Eloonjääneet | Yoonmin

9.

Yoongi:

Veriläikät saivat minut hätääntymään.
Onko Jimin kunnossa? No ei, jos tältä näyttää. Pitäisikö hakea Jin? Pitäisi, mutta en voinut jättää Jiminiä yksinkään.
Kenen vika tämä oli? Minun. Vain ja ainoastaan minun, minähän hänet katolle vein.

Niin. Olisihan minun pitänyt tajuta, ettei kuumeista poikaa voi viedä maaliskuun alussa kylmälle katolle moneksi tunniksi.

Poika nukkui nyt rauhallisesti roikkuen puoliksi pois sohvalta. Päätin nostaa Jiminin niin, ettei hän valuisi vahingossa lattialle. Otin Jiminin kainaloista kiinni ja nostin nukkuvan pojan kunnolla sohvalle.

Päätin, että Jinin pitäisi katsoa tilannetta. Jin väitti, että vihasi sitä, kun sanoimme häntä lääkäriksi, mutta tiesimme kaikki, että oikeasti hän oli ylpeä siitä, että oli ennen räjähdystä opiskelemassa lääkäriksi.

Kävelin asunnon ovelle katsellen koko ajan varuillani nukkuvaa Jiminiä. Pelkäsin, että pojalle kävisi hetkenä minä hyvänsä jotain. Avasin oven hiljaa ja työnsin pääni käytävään.

"Jin! Tuu tänne!" huusin. Kunpa hän kuulisi.

"Ei saa huutaa..." kuului väsynyt mutina asunnostani.

"Jimin? Anteeks, anteeks tosi paljon. Mun ei ollut tarkotus herättää", sanoin pahoillani.

"Mm. Ei se mitään. Mä haluun nuk-" lause keskeytyi kiljaisuun.

Ryntäsin asuntoon katsomaan, mikä oli hätänä.

"Verta! Vuotaaks se susta? Onko sitä enemmän? Sattuuks sua johonkin? Ootko sä kunnossa?" Jimin hätääntyi.

"Joo joo, mä oon ihan kunnossa. Se... se tuli, kun sä yskit unissasi", sanoin hiljaa.

"Aa", Jimin vastasi. Hän katseli minua hämmentyneenä. Katsoin takaisin hänen tummiin silmiinsä.

"Onko se... en kai mä..." Jimin takelteli.

"En mä tiedä", vastasin hiljaa. Olimme hetken hiljaa. Jimin katseli varpaitaan. Huomasin hänen silmistään, miten peloissaan hän oli.

"Yoongi, tuu tänne", Jimin pyysi hetken päästä.

Kävelin sohvalle ja rojahdin Jiminin viereen. Poika nojautui minua vasten. Hän huokaisi syvään.

"Kyllä sä selviät, mä lupaan", sanoin hiljaa. Jimin nyökkäsi. Poika alkoi silitellä hiuksiani kevyesti. Suupieleni alkoivat nousta väkisinkin ylöspäin.

"Yoongi? Ethän sä voi luvata tollasta", Jimin sanoi hetken päästä

"Mä lupaan, ja vien sut vaikka maailman toiselle puolelle, jos ei muu auta. Mä vaikka tapan itteni, et sä selviit. Okei?" kysyin hiljaa. Jimin pudisti päätään.

"Sun pitää luvata, ettet tapa ittees mun puolesta. Ei me ihmiset päätetä, et millon kuolema tulee. Ja... ja jos se tulee, niin lupaa, et annat sen tulla", Jimin sanoi katsoen minua kauniilla silmillään.

"Mä lupaan. Mut mä lupaan, et sä selviit", sanoin.

Jimin jatkoi hiuksillani leikkimistä, ja olimme ihan hiljaa. Hiljaisuus kuitenkin rikkoutui aivan liian pian.

"Yoongi? Ootko täällä?" Jin huhuili ovenraosta vähän ajan kuluttua.

"Joo, täällähän me. Tuu tänne vaan", vastasin.

Jin avasi oven ja käveli sisään asuntooni, ilmeestä päätellen kauhistellen sotkuisuutta.

"Juu, tääl ne halailee", hän huikkasi. Sen jälkeen kuulin Namjoonin ja Taen räkättävää naurua käytävästä.

Nousin ärtyneenä ylös ja kävelin sulkemaan ovea. Näytin pojille ohimennen keskisormea ja palasin oven suljettuani takaisin sohvalle.

"Niin, eli Jimin sai tosi kovan yskäkohtauksen kun se oli nukkumassa ja se yski verta", sanoin. Jimin nyökytteli vieressäni.

"Okei. Onko sulla jotain sairauksia tai jotain?" Jin kysyi. Jimin pudisti päätään.

"Entä sattuuko sun kurkkuun?" Jin jatkoi.

"Ei hirveesti. Paitsi jos mä yskin, sitten sattuu paljon", Jimin vastasi.

"Yoongi, kauanko se yskäkohtaus kesti?" Jin kysyi kääntäen katseensa minuun.

"Pari minuuttia. Ehkä kolme. Se yskä oli tosi rajua, Jimin melkein tippu sohvalta", sanoin. Jinin ilme muuttui huolestuneeksi.

"Okei. Paljonko sitä verta tuli?" Jin kysyi.

"Ton verran", Jimin sanoi ja osoitti veriläikkiä sohvan kankaassa. Jin nyökkäsi.

"Joten... mä en tiedä, mikä sulla on. Mulla ei ole hajuakaan, miten sitä pitäisi hoitaa, eikä mulla oo mitään tietoa, kuinka nopeesti sä paranet", Jin sanoi turhautuneena.

Tiesimme kaikki, että viimeinen lause tarkoitti, että Jin ei tiennyt, voiko Jimin edes pysyä hengissä.

"Jimin, sä et ainakaan saa mennä ulos. Jonkun pitää koko ajan olla sun kaa, ja sun pitää syödä kunnolla. Mä tiedän yhden lääkekasvin, mikä voisi auttaa, mutta sitä pitää hakea kaukaa", Jin sanoi vakava ilme kasvoillaan.

Jimin katsoi minua säikähtäneenä.

"Sä selviät, mähän lupasin", kuiskasin hänen korvaansa. Jimin painoi kehonsa minua vasten.

"Arvatkaa mitä?" Jin kysyi hymy kasvoillaan.

Käänsimme päämme häneen kysyvästi.

"Mäkin alan uskoa siihen Yoonmin-juttuun", hän sanoi noustessaan sohvalta.

641 sanaa

***

Terve ihmiset ja muut eliöt! Anteeks ku tuli lyhyt, mut tää vaikutti hyvältä kohalta lopettaa luku😅 Ja siis öö tää tarina oli #5 Yoonmin kategoriassa yks päivä. Kyllä. Mä oon järkyttyny. Kiitos, kiitos ihan sikana. Ja kans 500 lukukerran raja lähenee uhkaavasti, pitäiskö miettii jotain spessuu? Jättäkää jotai ideoita kiitos❤️ Ja anteeks kans ku ei oo vähää aikaa tullu mitää ku inspis päätti lähtee lomalle Havaijille yhessä nallekarkkien kaa.

Kiitos ihan superrrpaljon kun luit❤️❤️