Lost Without You • Blind Channel One Shots

Joonas & Olli • jouluperinne

> O l l i <

Viimeisen kuuden vuoden seurustelumme aikana jokainen juhlapyhä on vietetty jommankumman perheen luona. Joulu, uusi vuosi, juhannus, siskon kissan ristiäiset, you name it. Tänä vuonna me päätettiin kuitenkin lähteä perheitä moikkaamaan ennen aattoa ja viettää meidän ensimmäinen joulu ihan kahdestaan uudessa omakotitalossa, johon me muutettiin kesällä. Aloittaa tavallaan uudet omat perinteet viettää joulua.

Nyt ollaankin ajamassa takaisin kohti Helsinkiä, halkojen kanssa. Tai mä ajan tällä kertaa. Lähdettiin ilman puukuormaa, mutta takaisin tullaan sellaisen kanssa. Saadaanhan me niitä myös Helsingistä, mutta kotoa sai kätevästi myös hyvän määrän mukaan, joten miksipäs ei. Saadaan nyt poltella takkaakin mielin määrin.

"idea oli et ajettais valosan aikana kotiin mut kappas keppanaa täälä on edelleen pimiää ku esterin perseessä" Joonas marmattaa.
"ootkos käyny? oliko märkääki jos se vesiki aina tulee sieltä esterin perseestä?" kiusaan tuota. Se inhoaa aikaisia herätyksiä ja tänä aamuna herättiinkin helvetin aikaisin. Kello on juuri ja juuri yli kahdeksan aamulla ja ollaan me ehditty jo hetki ajaakin.
"pidä sinä basson sormittaja Matela turpas kiinni" se sähähtää ja vaihtaa asentoaan aikomuksenaan varmaan nukkua loppumatka. Nukkuisikin ja olisi samalla hiljaa Helsinkiin asti.

Joonas tuhisee suloisesti pelkääjän paikalla auringon alkaessa paljastaa säteitään meille suomalaisillekin. Taivas on lähes pilvetön ja pakkasta on reilu kymmenen astetta. Sellainen täydellinen talvinen sää, jossa kelpaisi viettää aikaa myös ulkona. Meneehän tämä autoilukin katsellessa näitä upeita maisemia, vaikka väsymys meinaa vähän muakin painaa. Vähemmillä pysähdyksillä ollaan aiemmin kotona mikä tietää rentoutumista. Mikään ei kuulosta tällä hetkellä paremmalta.

"huomenta unikeko" sanon Joonaksen alkaessa liikehtiä penkillä. Jotakin se mutisee mulle vastaukseksi ja kääntää unenpöpperöisen katseensa mua kohti.
"missä me ollaan?" se kysyy ja tuijottaa tietä kuin yrittäen imeä tiedon siitä.
"autossa. tiellä. jossain mistä on tunti Helsinkiin" vastaan näsäviisastellen. Oletinkin Joonaksen nukkuvan no jos ei koko matkaa niin suurimman osan siitä, ja oikeassa olin. Mä onnistuin pysähtyäkin pari kertaa kahvilla ja aamupalalla numero kaksi tai energiajuomalla - ja vessassa - ilman, että se varmaankaan edes räpäytti silmiään. On silläkin unenlahjoja vaikka muille jakaa.

Kohta Joonas luovuttaa nukkumisen suhteen ja sylkee litanian kysymyksiä suustaan, joista joka toinen on luokkaa "koska ollaan perillä", "joko ollaan perillä" ja "kauanko menee vielä". Mä ajan kuulemma myös liian hitaasti ja oon tylsää seuraa. Anteeksi vain herraseni, mietitäänpäs kumpi meistä on ajanut koko päivän ja kumpi on tyytyväisenä vedellyt sikeitä vieressä aikaisen herätyksen jälkeen...

Vihdoinkin me ollaan perillä Helsingissä ja kotona lämpimässä kaikkien kantamusten ympäröimänä.
"haluutko sä sytyttää takan nii mä voin alottaa purkaa näitä?" Joonas kysyy ja nappaa lattialta meidän laukut. Ihme, että se vapaaehtoisesti haluaa purkaa matkan jälkeen yhtäkään matkatavaraa. Mä nyökkään ja raahaan halkosäkin takan läheisyyten ja yritän saada sen syttymään. Hyvin tuloksin kylläkin.

Hetken tarkkailen ja varmistan, ettei se pirulainen sammu heti selän käännettyäni. Nousen lattialta ja suuntaan kohti makkaria, josta löydänkin Joonaksen siirtelevän vaatehuoneessa henkareita edestakaisin. Hipsin sen taakse ja kierrän käteni sen vyötärölle nojautuen vasten sen lämmintä selkää.
"syttykö?" se kysyy silitellen mun käsivarsia.
"sytty. ne puut lähti hyvin palaa" mumisen vastaukseksi. "ja mä palan sulle"
"et tiiäkkään kuinka mä oon sulle palanu jo vuosikaudet" se hymähtää ja nappaa mut kunnolla syleilyynsä.

Jätetään laukkujen purkaminen sittenkin jollekin toiselle päivälle, sillä onhan nyt joulu. Kuusi on nököttänyt täällä lahjoineen ja koristeineen yksinään monta päivää. Me istuudutaan olohuoneen lattialle vilttiin kääriytyneenä ja hiljaisuudessa katsellaan takassa rätiseviä puita ja nautitaan hetkestä.

"mä oon tosi onnellinen että sä pistit meiän ystävyyden likoon ja kerroit et oot kusessa muhun" Joonas kuiskaa. Käännän mun katseen sitä kohti. Sen kasvot hehkuvat takkatulen lämpimässä valossa. Samalla mä rakastun jo tuhannetta kertaa sen jokaiseen kasvonpiirteeseen, joiden tuijotteluun mä vannon olevani koskaan kyllästymättä.
"kato jonku piti tehä uhrauksia" naurahdan. Minähän sen aloitteen silloin tein. "mut me uhrattiin myös Joelin unelmat sillon"
"ehkä vähän. mut pistettiin ittemme etusijalle ja kato missä ollaan. Joelki menesty hyvin sen bändi-ideansa kanssa ilman meitä. me oltaisiin vaan hidastettu sitä" Joonas selittää. Ja ihan oikeassa on.

Yläasteella yksi yhteinen ystävä tahtoi perustaa bändin ja kirjaimellisesti valloittaa maailman. Meitä se yritti siihen rekrytoida ja onnistuikin lopulta. Lähdettiin mukaan, mutta ei kummankaan meidän sydän palanut sille bändille niin elävästi kuin Joelin. Eikä me haluttu murskata sen unelmaa yhtään myöhemmin. Löysi se sitten myöhemmin ja aikansa meille vihoiteltuaan uusia jäseniä ja kiertää niiden kanssa nyt Suomea ja Eurooppaa. Ollaan me yhteyksissä ja ylpeitä ja onnellisia kaikkien puolesta. Vaikka me niistä haavoista luovuttiinkin niin molemmat soitellaan edelleen, Joonas kitaraa ja mä bassoa. Ne jäi ikuisesti elämään pieneksi harrastukseksi.

"kiitos että oot siinä" kuiskaan ja pussaan tuota poskelle.
"kiitos sulle. että jaksat" Joonas hymähtää suudellen mua osittain hymy yhä kasvoillaan. Vaivihkaa se liu'uttaa kättään pitkin mun selkää paidan alla.
"tiiätkö mitä mä mietin?" kysyn viekkaasti.
"nautitaan tästä lämmöstä ja läheisyydestä pitkälle huomiseen aamuun ja availlaan noi paketit sit ku huvittaa. pidetää sillä tavalla hauskaa huomenna" se vastaa kuin lukien mun ajatukset.
"ja tehään siitä meiän perinne"

Vaatteet vähenevät jättäen ainoastaan bokserit jäljelle. Makoillaan pehmeällä matolla viltin alla sylikkäin takan luodessa tunnelmallista valoa koko huoneeseen. Pää Joonaksen rintakehällä mä katselen sen kimaltelevia silmiä sen sormien pyöritellessä mun hiuksia ja hipsutellen välillä mun kasvoja. Tätä mä kaipasin. Läheisyyttä ja oloa, ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Mä kaipasin meitä kaiken sen perheen kanssa häsläyksen jälkeen. Arjen jälkeen. Kaiken jälkeen, mä kaipaan vaan Joonaksen ja hiljaisuuden.

—
sanat 849

pitkästä aikaa one shottia🫶🏻

tällasen joulun mä toivoisin🥹

piti julkasta tää jo eilen mut inspis loppu ja nyt se palas takas, nauttikaa🥳