Eloonjääneet | Yoonmin

17.

Yoongi:

"Ja te ette ole yhdessä vai?" Jin kysyi kohottaen kulmiaan. Hymyilin hänelle kevyesti vastaukseksi ja käänsin äkkiä katseeni Jungkookiin.

"Löytyikö mitään?" kysyin.

"Joo, tälläsiä ainakin", Jungkook sanoi ja näytti muutamaa erilaista lääkepurkkia.

Jimin käänsi päätään lääkkeitä kohti ja kääntyi sitten istumaan syliini selkä minua vasten. Kiersin käteni tämän vyötärölle ja tunsin, kuinka Jimin nappasi käteni omiinsa ja alkoi leikitellä niiden sormilla. Huomasin suupielieni nousevan väkisinkin ylös. Laskin pääni hellästi Jiminin olkapäälle.

"Otatko näitä lääkkeitä vai et?" Hoseok kysyi rikkoen tunnelman.

Jimin nyökkäsi hiljaa nostamatta katsettaan käsistäni.

"Tässä on vettä", Jin sanoi ja ojensi Jiminille vesilasin ja muutaman erilaisen pillerin. Jimin irrotti kätensä vastahakoisesti omistani ja vei lääkkeet suuhunsa. Lopuksi hän kaatoi suuhunsa hieman vettä ja ojensi mukin takaisi Jinille.

"Kiitos", Jimin sanoi osoittaen sanansa Hoseokille ja Jungkookille. Hoseok naurahti kevyesti.

"Eipä mitään. Ilohan se on auttaa", Jungkook sanoi hymyillen.

***

Istuimme Jiminin kanssa sohvalla sylikkäin, huulet jälleen yhdistettyinä. Yhtäkkiä tunsin rajun nykäisyn Jiminin kehossa yskän saattelemana. Sitten toisen, ja pian ne olivat jo sarja. Suussani maistui rautainen, lämmin neste. Sitä oli paljon, ja se tuntui vain lisääntyvän entisestään.

Pian poika valahti käsivarsilleni tajuttomana, mutta verta valui edelleen tämän suupielistä loputtomana vanana. Vein käteni kauhuissani Jiminin kaulalle ja etsin pulssin. Tunsin, kuinka se laski laskemistaan, kunnes lopulta pysähtyi kokonaan.

***

"Yoongi, herää! Mikä sulla on?" Jimin kysyi hädissään ravistellessaan olkapäitäni.

"Mä... Jimin... Sä..." yritin muodostaa lauseita, mutta suustani ei päässyt kuin katkonaisia sanoja, joten tyydyin vain halaamaan Jiminiä kovaa. Jimin silitti selkääni hämmentyneenä.

"Näitkö jotain painajaista?" Jimin kuiskasi. Nyökkäsin hiljaa poikaa vasten.

"Arvasin. Hikoilit ihan hulluna ja pyörit ihan paniikissa. Mut kato, kaikki on ihan hyvin. Ei oo mitään hätää", Jimin rauhoitteli.

"Missä kohtaa mä edes nukahdin? Anteeks, en mä ois saanu", sanoin rauhoituttuani. Mitä jos unen tapahtumat olisivatkin olleet totta, ja olisin vain nukkunut rauhallisesti Jiminin vierellä?

"Hei, ihan oikeesti. Sä oot valvonu reilusti yli kaks vuorokautta putkeen, kun oot vahtinut mua. Kyllä sunkin pitää joskus nukkua", Jimin sanoi ja sipaisi poskeani, kohottaen suupieliäni ylöspäin. Annoin Jiminille kevyen suukon otsaan.

"Kauanko mä sitten nukuin?" kysyin. Jimin kohautti olkapäitään.

"Pari kolme tuntia. Mikä... mikä se painajainen oli?" Jimin vuorostaan kysyi.

"Mä... mä putosin. Korkeelta", valehtelin. En halunnut Jiminin huolestuvan.

Poika katseli kasvojani tarkkaan.

"Mä kuolin, vai?" Jimin kysyi hiljaa. Nyökkäsin katsellen varpaitani.

"Mutta hei, mä oon täällä. Loppuun asti. Sain just lääkkeitä, jos unohdit", Jimin sanoi kohottaen leukaani etusormellaan. Nyökkäsin hiljaa.

"Mennäänkö syömään?" ehdotin keventääkseni tunnelmaa. Jimin nousi ylös ja vetäisi minutkin pystyyn.

"Aha aha, haluut vähän todistella vahvuuttas?" kiusoittelin nuorempaa. Jimin tuhahti vastaukseksi. Nostin tämän selkääni, mutta poika rimpuilikin heti pois.

"Osaan kävellä ihan itsekin", Jimin sanoi muka-vihaisella äänellä.

"Niinpä niin", totesin naurahtaen.

"No hei oikeesti. En mä nyt kuolemassa oo", Jimin sanoi. Ai et vai, mietin, mutta päätin kuitenkin pysyä hiljaa. En halunnut pilata rauhallista tunnelmaa.

Otin Jiminin käden omaani ja kävelimme yhdessä kohti Jinin asuntoa. Yhtäkkiä kesken matkan Jimin pysähtyi. Käänsin katseeni poikaan, joka oli jäänyt taakseni.

"Yoongi, mitä me ollaan?" Jimin kysyi katsellen minua intensiivisesti, maailmankaikkeus silmissään. Astuin muutaman askeleen lähemmäksi poikaa.

"Mitä sä haluut meidän olevan?" kysyin vuorostani.

"Yhessä", Jimin sanoi ja vei minut pehmeään suudelmaan. Suudelma oli kevyt ja rauhallinen, täynnä rakkautta.

Irtauduttuamme Jimin katsoi minua surumielisesti, kuin koko maailma olisi menettänyt jotakin, ja surisi sen perään.

"Voi kun se olisikin mahdollista. Mä en vaan voi ottaa sitä riskiä, että sulle käy jotain, jos me muutetaan Soulin keskustaan ja... Mä en pystyis menettään sua", hän sanoi kyynelten noustessa silmiinsä.

Kiedoin käsivarteni nuoremman ympärille ja tunsin pojan painautuvan vasten kehoani.

"Voi, Jimin", kuiskasin hiljaa Jiminin pehmeisiin hiuksiin.

"Kyl... kyl kaikki järjestyy. Mä lupaan", kuiskailin.

"Mä rakastan sua", Jimin mumisi paitaani vasten.

"Mä rakastan sua niin paljon, että en voi edes kuvitella sun menettämistä. Se olis vaa liian hirveetä", Jimin huokaisi.

***

614 sanaa

Mun inspiraatiolla on jotain suuresti mua vastaan ku ei suostu käymään tätä useemmin. Pahottelut siitä, mut kiitos, et luit💕