Jasper

22. Tuntematon

Lisa

Remus oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Hän ei tullut aamiaiselle, ei seminaariin, eikä häntä näkynyt missään, vaikka kuinka etsin. Muut sudet vilkuilivat minua melkein myötätuntoisen näköisinä, kun kyselin heiltä olivatko he nähneet Remusta mutta kukaan ei ainakaan myöntänyt nähneensä häntä. Enkä uskonut että he valehtelivat, Remus oli varmasti paennut jonnekin sellaiseen paikkaan jossa hän sai olla yksin.

Kävin jopa kaupungilla ja yritin löytää hänestä hajujäämiä mutta tuloksetta. Ihan kuin hän olisi lähtenyt pois koko kaupungista. Mutta en tahtonut uskoa sitä, että hän olisi jättänyt minut tänne yksin siksi etsin häntä monta tuntia ennen kuin luovutin ja palasin hotellille.

Remus halusi selvästi olla yksin ja pysyä kadoksissa. Ymmärsin kyllä, että hänen tunteensa olivat sekaisin ja hän tarvitsi aikaa. Mutta minun työntäminen pois ei auttaisi mitään. Jos hän olisi pystynyt avautumaan minulle ja keskustelemaan asiasta hänen ei olisi tarvinnut paeta tilannetta.

Ja samalla hän aiheutti minullekin mielipahaa. En ollut nukkunut yöllä silmäystäkään, kun olin murehtinut Remusta ja tämän hyvinvointia.

Nyt en voinut mitään tilanteelle, mutta minua hirvitti ajatus, ettei Remus tulisi päätöstanssijaisiin. En halunnut mennä yksin, mutta en halunnut nököttää yksin hotellihuoneessakaan. Olin odottanut tanssijaisia. Olin ajatellut, että voisimme tanssia yhdessä, ja esittää hetken aikaa että olisimme kuin jossain halvassa Hollywood elokuvassa. Se olisi ollut mukava päätös tälle reissulle, mutta ilmeisesti se saisi paljon ikävämmän päätöksen.

Yritin keskittyä hieman muihin asioihin ja otin käsiini kännykän jonka Remus oli ostanut minulle. Yhdistin sen hotellin langattomaan verkkoon ja aloin selaamaan opiskelumahdollisuuksia. En oikeastaan tiennyt mitä halusin tehdä elämälläni. En kuitenkaan halunnut jäädä vain Remuksen laumaan ja esittää kuuliaista Lunaa. Olin kai joskus ajatellut, että se elämä olisi ollut hienoa Jasperin rinnalla. Olla vain kotona, pitää huolta kumppanista ja mahdollisista pennuista. Mutta ajatukseni olivat muuttuneet. Halusin tehdä jotain, jotain sellaista mikä tekisi minut onnelliseksi. En voisi saavuttaa mitään vain olemalla laumassa.

Koomassa oloni aikana olin menettänyt vuoden elämästäni, niin kauan oli kestänyt toipua Remuksen typeryydestä. Ja heräämiseni jälkeen olin joutunut totuttelemaan hetken aikaa siihen, että olin hereillä. Kehoni ja mieleni olivat olleet hyvin stressaantuneita.

Huokaisin syvään ja vilkaisin kelloa jonka viisarit kääntyivät uhkaavasti kohti ilta kello kuutta. Seitsemältä alkaisi tanssijaiset ja Remusta ei näkynyt missään.

Laskin kännykän syrjään ja nousin sängystä. Avasin pukupussin ja otin varovaisesti Remuksen mustan puvun esiin. Laitoin sen nätisti roikkumaan vaatetankoon ja toivoin että hän käyttäisi sitä tänä iltana. Ehkä hän tulisi kuitenkin, ainakin halusin uskoa siihen ettei hän tuottaisi minulle pettymystä.

Menin pesuhuoneeseen ja yritin varovaisesti meikata itseäni. En ollut koskaan osannut meikata kunnolla hienoihin tilaisuuksiin, ja pelkäsin että tekisin itsestäni typerän näköisen laittamalla liikaa meikkiä. Sain kuitenkin aika siistin meikin aikaiseksi ja hymyilin omalle peilikuvalleni. Aloin pikku hiljaa pitämään itsestäni ja siitä mitä näin peilistä. Joskus minusta oli tuntunut kauhealta katsoa itseäni, mutta nyt ymmärsin etten ollutkaan niin kauhean näköinen kuin olin ajatellut.

Puin iltapuvun ylleni ja silitin sen kangasta sormillani. Ensi kertaa elämäni aikana tunsin itseni kauniiksi, ensi kertaa tunsin itseni jonkin arvoiseksi.

Olisin halunnut, että Remus olisi ollut näkemässä minut, että hän olisi edes yrittänyt voittaa omat demoninsa ja ajatella muitakin kuin vain itseään.