Eloonjääneet | Yoonmin

14.

Yoongi:

Jiminin pieni käsi tuntui ihanalta omassani. Vaikkei poika ollut edes hereillä, olin istunut tämän vieressä jo kauan pitäen häntä kädestä.

Jin oli pyytänyt minua mukaansa hakemaan vettä, mutta olin mutissut vastaukseksi vain jotakin Jiminin tapaista. Jin oli hymähtänyt ja lähtenyt lähteelle seuranaan vain kaksi tyhjää vesikanisteria.

Minua stressasi ajatus valtion työntekijöistä. Haluaisin vain tietää, miksi? Mikä heitä kiinnostaa meissä? Muutamassa eloonjääneessä pojassa? En saanut vastausta.

Mieltäni painoi myös huoli Namjoonista ja Taehyungista. Missäköhän ne sekopäät nytkin olivat? Tiesivätkö edes, mitä etsivät? Tuskin, ainakaan kovin tarkasti.

Onneksi edes jokin rauhoitti minua: Jimin. Hän voi ainakin omiensa ja Jinin sanojen mukaan hyvin, vaikken luottanutkaan siihen kovin paljoa. Jin katsoi Jiminiä aina niin huolestuneena, ettei kaikki voinut olla ihan kunnossa. Yritin silti tuudittautua siihen ajatukseen, että kaikki oli hyvin.

Havahduin siihen, että joku puristi kättäni. Hymy nousi huulilleni.

"Huomenta", kuiskasin nostaen katseeni Jiminiin.

"Ai onko nyt aamu?" Jimin kysyi hämmentyneenä.

"No ei, hölmö. Nyt on ilta", vastasin naurahtaen.

"Meillä on kohta ruokaa. Onko sulla nälkä, sä nukuit kun me muut syötiin?" kysyin.

"Ei oikeestaan", Jimin vastasi ja haukotteli makeasti.

"Oot noin väsynyt varmaan siks, kun Jin antoi sulle vähän vahvempaa särkylääkettä. Se saattaa väsyttää", kerroin. Jimin nyökkäsi.

Yhtäkkiä ovi aukesi. Jin huikkasi meille tervehdyksen ja antoi molemmille lautasen täynnä vihannespataa.

"Jimin, ootko kunnossa?" Jin kysyi.

"Joo, miks en ois?" Jimin vastasi. Kaikki kolme tiesimme montakin syytä, miksei Jimin olisi ollut kunnossa, mutta pysyimme hiljaa.

Hiljaisuus olisi ollut täydellinen, jos astioista ei olisi kuulunut ääntä. Lopulta, kun saimme syötyä, hiljaisuus sitten muuttui täydelliseksi.

"No mä voin viedä astiat", Jin sanoi lopulta muka-kevyesti, keräsi lautaset pinoksi ja lähti kohti omaa asuntoaan.

"Yoongi, tuu tänne, jooko?" Jimin marisi nousten sohvalla istumaan.

"Kai mä voin sitten tulla kun pyydät", vastasin hymyillen vinosti ja istahdin pojan viereen. Jimin nojautui heti minua vasten. Hymähdin hiljaa.

"Kun mä olin pieni, mä leikin aina mun äidin kädellä, kun istuin sen sylissä", Jimin sanoi hiljaa.

"Aika söpöö", vastasin huomaamattani ääneen.

Jimin katsahti minuun nopeasti, muttei sanonut mitään. Pian poika nappasi käteni omaansa ja alkoi leikitellä sen sormilla hellästi.

"Ai näin vai?" kysyin hymyillen. Jimin katsoi minua taas ja nyökkäsi.

"Se oli mulle aina tosi rauhottavaa", Jimin sanoi.

"Mut sitte äiti..." Jimin sanoi ääni särkyen. Vein toisen käteni nuoremman olkapäälle ja silitin sitä hellästi.

"Ei tarvii puhuu siitä", sanoin.

Jiminin poskelle oli kuitenkin valunut jo muutama suolainen kyynel. Olin jo nostamassa kättäni pyyhkäisemään niitä pois, kun huomasin Jiminin pienen käden.

"Pidä mua vaan kovempaa kädestä, jooko?" hän kysyi edelleen itkuisella äänellä.

"Okei", vastasin ja otin pojan kädestä paremman otteen.

"Jimin, tiiäthän, että oot mulle ihan tosi tärkee, enkä kestäis sun menettämistä?" kysyin hetken kuluttua.

"En kestäis, etten sais enää koskaan pitää sua kädestä, tuntee sun kehoo nojaamassa mun kehoon, nähä sun kyyneleitä ja pyyhkii niitä pois, kuulla sun ääntä", jatkoin.

Jimin ei vastannut, mutta tunsin, kuinka hän puristi kättäni kovempaa ja painautui minua lähemmäs.

"Oot tärkee", kuiskasin lopulta.

"Yoongi, tuu alas. Äkkiä", Jin huusi alhaalta ääni kireänä.

***

514 sanaa

Lukekaa tää jooko?

Tää tarina on musta ihan hyvä joo. Juoni toimii, hahmotkin kai, mut yks ongelma täs kyllä kieltämättä on.

Tää on fanfic. Oon ite tullu siihen lopputulokseen, etten enää alota uusia fanfic-kirjoja lukeen tai kirjottaan.

Oon myös miettiny, että haluunko jatkaa tätäkään loppuun asti, kun nykyään oon alkanu kokeen tän kirjottamisen epäkunnioittavaks.

Mitä mieltä te ootte?
Haluaisin ihan oikeesti mielipiteitä, ja vastauksen, että jatkanko tätä loppuun vai en.

Kiitos kun ymmärrätte❤️

***

Anteeks, mulla oli vähän pidempi tauko, johtu vaan inspiraation puutteesta. Myös noi ylläolevat asiat on saattanu vaikuttaa. Koulun alkaminen ja muut, aikaki ollu muka vähissä. Noh, yritän kirjotella, mutta oman mieleni mukaan, en pakottamalla.

Kiitos superisti kun luit❤️❤️❤️