Eloonjääneet | Yoonmin

8.

Yoongi:

Jimin katsahti minuun hämmentyneenä.

"Niin mitä?" kysyin rauhallisena.

"Tulkaa kattoon", Tae sanoi. Nousin ylös pöydästä, ja olin ottamassa nuorempaa reppuselkääni, mutta huomasin Taen kantavan tätä jo selässään. Seurasin Taehyungia alas portaita.

"Nyt ootte sit hiljaa", Tae kuiskasi, kun pääsimme ulos talosta. Jimin vaikutti aika huolestuneelta.

"Jimin, kaikki on hyvin. Ei oo mitään hätää", kuiskasin hiljaa, juuri niin hiljaa, että tämä sai siitä selvää. Jimin mumisi jotain vastaukseksi.

"Mikäs sua nyt niin hymyilyttää?" kysyin ihmeissäni Taelta, kun huomasin tämän kasvoille levinneen virneen.

"Te kaks", Tae vastasi.

"Hei!" sanoin ja läpsäisin poikaa. Sanoin sen ilmeisesti liian kovaa, sillä Tae kuiskasi:

"Turpa kiinni!"

"Anteeks", mutisin.

Jatkoimme matkaa niin pingottuneessa hiljaisuudessa, että sen olisi  voinut rikkoa käsin. Talon nurkalla Tae pysäytti minut ja hivutti itsensä nurkan taakse. Pian hän näytti jonkinlaisen käsimerkin selvän reitin merkiksi. Liikuin hitaasti nurkan taakse.

"Y-Yoongi..." Jimin sanoi. Hänen kauniista silmistään kuvastui pelko.

"Jimin?" kysyin huolissani.

"Mua pelottaa", Jimin kuiskasi. Tae kuiskasi jotain Jiminille ja laski tämän pian alas.

"Mikä?" kysyin hiljaa ja astuin pienen askeleen kohti Jiminiä. Jimin ei sanonut mitään, tarrasi vain käsillään ympärilleni. Halasin Jiminiä tiukasti. Silittelin hänen vaaleanruskeita hiuksiaan täydessä hiljaisuudessa.

Pian tunsin olkapääni kastuvan pienistä kyynelistä. Jiministä ei lähtenyt ääntäkään, aina vain uudet kyyneleet kastelivat olkapäätäni yhä enemmän.

"Jimin, ei oo mitään hätää. Kaikki on hyvin. Mennääks takas sisälle, voidaan miettii tätä myöhemminki?" ehdotin hiljaa. Jimin nyökäytti päätään pienesti.

Lähdimme kävelemään takaisin sisälle, Jiminin nojatessa hartioihini. En jaksanut enää kiinnostua siitä mistä Tae sitten koskaan olikaan varoittanut. Tärkeintä oli, että Jiminillä olisi kaikki hyvin.

"Saanko mä näyttää sulle yhen paikan?" kysyin. Jiminin olisi pakko nähdä katto. Aurinko oli vasta nousemassa, joten siitä tulisi kaunista.

"O-okei", Jimin vastasi. Hymyilin hänelle.

Kävelimme portaita ylös, nyt Jimin reppuselässäni. Jimin vaikutti vieläkin vähän stressaantuneelta, mutta annoin sen olla. Kyllä hän katolla rauhoittuisi.

"Jimin, laita sun silmät kiinni. Tää paikka on nätimpi sillee, et avaat sun silmät vasta myöhemmin", ehdotin. Huomasin Jiminin empivän hetken, mutta lopulta hän sulki silmänsä.

Avasin ruman teräsoven, jossa oli ammottava reikä alareunassa. Se johti katolle. Vein Jiminin lähelle reunaa ja laskin tämän maahan.

"Saa avata", sanoin.

Jimin avasi silmänsä varovasti, kuin aurinko olisi häikäissyt niitä, vaikka se oli vasta nousemassa.

Yhtäkkiä Jimin alkoi huutaa kovaa.

"Yoongi, Yoongi mennään pois! Yoongi tää on hirveen korkeella! Yoongi, mä pelkään korkeita paikkoja, Yoongi auta!" hän kiljui.

"Jimin, ei oo mitään hätää. Mutta tuu, mennään vaan pois", sanoin ja lähdin takaisin kohti ovea. Jimin ei liikahtanutkaan.