Lost Without You • Blind Channel One Shots

Niko & Joel • puhu mulle

tw: puhetta päihteistä ja itsetuhoisuudesta

> J o e l <

Yksi jos toinenkin tölkki jo alla mun hoiperrellessa kohti meidän vakkaribaaria. Okei aika monta oon jo kerennyt ottaa, vaikka lupasin etten aloittele enää kotona ennen baarireissuja. Hienosti sä Joel vedät...

Saavun yllätys yllätys viimeisenä sisälle ja lösähdän nurkkasohvalle Nikoa vasten. Lasken mun pään sen olkapäälle.
"Voi vittu Joel. Joit vissiin kotona jo pari ku noin haiset viinalta" Tommi marmattaa pöydän toiselta puolelta. Voi kiitos muistutuksesta et oon pettymys.
"Anna sen olla" Niko lähes tiuskaisee takaisin ja kohauttaa olkapäätään, jotta nostaisin pääni. Tässä ois kiva ottaa pikku tirsat, mutta ei sitte.

Vastahakoisesti yritän pitää itseäni pystyssä ja hereillä. Pian Joonas ilmestyy parin shottilautasen kanssa ja Olli tämän perässä muutaman muun juomia täynnä olevan tarjottimen kera. Ihme kun nuo ei multa baareja oo vielä kieltäny.

Nousen ylös sohvalta ja könyän jonkun sylin kautta kohti vessaa. Suljen ovet perässäni ja nojaudun suljettua kopin ovea vasten valuen kohti lattiaa. Vittu että väsyttää. Suljen silmät ihan hetkeksi nukahtamatta kuitenkaan.

Raavin käsivarttani hihan päältä, vaikka tiedän aiheuttavani tällä enemmän harmia kuin hyötyä. Vedän hihani ylös paljastaen kipeät, punaisena helottavat haavat, jotka sattumoisin nyt vuotavat varovasti. Tästä en oo uskaltautunut kertoo kellekään. En ees Nikolle, vaikka hän on se, jolle kerron kaikki pahatkin asiat ja vuodatan sydämeni ja kipuiluni.

Revin palan paperia kuivatakseni valuvan punaisen nesteen ennen kuin sotken enempää. Säpsähdän jonkun koputtaessa kopin oveen.
"Ootko sä Joel kunnossa?" Niko kysyy aina niin lempeällä - tosin nyt hieman humalaisella - äänellään.
"Mistä tiesit et oon täälä?" esitän takaisin kysymyksen sivuuttaen äskeisen.
"Ainut varattu. Ja lähit tänne aikoja sit etkä koskaan tullu takas nii tuskin sä seinästä menit läpi" hän naurahtaa varovasti. "Onko sulla kaikki hyvin?"
"Haluun kotiin" vastaan hiljaa. En ees tiedä miksi vastasin noin, mutta täältä baarin vessan lattialta olis tosi kiva päästä vaikka ihan kokonaan pois ihmisten ilmoilta.
"Avaa ovi autan sut kotiin" tuo käskee ja kopauttaa ovea.

Käännän lukon auki ja Niko nostaa mut ylös lattialta. Hän lähtee taluttamaan mua baarin puolelle.
"Lähen saattaa Joelin kotii ja kattoon et se ei telo itteensä" Niko selittää jätkille päästyämme oikean pöydän luo.
"Joo moro" kuulen jonkun sanovan, mutta en ympäröivän melun takia ole varma kuka sen sanoi. No, samapa tuo.

Me saavutaan mun kämpän alaovelle. Niko kaivaa takkini taskusta avaimia, jotta päästäisiin sisälle. Juuri ja juuri pysyn pystyssä sekä hereillä.

"Haluutko jotain? Vettä? Syötävää?" Niko kysyy kun pääsemme mun asuntoon sisälle. Hän auttaa takin päältäni ja kengät jalasta. Istahdan eteisen lattialle
"Vettä" mutisen vastaukseksi.
"Pärjäätkö nyt siinä hetken?" hän jatkaa kyselyään ja nousee seisomaan. Nyökkään varmaankin todella epäuskottavasti, mutta Niko katoaa keittiöön ja tuo mulle lasillisen vettä.
"Autanko sut nukkumaan siitä vai haluutko suihkuun?" ihana kun hän huolehtii, mutta oon mä pahemmassakin kunnossa yksin selvinnyt. Tai pärjännyt - yleensä kylläkin aika huonosti.
"Suihkuun. Kuule kyllä mä pärjään" sammallan yrittäen saada Nikon vakuuttumaan asiasta.
"Etkä pärjää. Mä tulin tänne asti nii mä autan sua piste. Eikä mitään muttia. Anna käsi nii mennää suihkuun" Niko komentaa ja ojentaa kätensä mua kohti.

Niko istuttaa mut vessanpöntön kannen päälle ja alkaa vetämään mun vaatteita päältä. En ajattele oikeastaan varmaan mitään - aivotoiminta ei ole parhaimmillaan juuri nyt - sillä hetkellä, kun tuo vetää hupparin päältäni paljastaen mun käsivarret. Hän pysähtyy tuijottamaan vuorotellen mua silmiin ja mun käsivarsia hyvin huolestunut ilme kasvoillaan.
"Voi Joel..." hän henkäisee hiljaa. Katson pois päin samalla, kun tuo kietoo kätensä ympärilleni vetäen mut lähelle itseään. Osittain tästä tilanteesta ja osittain alkoholin vaikutuksesta tunteet ottavat vallan ja purskahdan itkuun Nikon olkapäätä vasten.
"Ei oo mitää hätää" hän puhelee lohduttavasti silitellen samalla mun selkää. Jäinpäs sitten kiinni.

"Pääsetkö ylös siitä? Käydään suihkussa" Niko kysyy varovasti hetken siinä halailtuamme. Nyökkään heikosti ja riisun loputkin vaatteet. Astun suihkun alle yksin, mutta kuulen vielä Nikon kysyvän saisiko tämä liittyä seuraan. No jaa miksipä ei. Hän näyttää samaan aikaan hämmentyneeltä, huolestuneelta, surulliselta ja jotenkin pelokkaalta, mutta onnistuu silti väläyttämään rauhoittavan hymynsä.

Suihkun jälkeen, kun olimme saaneet vaatteet päälle ja Niko oli saanut haavatkin vielä puhdistettua, istuudumme sohvalle. Virkistihän tuo veden alla seisoskelu kyllä vähäsen.
"Mikset sä oo kertonu et sulla on näin paha olla?" Niko kysyy ja tarttuu mua kädestä. Anteeksi nyt vain mutta ehkä siksi että en halua puhua asiasta, en halunnut aikaisemmin enkä välttämättä nytkään. Kohautan hartioitani vastaukseksi. Välttelen tuon katsetta. En vain kestä nähdä häntä noin surullisena ja jopa hieman pettyneenä.

Rehellisesti sanottuna, en itsekään edes tiedä miten olen päätynyt tähän jamaan. Muutama kuukausi takaperin erosin mun entisestä tyttöystävästä, Ninnistä, saadessani tämän kiinni pettämisestä - vieläpä mun parhaan ystävän kanssa. Se oli iso pala sulateltavaksi. Oltiinhan me kuitenkin useempi vuosi yhdessä. Enkä mä olisi Joonaksesta uskonut, että se tekisi tuollaista kenellekään. Ainakaan mulle, ottaen huomioon, että me ollaan oltu ystäviä niin monta vuotta.

Kaikkea kipua tapahtuneesta oon yrittänyt ja osittain onnistunutkin - ainakin hetkellisesti - turruttamaan juomisella. Se juominen vain ei satu. Korkeintaan seuraavana päivänä päänsärkynä. Jokin pakokeino oli keksittävä. Tuo itsetuhoisuus ei kyllä ole missään nimessä hyvä idea. Siihen se ajautui ja sitä olikin sitten vaikea lopettaa. Se henkinen tuska ja kipu muuttui terien kautta fyysiseksi ja käsinkosketeltaviksi haavoiksi. Oli jälki siitä, että nyt sattuu, vaikka kukaan ei niitä nähnyt.

Me tuskin ollaan Joonaksen kanssa enää koskaan niin läheisiä kuin mitä aiemmin oltiin. Tullaan toimeen vaan bändin ja meidän musiikin takia, mutta siinä se. Jätkät tietävät tapahtuneesta ja ymmärtävät olla änkäämättä meitä samaan tilaan kahdestaan. Joonas on yrittänyt pahoitella tekoaan, mutta ei tuota niin vain anteeksi anneta.

"Haluutko puhuu jostain?" Niko kysyy varovasti yrittäen saada muhun katsekontaktia. Pudistan päätäni, mutta suostun sentään katsomaan häntä.
"Tuu tänne" tuo jatkaa ja levittää kätensä. Tuijotan hetken Nikoa ja kiedon käteni hänen ympärilleen. "Tiiäthän sä et jos et meille kaikille nii mulle ainaki voit puhua?"
"Mmm" mutisen vastaukseksi. Niko nostaa toisen kätensä hiuksiini ja silittää niitä varovasti. Tunnen kyyneleiden polttelevan silmissäni, mutta en voi antaa niiden tulla ulos. En halua huolestuttaa Nikoa enempää tällä hajoilullani. Mutta tiiän et oon ihan liian rikki pärjäämään yksin.

—
sanat 963

täs mä purkamassa omaa pahaa oloa kirjottamiseen ja tuloksena on synkistelyä😀