Eloonjääneet | Yoonmin

23.

Yoongi:

Ylemmässä kerroksessa kaikki tuntui olevan poissa raiteiltaan. Kaikki vaikuttivat niin rauhattomilta ja pelokkailta. Huoneen levoton ilmapiiri levisi yhtäkkiä minuunkin. Se tarttui ensin vain mieleen, johon se jätti pieniä, sekavia ajatuksia, jotka jäivät risteilemään päähäni ja saivat muutkin ajatukset sekaisin. Sitten levottomuus levisi muuallekin kehooni, joka jännittyi hetkessä paikalleen. Kädet alkoivat täristä, joten vedin ne puuskaan lähelleni. En halunnut, että kukaan huomaisi, miten peloissani olin.

Tuntui niin oudolta, että vain muutama päivä sitten meitä oli ollut puolet vähemmän eikä meillä ollut ollut mitään hätää. Kaikki oli ollut kuten aina ennenkin. Nyt tuskin mikään oli.

Taen tukahdutettu älähdys sohvalta herätti minut ajatuksistani. Vasta silloin havahduin siihen, mikä Taen tilanne oli. Ryntäsin äkkiä hänen luokseen. Tae väänsi kasvoilleen vinon hymyn, joka purkautui kuitenkin pian irvistykseksi kivusta.

"Mä kun luulin, ettei tarvis enää katella sun naamaa", Tae sanoi muka pettyneenä, saman vinon hymyn, jonka niin usein Taella olin nähnyt, kasvoilleen vetäen. Hän kuulosti pirteältä ottaen huomioon, että muutama tunti sitten hänellä oli ollut yksi käsi enemmän.

"Älä jaksa olla noin pettynyt. Mä oon sulle sen viinapullon velkaa. Et ois ikinä saanut sitä, jos oisit päättänyt kuolla nyt", muistutin naurahtaen.

"Totta. Sun on sit syytä maksaa se ennen mun seuraavaa melkein kuolemaa", tämä vastasi.

"Ja sun ois syytä olla melkein kuolematta seuraavaa kertaa. En mäkään kaikkeen pysty", Jin liittyi keskusteluun takaamme.

"Katotaan sitä sit", Tae sanoi. Yhtäkkiä tämän kasvot vääntäytyivät vinosta hymystä tuskaiseen ilmeeseen, jota seurasi pieni, valittava äännähdys, jota Tae yritti parhaansa mukaan peitellä. Se kesti muutaman sekunnin, joiden jälkeen Tae sulki silmänsä ja hengitti raskaasti.

"Mä en oikein voi tolle mitään. Jungkook sanoi, ettei niilläkään oo särkylääkkeitä jäljellä, mutta lähti kuitenkin katsomaan. Musta tuntuu, et se on susta aika huolissaan", Jin sanoi ääni pehmeten loppua kohden. Huomasin, että Tae avasi silmänsä Jinin mainitessa Jungkookin nimen. Toisaalta se saattoi olla vain liian kovilla kierroksilla käyvien aivojeni harhainen ja aivan liian nopea johtopäätös.

"Äh, sanokaa sille, että mä pärjään kyllä. Jimin tarvii niitä paljon enemmän kuin mä. Ei mulla oo mitään hätää", Tae sanoi hymyillen taas väkinäisesti.

"Ei sun aina tarvii jaksaa ja pärjätä. Sä oot pärjännyt niin kauan kuin mä jaksan muistaa, sä oot aina syönyt vähiten ja antanut mullekin enemmän, vaikka oon sua paljon lyhyempi ja pienempi", muistutin hiljaa.

"Voi ei, oon sua nyt yhen käden pienempi, nyt mun täytyy pärjätä vielä vähemmällä ruualla", Taehyung sanoi naurahtaen taas. En voinut käsittää hänen kykyään nauraa ja vitsailla, vaikka tunsi ties millaista kipua. Samainen kyky sai minut aina silloin tällöin miettimään, mitä Taehyungin päässä oikeasti liikkui kaiken sen vitsailun takana.

"Yoongi koittaa sanoa, et se on susta tosi huolissaan, ja niin ollaan me muutkin", Jin sanoi katsoen Taehyungia vakavasti. Tämä nyökkäsi kevyesti.

"Mä tiedän. Mut oikeesti, ei teiän tarvii musta huolehtia. Mä oon aina pärjännyt, mä pärjään nytkin", Tae sanoi ja sulki silmänsä antaen meidän ymmärtää, että keskustelu oli päättynyt.