Sinä päivänä / Blind Channel

Luku 33

OLIVIA

"Mä olen aivan täynnä", huokasin nojautuen taaksepäin tuolissani. Olimme juuri vanhempieni kanssa syöneet jouluaterian ja minusta tuntui, kuin voisin poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Kinkkua, perunoita, kastiketta, rosollia, laatikoita ja graavilohta. Niitä kaikkia olin kerännyt lautaselleni. Kahdesti. "Olipa kyllä vallan maittavaa", isäni totesi pöydän toiselta puolelta ja pyyhki suutaan serviettiin. Hetken keräiltyämme itseämme nousimme ylös pöydästä ja aloimme nostella ruokia jääkaappiin.

Olin tullut vanhempieni luo joulun viettoon paria päivää aiemmin. Kiertueelta palattuamme olin vetänyt rauhassa henkeä takana olevan rutistuksen jälkeen. Minulla ei ollut tiedossa seuraavaa työpaikkaa, mutta olin päättänyt jättää sen murehtimisen seuraavalle vuodelle. Joulun pyhien jälkeen olisi vielä pari päivää Oulussa, kunnes uudeksi vuodeksi palaisin takaisin Helsinkiin.

"Otetaanko pieni ruokalepo ennen kuin laitan saunan lämpiämään?" isäni kysyi rojahdettuaan sohvalle. "Kuulostaa loistavalta suunnitelmalta", äiti totesi istuen isän viereen sohvalle. Katselin heitä hetken keittiöstä nurkan takaa. Äitini avasi konvehtirasian, josta he molemmat valitsivat itselleen suklaat. Tämän jälkeen isäni nosti kätensä äidin hartioille ja he jäivät katsomaan jotain televisiossa näkyvää joulukonserttia. En käynyt nykyään Oulussa enää kovin usein. Silti kotiin oli aina mukava tulla. Vaikka oma kotini oli nykyään Helsingissä ja tunsin kuuluvani sinne, juureni kuuluivat aina pohjoiseen.

Mietiskellessäni kuulin puhelimeni viestiäänen huoneestani. Kävelin huoneeseeni, noukin puhelimen sängyltä ja avasin viestin.

"Tuu käymään ulkona :)"

Joonas. Raotin huoneeni verhoja hieman ja näin Joonaksen seisovan pihamme portinpielessä. Hän huomasi minut verhonraossa ja heilautti hymyillen kättään. Hymyilin takaisin ja lähdin kohti eteistä. Matkalla huikkasin olohuoneeseen vanhemmilleni: "Mä käyn nopeasti tossa pihalla Joonaksen luona." "Saahan se sisällekin tulla", isä vastasi. "Kutsu se syömään tänne joku päivä ennen kuin lähdette, ei olla nähty Joonasta varmaan kuin viimeksi televisiossa", äiti lisäsi. "Mä kysyn", huusin takaisin, vedin takin päälleni ja nappasin pipon ja lapaset naulakosta. Jalkoihini vedin maailman rumimmat ja kärsineimmät Uggit, joilla äiti haki yleensä postin.

Astuin pihalle ja kävelin pihamaamme poikki portinpieleen. Kun pääsin Joonaksen luo, en voinut olla hymyilemättä. Olin aivan umpirakastunut ja välillä minua jopa ällötti, miten siirappiseksi muutuin aika ajoin hänen seurassaan. Pystyin olemaan hänen seurassaan myös täysin normaalisti, mutta jos tilanteeseen liittyi pientäkin romanttista ilmapiiriä tai edes hipaisevaa kosketusta, vatsani täyttyi perhosista. Joonas kietoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua kevyesti. "Hyvää joulua", hän toivotti hymyillen. "Hyvää joulua", vastasin äänellä, joka ei kuulunut minulle. Se oli aivan liian pehmeä ja siirappinen ollakseen minun ääneni. Olivia, ryhdistäydy.

Irrottautuessani Joonaksesta kysyin häneltä: "Miten on jouluaatto mennyt?" "Siinähän se perinteisesti, käytiin hautuumaalla ja saunottiin. Luikahdin hetkeksi karkuun ennen saunaa ja jouluruokaa", Joonas vastasi. "Mekin käytiin hautuumaalla ja just äsken syötiin. Mä olen aivan täynnä", totesin ja jatkoin. "Iskä halus pitää pienen ruokalevon ennen saunaa ja lahjojen jakamista." Joonas virnisti minulle ja kysyi: "Ootko ollut tarpeeks kilttinä?" "Sen näkee illalla", vastasin ja iskin hänelle silmää. Samassa hän kaivoi taskustaan pienen paketin ja ojensi sen minulle. "Ole hyvä", hän sanoi. Tuijotin pakettia hämmästyneenä ennen kuin otin sen omaan käteeni. "Joonas, me sovittiin ettei osteta mitään toisillemme. Mulla ei ole sulle mitään", sanoin Joonakselle nostaen katseeni paketista häneen. "Mä tiedän. Mutta mä en voinut vastustaa kiusausta kun mä näin ton", Joonas vastasi ja jatkoi: "Avaa se." "Nytkö?" kysyin yhä hämmentyneenä. Joonas nyökkäsi innokkaasti. Revin paketin päältä siihen käärityn lahjapaperin. Paketin sisältä paljastui rasia, jossa oli hopeisessa ketjussa sydän. "Se on nilkkakoru, ja kun mä näin sen mä ajattelin että se sopis hyvin yhteen sun tatuoinnin kanssa", Joonas selitti innoissaan minun katsellessani yhä korua. Vuosia sitten olin ottanut nilkkaani pienen sydäntatuoinnin. Se oli ensimmäinen tatuointini ja olin ottanut sen melko spontaanisti ollessani Joonaksen mukana hänen ottaessaan uutta tatuointia. Tatuointi itsessään ei liittynyt Joonakseen, mutta omalla tapaa se muistutti minua ensimmäisestä kesästämme, kun lähennyimme. "Se on tosi kaunis, kiitos", sanoin yhä korua tuijottaen. Pian nostin katseeni Joonakseen, joka katseli hymy huulillaan vuoroin minua ja korua. Kiedoin käteni Joonaksen ympärille halatakseni häntä. "Kiitos", mumisin hänen toppatakkiaan vasten. "Ole hyvä", Joonas vastasi ja rutisti minua kovemmin.

Hetken päästä muistin äidin toiveen ja sanoin Joonakselle: "Ai niin, äiti haluais kutsua sut syömään vielä ennen kuin lähdetään takaisin Helsinkiin." Joonas naurahti ja vastasi: "Myös mun äiti kyseli, milloin sä tulet meille päivälliselle." "Loppuloman ruokailupaikat on siis suunniteltu", nauroin. "Lähdetäänkö me sitten samalla kyydillä kotiin?" kysyin Joonakselta. "Joo, pitää suunnitella mennäänkö junalla vai jonkun kyydissä", Joonas vastasi ja jatkoi iskien silmää: "Tuutko sitten saman tien mun luokse?" Vastasin nauraen: "Katotaan, älä innostu liikaa." Olin kiertueen jälkeen viettänyt aika paljon aikaa Joonaksen luona. Hänellä oli suurempi asunto kuin minulla itselläni. Vuoden vaihduttua aioin taas palata suuremmaksi osaksi ajasta omaan asuntooni ja keskittyä työn etsimiseen.

"Katsotaan niitä ruokailuasioita. Mun pitää alkaa lähteä takaisin kotiin, etten jää paitsi jouluruuasta", Joonas totesi. "Ihana kun kävit. Ja kiitos vielä lahjasta", sanoin ja nousin varpailleni suudellakseni Joonasta vielä kerran. Hänen huulensa olivat pehmeät, vaikka ulkona oli melko kylmä. Omani olivat varmasti kuivat kuin korput, sillä pakkasessa huuleni rohtuivat helposti. "Olivia, sä oot paras joululahja mitä voi saada", Joonas kumartui kuiskaamaan korvaani ennen kuin soi minulle hymyn ja kääntyi lähteäkseen. Katselin hetken kuinka hän käveli pois pienien lumihiutaleiden sataessa hiljalleen maahan, ennen kuin käännyin itsekin lähteäkseni sisälle.

Hymyilin kuin idiootti riisuessani ulkovaatteeni. Miten yksi ihminen voi saada tuntemaan olonsa näin hyväksi? Kävellessäni olohuoneen ohi huoneeseeni jopa äiti kommentoi sohvalta: "Taitaa olla aika erikoinen mies se Joonas, kun saa sut hymyilemään noin." Vilkaisin vanhempiani mutten viitsinyt vastata heille. Sen sijaan jatkoin hymyilyäni ja kävelin huoneeseeni. Rojahdin mahalleni sängylleni ja avasin korurasian uudelleen. Katselin hetken ketjussa olevaa sydäntä, kunnes otin korun käteeni ja laitoin sen nilkkaani. Koru jäi täydellisesti tatuointini alapuolelle. Hetken päästä käännyin sängyllä selälleni ja tuijotin hetken mietteliäänä kattoa. Rakkaus. Ihmeellinen tunne.

---------------------------------------------------------------------------------

Koulu- ja joulukiireiden takia tarina on viettänyt tovin hiljaiseloa, mutta pikkuhiljaa aikaa alkaa olla enemmän ja mahdollisesti aikaa kirjoittaakin. En lupaa mitään tasaista julkaisutahtia, mutta jatkoa on varmasti vielä luvassa. :) Ihana kun tänäkin aikana teitä lukijoita on ollut ja tarina jaksaa kiinnostaa teitä edelleen. <3