Lost Without You • Blind Channel One Shots

Aleksi & Joonas • enkeli 1/2

sivuutetaas nyt heti alkuun se fakta et aleksilla ja joonaksella on oikeesti kolme vuotta ikäeroa mut tässä ei oo sooo let's mennään eteenpäin :Dd

> A l e k s i <

Mun ruotsin kurssilla on yks aika söpö jäbä. Oikeastaan ollaan oltu aika monellakin samalla kurssilla. Sillä on vaaleet, sellaset söpösti pörröset hiukset ja ihanan vaaleensiniset silmät. Moneen kertaan meidän katseet on kohdannu eri kursseilla ja oon suorastaan hukkunut sen silmiin. Oon ajatellut sen nimeä ja ajatellut sen kauniita kasvoja, jos pojalla nyt voi olla kauniit kasvot. No voi tietenkin olla! Joonas on kaunis.

Opettaja jakoi meidät summassa pareihin tekemään ryhmätöitä ja kappas kummaa, mä päädyin Joonaksen pariksi. En valita, en tosiaankaan, mutta perhoset mun vatsassa saavat hepulin aina Joonaksen lähellä. Etenkin, jos tuo sattuu katsomaan muhun päin.

"voisitko sä tehä nää diat" Joonas kysyy ja naputtaa koneensa näyttöä sormillaan muutaman kerran. "jos mä sit tekisin nää?" tuo jatkaa.
"oookkei" vastaan nyökytellen. Musta tuntuu et mun kieli menee solmuun aina, kun yritän vastata Joonakselle edes ninkin yksinkertaista asiaa kuin että "se sopii". Unohdan miten suomen kieli toimii Joonaksen puhuessa mulle. Tai yhtään mikään kieli, varsinkin mun oma.

Tunnin jälkeen musta tuntuu ihan siltä, että oisin juossut maratoonin. Perhoset mun vastassa jatkavat hepuleitaan ja sydän hakkaa siipien lepatuksen kiivaassa tahdissa rauhoittumatta hetkeksikään.

Tiedän, että Joonaksella on nyt myös ruokailu ja pakottaudun rohkaistumaan kysyäkseni tulisiko tuo kanssani syömään.
"hei totaaa..." aloitan ja säikähdän kuinka paljon ääneni yhtäkkiä värisee.
"mm?" Joonas vastaa kohottaen kulmiaan.
"mietin et meetkö syömään?" saan kysyttyä ja jopa niin, että siitä on mahdollista saada selvää.
"joo meen. haluutko tulla mun seuraksi?" se vastaa.
"öääm... joo" soperran. Hienosti menee Aleksi, voi jumalauta.

Kävellään ruokalaan ja istuudutaan mahdollisimman kauas kaikista vapaaseen pöytään. Me istutaan vastakkain, joten joudun tuijottamaan intohimoisesti lautasellani nököttävää makaroonilaatikkoannosta. Jos katson Joonasta silmiin, alan hymyillä, ja jos alan hymyillä, punastun. Sehän se vasta olisikin noloa.

Mun jännitys kuitenkin kaikkoaa nopeasti. Joonaksen kanssa on jotenkin todella luontevaa ja helppoa jutella. Se vaan keksii sanottavaa ja saa mutkin höpöttämään mitä nyt mieleen juolahtaakaan.

"hassua että ollaan oltu koko lukuvuosi samoilla kursseilla ja jutellaan nyt vasta kunnolla" Joonas hymähtää ja laskee katseensa lautaseensa. Mitä? Havaitsenko pienen punan tuon poskilla?
"totta" naurahdan ja hymyillen jään tuijottamaan tuon pörröistä tukkaa. Se on ihan kuin hattaraa. Tai pumpulia. Tekisi mieli upottaa sormet ja kasvot sen hiuksiin, koska ne näyttävät niin pehmeiltä. Ehkä mä en sitä tee.

Ruokailun jälkeen jatkettiin, valitettavasti, eri suuntiin ja eri tunneille. Sovittiin kuitenkin, että nähtäisiin vielä koulun jälkeen ja mentäisiin Joonaksen luo. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, jos ihan kahdestaan ollaan. Miten muka voin pitää mun kädet erossa siitä?

Kahden muun oppitunnin loputtua lähdemme Joonaksen kanssa tallustamaan tuon luokse. Saadaan sentään olla rauhassa, kun Joonaksen porukat olivat kuulemma jossain.

"pelataanko änäriä?" Joonas kysyy ja lösähtää olohuoneen sohvalle. "sä kyllä häviät siinä. mut ajanvietettä"
"noinko itsevarma sä oot?" naurahdan ja istun tuon viereen.
"mua ei voita änärissä kukaan" se jatkaa ylpeä ja omahyväinen ilme kasvoillaan.
"no pelataan" tokaisen. Eipä poika tiedä kuinka hyvä todellisuudessa olen juurikin tuon valitsemassa pelissä.

Pelaan aluksi vähän maltillisemmin ja annan Joonaksen luulla, että en osaa pelata. Pikkuhiljaa pelaan paremmin ja pärjäänkin peleissä. Joonas vilkuilee mua ihan ihmeissään ja aukoo suutaan kuin kala konsanaan.
"kukaan, siis KUKAAN ei oo voittanu mua änärissä ikuisuuteen. kuka sä oikein oot?" Joonas kysyy ylidramaattisesti hävitessään matsin.
"mä oon Aleksi ja aika hiton hyvä tässä pelissä" vastaan ilkikurisesti hymyillen. Tuo vain tuhahtaa ja hymyillen katsoo peliohjaintaan.

"noh Aleksi, kerroppa mulle sun synkimmistä synkin salaisuus" Joonas sanoo aloitettuamme uuden pelin.
"mitä? miks?" kysyn ihmeissäni.
"sillä tavallahan sitä tutustuu. mä alotan. mun kaverit luulee et oon naisten mies henkeen ja vereen mut oon oikeesti jätkiin päin. kukaa muu ku mun perhe vaan ei tiiä sitä" Joonas selittää kylmän viileästi. Tuo tuli juuri kaapista ulos mulle ja on silti noin rauhallinen eikä vaikuta siltä, että asian kertominen olisi ollut kummoinenkaan juttu. Nyökyttelen päätäni ja keskityn peliin. Yritän epätoivoisesti miettiä jotakin kerrottavaa, mutta pää lyö tyhjää.
"mä kerron heti ku keksin jotain. ei oikein oo mitään synkiä salaisuuksia" naurahdan Joonaksen nyökätessä mulle.

"oon katellu sua siitä lähtien ku oltiin ekan kerran samalla kurssilla" päästän yhtäkkiä suustani puolivahingossa. "tän lukuvuoden ekalta enkun kurssilta asti" jatkan ja kiroan päässäni itseäni tukkimaan suuni. Joonas ei vastaa mitään vaan laskee ohjaimen pöydälle ja kääntyy sohvalla istumaan muhun päin.
"Aleksi?" tuo aloittaa hiljaa.
"mhmm?" mumisen enkä uskalla vilkaistakaan Joonasta. Tunnen kuitenkin sohvan painuvan vierelläni ja vaistomaisesti käännän päätäni. Huomaan Joonaksen kasvot vain senttien päässä omistani.
"saanko?" se kysyy hipaisten peukalollaan mun alahuulta. En saa sanaakaan suustani. Tuijotan tuota hämmennyksen vallassa, mutta päädyn painamaan huuleni tuon omille kevyesti. Kuin kosketuksestakin voisi särkyä.

Varovasti Joonas hivuttaa kätensä mun leualta niskalleni ja siten vetää mua lähemmäs itseään. Varovaiset pusut muuttuvat nopeasti syviksi suudelmiksi Joonaksen kaataessa mut selälleen sohvalle ja kömpiessään itse mun päälle. Sen kädet liukuu mun kyljille kuin pitämään mut aloillani. Voi kuule, siihen ei ole tarvetta. Nostan käteni tuon pörröisiin hiuksiin. Jep, ihan yhtä pehmeät kuin kuvittelinkin.

Hetken pussailun, tai oikeastaan suutelun, jälkeen Joonas nousee käsiensä varaan mun yläpuolelle. Hei eihän me nyt vielä lopeteta!
"kukaan ei oo koskaan maistunu tai tuntunu niin hyvältä ku tää just tuntu" tuo sanoo virnuillen.
"eikö pidä maistaa aina monta kertaa että voi varmasti sanoa et tykkääkö vai ei?" kysyn tuijotellen vuorotellen Joonaksen kirkkaita silmiä ja pehmeitä huulia, joita itseasiassa on jo ikävä.
"no annas mä maistan vielä" Joonas vastaa ja painaa huulensa uudemman kerran mun vastaaville. Ei helvetti mä oon kusessa tohon enkeliin. Joonas on ihan ku enkeli. Ehkä joskus  vielä se on mun enkeli.

—
sanat 906

hitto, menipäs siinä kauan saada tää valmiiksi ja julkastua😂
oon tähän ihan semi tyytyväinen nii olkaapas hyvät🫶🏻