Sinä päivänä / Blind Channel

Luku 32

OLIVIA

Oli lauantai, ja olimme järjestelemässä illan keikkapaikalla lavaa kuntoon. Kyseessä oli kiertueen viimeinen keikka. Illalla oli luvassa kiertueen päättäjäisjuhlat, ja maanantaina lentäisimme takaisin Suomeen. Keikkabussi oli palautettu aamulla sovittuun paikkaan, ja olisimme seuraavat pari yötä hotellissa. Tuntui oudolta ajatella, että kohta olisimme marraskuisessa Helsingin viimassa. Kontrasti Floridan lämpöön ja aurinkoon tuntui suurelta ja kaukaiselta. Se myös tarkoitti sitä, että työni Blind Channelin kiertueen someavustajana olisi ohi. Minulla ei ollut mitään tietoa mitä tekisin päästyäni takaisin kotiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni se ei stressannut minua. Kiertue-elämän jälkeen voisi olla paikallaan vetää hieman happea, jonka jälkeen alkaisin hakemaan uusia töitä.

Olin juuri käynyt tutkimassa lavalla ja lavan edustalla hyviä kuvauspaikkoja, jotta osaisin keikan aikana olla siellä missä pitääkin oikeaan aikaan. Olin omasta mielestäni saanut parikin erittäin hyvää ideaa illan somemateriaalin kannalta, ja näitä miettien istuin nyt tyytyväisenä takahuoneen sohvalla syöden välipalapatukkaa. En ehtinyt istua huoneessa kovinkaan kauaa, kun muutkin saapuivat paikalle. "Kaikki valmiina, nyt vaan odotellaan ja vaihdetaan vaatteet", Aleksi totesi minulle hymyillen istuessaan viereeni sohvalle. "Älkää jättäkö sitä vaatteiden vaihtoa viime tippaan niin kuin viimeksi", vastasin hänelle nauraen. Edellisellä keikalla oli ollut pientä epäselvyyttä aikataulun kanssa, ja loppujen lopuksi pojat olivat olleet normaaleissa vaatteissa ilman meikkiä vielä 15 minuuttia ennen keikan alkua. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta ehkä tällä kertaa valmistautuminen olisi hyvä aloittaa aiemmin. "Voit olla varma, että aikataulu on tarkistettu monta kertaa tänään", bändin manageri huikkasi minulle huoneen toiselta laidalta. "Ettei mene liian jännittäväksi tämä teidän kanssa eläminen", vastasin hänelle ja pukkasin samalla Aleksia leikilläni kylkeen.

"Missä Joel on?" Niko kysyi hetken päästä ja katselimme kaikki hetken ympärillemme. Joel ei ollut ainakaan takahuoneessa meidän muiden tavoin. "Mä en oo nähnyt sitä varmaan puoleen tuntiin", Tommi totesi nojatuolista. "Mä voin käydä kattomassa löydänkö sen", ehdotin ja nousin ylös sohvalta. Muut nyökkäilivät ja syventyivät taas omiin juttuihinsa. Lähdin takahuoneesta kiertämään keikkapaikan käytäville. Kyseessä oli keskikokoinen areena, ei erityisen suuri mutta ei kaikista pieninkään. Lavan edustalla oli iso permanto, ja sivuilla sekä toisessa päädyssä istumakatsomot. Minulla oli melko vahva arvaus, mistä Joelin löytäisin. Kiersin käytävää pitkin lähestulkoon koko areenan toiselle laidalle ja kun astuin takakatsomon ylimmän penkkirivin viereen, näin Joelin istumassa muutaman penkkirivin alempana tuijottamassa lavalle.

Kävelin hitaasti portaita muutaman askeleen alas ja hivuttauduin penkkiriviä pitkin hänen viereensä. "Saako liittyä seuraan?" kysyin ennen kuin uskalsin istua. Joel oli selkeästi ollut ajatuksissaan, sillä säpsähti hieman kuullessaan ääneni aivan vierestään. "Joo, tottakai", Joel vastasi kuitenkin hymyillen ja viittasi kädellään viereiseen tuoliinsa. Kun olin istunut, hän jatkoi: "Se on viimenen keikka tällä rundilla tänään." "Jep. Mitkä fiilikset sulla on?" kysyin. "Hyvät. Onhan tää aika siistiä olla tän kokoisessa mestassa vetämässä", Joel vastasi ja kääntyi katsomaan minua. "Mites sulla? Onko ikävä kotiin?" hän kysyi ja virnisti. Virnistin hänelle takaisin ja totesin hieman huvittuneena: "No ei kyllä oikeestaan yhtään. Olishan tätä voinu vielä jatkaa. Mulla ei oo mitään hajua mitä mä teen kun mä meen kotiin, mutta enköhän mä jotain keksi." "Sittenhän meitä on kaksi", Joel sanoi. Bändillä oli loppuvuosi vapaata keikoista ja ilmeisesti heillä oli tarkoitus pitää muutenkin hieman lomaa. Heidät tuntien tiesin, että he olisivat kohta kaikki studiolla kirjoittamassa uutta musiikkia, mutta ehkä pieni lepohetki kiertueen jälkeen tekisi heillekin hyvää.

"Mulla on ollut kivaa teidän kanssa, kiitos että sain tulla", totesin vilpittömästi Joelille. Mennyt kiertue oli ollut yksi parhaista ajanjaksoista elämässäni ikinä. Joel hymyili minulle ja kaappasi halaukseen. "Kiva kun sä oot täällä, sua ehtikin jo olla ikävä", Joel sanoi. Naurahdin ja rutistin häntä takaisin. Kun päästimme toisistamme irti, sanoin hänelle vielä: "No kiva kuulla, että musta on ollut jotain iloa enkä oo ollut pelkkä pain in the ass." Joel nauroi ja vastasi: "Et todellakaan. Sähän kuulut jo ihan pakettiin." Vilkaisin seinällä olevaa kelloa ja nousin ylös. "Muut kaipaili sua äsken, teidän pitäis varmaan kohta alkaa valmistautua", sanoin Joelille. "Mä tuun ihan kohta perässä, istun vielä vähän aikaa tässä", hän vastasi. Puristin hellästi hänen olkapäätään ennen kuin lähdin takaisin kohti takahuonetta. Matkallani päätin käydä nopeasti takahuoneen vieressä olevassa vessassa.

Kun tulin ulos vessasta, Joonas oli ilmeisesti juuri astunut ulos viereisestä vessasta. Kun hän kuuli oven äänen takanaan, hän vilkaisi olkansa yli. Joonas pysähtyi huomatessaan tulijan olevan minä ja asteli luokseni. Joonas oli jo rajannut silmänsä ja laittanut keikkatakkinsa päälleen. Katselin vähän aikaa virnuillen häntä silmiin. Rajaukset korostivat hänen sinisiä silmiään. Lisäksi vaikka Joonas oli tietenkin erittäin komea koko ajan, hänen keikkatyylinsä toi aivan oman särmänsä hänen olemukseensa. En yhtään ihmetellyt, miksi niin monet kävivät kuumana häneen. Harmi heille, että minä ehdin ensin. Emme olleet virallisesti sopineet olevamme yhdessä, sillä halusimme nähdä miten juttu sujuisi kotiin päästyämme. Mutta tiesin, että helpolla en päästäisi hänestä enää irti.

"Hello handsome", sanoin hänelle vienolla äänellä kulmakarvojani nostaen. Joonas kietoi kätensä alaselkääni ja liu'utti ne hitaasti takapuolelleni, ennen kuin nosti ne taas selkääni. "Sä oot kaunis", hän totesi ja katsoi hymyillen silmiini. Hymyilin hänelle takaisin ennen kuin sanoin: "Sun kädet ei vaan pysy musta erossa", jonka jälkeen nostin omat käteni hänen niskansa taakse. "Meillä taitaa sitten olla sama ongelma", Joonas sanoi viitaten omiin käsiini. Tuijottelimme hetken toisiamme hiljaa hymyillen ja mietin päässäni, miten siirappisilta varmasti näytimme. "Jolivia-syndrooma", Joonas totesi naurahtaen. "Hei, tähän asti on selvitty ilman mitään typerää yhteisnimeä. Ei varmasti aleta käyttämään nytkään", vastasin muka ankarasti, mutten voinut olla naurahtamatta. "Jännittääkö keikka?" kysyin Joonakselta. "Ei", hän vastasi nopeasti. Nostin hänelle toista kulmakarvaani sillä tiesin, että Joonas valehteli. Joonaksesta näki ennen jokaista keikkaa, että häntä jännitti enemmän kuin hän koskaan myönsi. "Eli et sitten varmaan tarvitse yhtään rohkaisupusua?" kysyin välinpitämättömästi vihjaillen. "Ehkä mua jännittääkin ihan vähän, kun tarkemmin mietin", Joonas vastasi, kietoi kätensä tiukemmin selkääni ja suuteli minua.

Samassa kuulin sivultamme jonkun viheltävän. Jähmetyin niille sijoilleni kesken suudelman, kunnes tunsin Joonaksen pään kääntyvän katsomaan oikealle puolelleni. "Mitäs täällä tapahtuu?" Joelin ääni kuului yllättävän läheltä. Kun vihdoin sain itseeni jotain eloa ja sain käännettyä päätäni, näin Joelin nojaamassa seinään vähän matkan päässä ja virnistelevän erittäin leveästi meille. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, kuulin jonkun naurahtavan toisella puolellamme. Kun käänsin päätäni vasemmalle, näin Nikon seisovan käytävällä nauraen ja yksi kerrallaan muiden päiden ilmestyvän takahuoneen ovensuuhun. Kaikki virnistelivät leveästi huomatessaan meidät ja tajusin roikkuvani yhä Joonaksen kaulassa. Irrotin otteeni nopeasti ja astuin vaistomaisesti askeleen taaksepäin niin, ettei Joonas voinut enää koskettaa minua.

"Joko te kyyhkyläiset aiotte vihdoin kertoa meille, mitä teillä on meneillään?" Niko kysyi virnuillen. Katsoin hämmentyneenä ensin häntä, sitten vuorotellen kaikkia muita ovensuussa seisovia, Joelia ja lopuksi käännyin katsomaan Joonasta. Hän vilkaisi minua yhtä hämmentyneenä takaisin. Seisoimme kaikki hetken hiljaa ennen kuin Joonas kysyi: "Mitä sä tarkotat?" "Ootteko te oikeesti luullu, että me ei huomata mitään?" Joel kysyi. "Mä en tiedä mistä te puhutte", sanoin yrittäen pelastaa tilanteen, vaikka tiesin ettei mitään pelastettavaa enää ollut. "Siitä että ne Porkon mysteerinaiset on ollu koko ajan sinä", Niko vastasi minulle. Vilkaisin Joonasta, joka näytti siltä, että purskahtaa nauruun hetkenä minä hyvänsä. Tajusin että oli turha enää edes yrittää esittää. Pudistin päätäni ja kysyin huvittuneena ja hieman alistuneena: "Miten pitkään te ootte tiennyt?" "Aika kauan. Muistatko sen yön, kun jäit baariin ja tultiin Joelin kanssa aamulla koputtelemaan sun ovelle?" Niko kysyi. Muistinhan minä. Ensimmäinen yhteinen yö Joonaksen kanssa. "Sieltä asti? Miten?" kysyin epäuskoisena. "Ensi kerralla kun joku piiloutuu sängyn alle, kannattaa katsoa että ottaa oman kengänkin mukaan", Joel vastasi ja katsoi nauraen Joonasta. Käännyin katsomaan Joonasta, joka hetken päätään pudisteltuaan alkoi nauraa Joelin vastaukselle. Tilanne alkoi huvittaa minuakin. Kaiken sen piilottelun jälkeen, kaikki oli turhaa työtä. Toisaalta muut olivat leikkineet aika hyvin mukana.

"No, nyt teidän ei tarvii enää piilotella", Aleksi totesi ovelta hymyillen ja iski meille silmää. Hymyilin Joonakselle, joka tuijotti minua hymyillen takaisin ennen kuin astui askeleen lähemmäs minua ja kietoi jälleen kätensä ympärilleni. Hän katsoi minua lämpimästi ennen kuin kääntyi katsomaan muita ja ilmoitti kovaan ääneen: "Jätkät, tämä tyttö on sitten mun!" Minä nauroin ja halasin Joonasta lujaa painaen pääni hänen rintaansa vasten. Joonas suukotti päälakeani ennen kuin painoi leukansa pääni päälle ja rutisti minut itseään vasten. "Ryhmähali!" kuulin Aleksin huutavan ovelta ja pian tunsinkin, miten kaikki paikalla olijat rynnivät halaamaan toisiaan jättäen minut ja Joonaksen kaikkien keskelle. Tämä oli meidän sekopäinen perheemme.