Sinä päivänä / Blind Channel

Luku 4

OLIVIA

Oli kulunut yli viikko siitä, kun olin saapunut Helsinkiin ja olin kotiutunut uuteen väliaikaiseen asuntooni paremmin kuin olisin voinut uskoa. Tuntui siltä, kuin olisin asunut Helsingissä jo pidempään, kuin se olisi oikea kotini. Suurimman osan ajastani olin viettänyt kävellen pitkin minulle tuntemattomia katuja ja puistoissa istuskellen. Rakastin niitä hetkiä, kun pystyin ilman kiirettä istumaan puistoissa ja tarkkaillen ympäristöäni.

Lähes yhtä paljon aikaa olin viettänyt bändin studiolla. Edellisestä perjantaista lähtien pojat olivat viettäneet lähes koko viikon äänittäen ja hioen uusia kappaleita tulevalle albumilleen. Rehellisesti sanottuna minua pelotti aluksi, että kaikki ei olisikaan kuten ennen ja en olisi tervetullut studiolle tai häiritsisin heitä liikaa. Heti ensimmäisenä päivänä totesin kuitenkin, että he olivat yhä minulle kuin veljiä kuten ennenkin. Pojat taas vitsailivat että minä olin heille tavallaan kuin maskotti, ja että kuuluin pakettiin samalla tavalla kuin heidän soittimensakin. En tiedä oliko tämä vertaus tarkoitettu kohteliaisuudeksi vai lieväksi vittuiluksi, mutta oletin sen olevan vähän molempia.

Tänään bändillä oli edessä kesän ensimmäinen keikka, ja minäkin olin lähdössä reissuun mukaan viikonlopuksi. Illalla pojat valloittaisivat festarilavan Vaasassa ja lauantaina Kokkolassa. Pojat olivat ilmoittaneet minulle jo toisena päivänäni studiolla, että mikäli haluaisin lähteä heidän kanssaan keikkamatkoille, olisi minulle aina tilaa bussissa. Olimme sopineet, että kulkisin heidän mukanaan suurimman osan kesästä ja samalla kuvailisin hieman materiaalia keikoilta heidän sosiaalisen median kanaviinsa. Pidin siitä että minulla oli jotain nimettyä tehtävääkin näille reissuille. Jokaiselle keikkamatkalle en kuitenkaan lähtisi mukaan, sillä halusin viettää myös joitain viikonloppuja Helsingissä.

Seisoin asuinrakennukseni edessä treenikassi olallani odottamassa kyytiäni. Viikonlopuksi oli luvattu lämmintä säätä, joten en ollut pakannut mukaan kuin välttämättömimmät tavarat ja yhdet vaihtovaatteet. Minä en ollut menossa esiintymään kuten pojat, joten en kokenut tarpeelliseksi pakata kymmentä asuvaihtoehtoa mukaan. En ehtinyt seistä tienvarressa kauaa, kun näin ison mustan auton lähestyvän kauempaa. Auto oli kooltaan jotain pakettiauton ja bussin välimaastosta, eikä siinä ollut minkäänlaisia tekstejä.

Auton pysähdyttyä kohdalleni näin Tommin olevan kuskina, kuten aina, ja apukuskin paikalla istuva Niko avasi ikkunan. "Huomenta! Karavaani on kerrankin sovittuun aikaan liikkeellä, hyppää takapenkille", Niko huikkasi ikkunasta ja viittasi kädellään auton sivulle. Tein työtä käskettyä ja liu'utin suhteellisen painavan sivuoven auki. "Hyvää huomenta!" toivottelin autoon kiivetessäni. Sisältä auto oli tavallaan kuin matkailuauto. Edessä oli kaksi penkkiä, joiden välistä pääsi kulkemaan myös auton isompaan tilaan. Keskellä autoa oli penkit molemmilla sivuilla ja iso pöytä näiden keskellä. Aleksi, Olli ja Joonas istuivat pöydän ääressä ja hymyilivät minulle, kun astuin autoon sisälle. Auton perällä oli tilaa matkalaukuille ja pari makuupaikkaa, joissa toisessa Joel makasi kuulokkeet korvissaan. Auton peräkontissa oli erikseen tilaa soittimille ja muille tarvikkeille.

Koska autossa oli jo paljon ihmisiä ja tavaroita, jätin oman kassini etupenkin alla olevaan pieneen tilaan. Niko kääntyi vilkaisemaan etupenkiltä taakse ja sanoi minulle: "Jos sua vielä väsyttää, voit mennä takaosaan nukkumaan tai muuten istua sinne minne mahdut." "Ei mua väsytä yhtään", vastasin samalla kun tarkkailin hieman tilannetta. Vaikka auto olikin tilava, ei siellä ollut paljoa ylimääräistä tilaa seitsemälle ihmiselle ja kaikille matkatavaroille. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että mikäli en tahtonut seistä, oli parempi istua pöydän ääreen poikien seuraan. Sujahdin nopeasti penkille Joonaksen viereen ja heti kun olin koskettanut penkkiä, Tommi painoi kaasua. Koska en ollut valmistautunut että auto lähtisi liikkeelle niin nopeasti, heilahdin kuin räsynukke Joonaksen käsivartta vasten. Kun hetken päästä sain kerättyä tasapainoni takaisin, Joonas vilkaisi minua ja totesi nauraen: "Jos välttämättä haluat, saat sinä syliinkin tulla istumaan." Nauroin myös ja totesin hieman leikkisällä äänensävyllä: "Kiitos tarjouksesta, enköhän minä sinne tällä ajotaidolla vielä päädy", samalla vilkaisten Tommiin päin joka selkeästi virnuili minulle taustapeilistä. Joonas kohotti sekunnin murto-osaksi kulmiaan edelleen hymyillen ennen kuin jatkoi puhelimensa selaamista. Pojat olivat selkeästi vielä aamu-unisia jutellakseen enempää, joten kaivoin itsekin puhelimeni ja kuulokkeeni samalla miettien, oliko äskeinen heittoni ollut tulkittavissa jollain tavalla flirttailuksi.

Valehtelin ehkä hieman itselleni kun kuvailin että pojat olivat minulle kuin veljiä. Yhtä heistä en voisi enää koskaan kuvailla veljekseni viime kesän tapahtumien jälkeen, ja se oli Joonas. Kyllä, olin ollut edellisenä kesänä ihastunut häneen. Ei, en kertonut sitä hänelle. En uskaltanut, sillä en halunnut ystävyytemme menevän pilalle tai asian vaikuttavan minun ja muiden poikien väleihin. Mutta pelkät ystävät eivät katsoneet toisiaan tai käyttäytyneet niin kuin me teimme viime kesänä. Syksyn tullen molemmilla oli kuitenkin omat kiireensä, hänellä Helsingissä ja minulla Oulussa, jonka myötä kaikki asiat vain tavallaan jäivät. Jos olin rehellinen, en edelleenkään pystynyt katsomaan Joonasta pelkkänä ystävänä, eikä mennyt viikko ollut ainakaan parantanut asiaa. Joka kerta kun hän hymyili minulle, tunsin kuinka sydämeni heitti pienenpienen voltin. Tai siltä se ainakin tuntui. Uskoin kuitenkin, että hän oli unohtanut ja jättänyt taakseen kaiken. Kohtelimme toisiamme kuten ystävät tekivät, mutta siitä huolimatta olin joissain tilanteissa aistivinani pieniä jännitteitä välillämme. En osannut kuitenkaan sanoa, mistä tuo johtui tai oliko se minun mielikuvitukseni tuotetta. En myöskään uskaltanut kysyä asiasta, vaan yritin olla ajattelematta liikaa.

Loppumatkasta kaikki alkoivat pikkuhiljaa heräillä kyseiseen perjantaihin ja Vaasaan saapuessamme jutut olivat jo omaa luokkaansa. Kävimme nopeasti kirjautumassa sisälle hotelliin, josta meille oli varattu huoneet ja jätimme ylimääräiset matkalaukut huoneisiimme. Minulle oli varattu oma huone, pojat jakaantuivat huoneisiin pareittain. Tämän jälkeen suuntasimme festarialueelle ja bäkkärillä meitä odottivatkin jo muut crewn jäsenet. En ollut nähnyt heitäkään edellisen kesän jälkeen, joten oli ihana vaihtaa kuulumiset myös heidän kanssaan siltä osin, mitä järjestelyiltä ja valmistetuilta ehdimme.

Saatan olla ehkä hieman puolueellinen, muttamielestäni kyseessä oli paras keikka missä olin koskaan ollut. Pojat olivataina olleet energisiä ja karismaattisia lavalla, mutta kevään menestyksenjälkeen tuntui että show oli kivunnut aivan uusille tasoille. Oli myös erittäinmieltä lämmittävää huomata, että paikalla oli selkeästi todella paljon ihmisiä,jotka olivat tulleet katsomaan nimenomaan Blind Channelia. Vietin suurimmanosan keikasta sitä kuvaten lavan edestä, ja sainkin muutaman erittäin hyvänvideopätkän sekä lavalta että yleisöstä. En voinut olla ajattelematta, ettäkeikkoja parempaa adrenaliinin aiheuttajaa saa hakea.