kohtaus elokuvasta.

Yksi pikku pennuista näki minut. Hän siristeli silmiään hetken aikaa ja kuiskasi sitten jotain Lisalle. Lisa käännähti katsomaan minua, saaden minut vetämään terävästi henkeä.

Lisan silmät kohtasivat omani. Sydämeni pysähtyi hetkeksi, kun näin hänen hölmistyneen katseensa. Hän ei tunnistanut minua, se oli päivänselvää ja ymmärrettävää sillä olin hieman siistinyt ulkonäköäni.

Kun tuoksuni saavutti hänet, hänen silmänsä laajenivat, mutta ei ilosta, ei yllätyksestä, vaan kauhusta. Näin kuinka hän nousi kömpelösti ylös, juosten nopeasti läheisen leikkimökin sisälle. Pikku sudet juoksivat hänen perässään, he kai luulivat sitä leikiksi, mutta minä kuulin hänen sydämensä lyönnit, jotka kiihtyivät joka ikinen sekunti.

Hän pelkäsi minua.

Hän pelkäsi minua enemmän kuin koskaan ennen.

Nielaisin äänekkäästi. En tiennyt, että Lisa pelkäsi minua niin paljon. Olin tietysti aavistanut, että hän ei välttämättä haluaisi olla missään tekemisissä kanssani, mutta olin käsittänyt Kiran puheista, että he olivat keskustelleet minusta tänä aamuna, ja Lisa oli hieman jo lämmennyt sille asialle, että tulisin käymään.

Mutta hänen katseensa syöpyi verkkokalvoihini. Hänen pelokkaat silmänsä, hänen kalpea ihonsa. Hän luuli, että satuttaisin häntä taas.

Kävelin talon sisälle, koska en halunnut säikäyttää Lisaa vielä pahemmin. Menin Adrianin työhuoneeseen, ja aukaisin oven koputtamatta.

Adrian istui työpöytänsä takana, laski kahvikupin huuliltaan ja vilkaisi minua kulmiensa alta.

- No?

- Hän pelkää minua, totesin hieman liian surullisesti.

- Mitä odotit? Adrian tuhahti, - että hän juoksee hymy huulillaan syliisi ja suutelee sinut tainnoksiin.

Itse asiassa olin odottanut, että Lisa tulisi edes tervehtimään minua. En ollut ajatellut, että hän pelkäisi minut niin paljon, ettei hän uskaltaisi lähestyä minua.

- Luulin vain, että hän olisi jo tottunut ajatukseen keskustella kanssani, huomautin.

- Sinä kidutit häntä, Adrian sanoi vakavana.

- En tehnyt sitä tahallani, huomautin ärtyneenä.

- Et kuitenkaan tehnyt sitä hyvälläkään.

- Jos voisin...

- Et voi muuttaa tekojasi Remus, sitä on turha toivoa. Mutta voit muuttaa tulevaisuutta. Ole parempi, älä tee typeriä virheitä ja ole kärsivällinen, setäni selitti kuin yrittäen esittää isääni.

- Minä olen ollut kärsivällinen nämä vuodet, muistutin turhautuneena, kuinka monta kertaa olinkaan halunnut tulla katsomaan Lisaa, mutta olin pidätellyt itseäni vain sen vuoksi, koska Adrian kielsi minua tulemasta käymään.