Lost Without You • Blind Channel One Shots

Joel & Adina • hold on to hopeless

> J o e l <

"moi" saan sanottua.
"no hei" Adina vastaa ja väläyttää minulle hymyn.

Nyt Joel keskityt. Hengitä. Älä punastu.

"oliko pahaki olo aamulla?" kysyn ja lähden ajamaan.
"no ei oikeestaa. ei tullu kauheesti juotua. susta en ehkä sanois samaa" Adina vastaa ja naurahtaa.
"hei!" huudahdan ja tökkään häntä käteen. Näen silmäkulmastani kuinka hän hymyilee. Miten joku onnistuukin näyttää noin hyvältä?

Rauhotu.

"haluutko käydä syömässä? tyylii joku autokaista nii ei tarvis olla ihmisten ilmoilla" sanon.
"kuulostaa hyvältä" saan vastaukseksi.

> A d i n a <

Ajelimme hetken ennen kuin löysimme autokaistan. Aina turvallinen Mäkkäri löytyi. Luonnollisesti Joel tilasi ensin kuskin paikaltaan. Melkein sulin niille sijoilleni, kun hän kääntyi ja kysyi mitä otan.

En edes ymmärrä miksi hermoilen. Vietettiinhän me kuitenkin lähes koko eilisilta yhdessä. Toki kaikkien ympäröimänä ja humalassa versus nyt kun olemme kaksin hänen autossaan selvinpäin. Tai toivon ainakin, että hän on selvinpäin kun ajaakin.

Saavumme maksuluukulle ja alan kaivaa korttiani. Joel kääntyy ja laskee aurinkolasejaan.
"hei älä ees yritä, mä maksan"
"eeei sun tarvi" saan taisteltua sanat suustani, vaikka sekoamispiste on lähellä.
Työntekijä ojentaa kortinlukijaa Joelille.
"meni jo" hän sanoo ja virnistää.
Ravistan päätäni ja katson muualle. En voi välttää hymyn kipuamista kasvoilleni. Ja punan ilmestymästä poskilleni.

Eiks treffeillä yleensä jätkä tarjoo? Onks näistä tulossa treffit? Ei nyt vittu taas mennä tähän.

Saamme ruokamme ja Joel ajaa parkkiin.
"hei... kiitos. ku maksoit"
"ääh... ei tarvii kiittää" Joel sanoo.

Me juttelimme ja nauroimme paljon. Ja tietenkin söimme. Tuntui kuin oltaisiin tunnettu kauemmin kuin mitä, vuorokausi?

Kello oli jo melkein yhdeksän illalla, kun olimme viimein saneet syötyä. Eihän siinä mennyt kuin muutama tunti.
"nii oliks sulla mitää aikatauluu mihinkää" Joel kysyy ja rikkoo pienen hetken kestäneen hiljaisuuden.

"ei oo" vastaan.
"haluisiks vielä ajella tai mennä jonnekki? tai jotai"
En voi kuvitella tätä: Joel on hermostunut. Tai ainakin oli kysyessään tuon kysymyksen.
"joo no ei kai tää ilta nyt vielä lopu" sanon ja annan hymyn hiipiä kasvoilleni. Hän hymyilee takaisin ja vie roskat ulos. Tuijotan häntä hänen kävellessään autolta roskikselle ja takaisin. Miten voi näyttää noin hyvältä?

Jatkamme matkaa. Katson ulos ikkunasta ja ajatukseni harhailevat ympäriinsä. Kaikki on nyt ihan tosi hyvin. En haluis et tää ilta loppuu koskaan.

Säpsähdän takaisin tähän hetkeen kun Joel pysähtyy.
"onks kaikki okei?"
"joo on" sanon ja katson häntä aurinkolasiensa läpi. Hän nostaa ne pään päälleen ja jään tuijottamaan noita kirkkaita silmiä. Katseeni eksyy Joelin huulille. Hän ilmeisesti huomasi sen, kun käänsi päänsä pois.
"mennäänkö ulos?" hän kysyy nopeasti.

Olemme saapuneet johonkin rantaan. Ei ihan kunnon rannalle, mutta jonnekin kuitenkin. En sano mitään, nousen vain autosta. Kuulen auton oven käyvän ja Joel hölkkää vierelleni. Kävelemme kävelytietä pitkin. Yhtäkkiä Joel tarraa kiinni käteeni ja vetää minua rantaan kohti. Joudun melkein juoksemaan hänen perässään. Ei noiden pitkien jalkojen perässä pysy muuten.

Huomaan rannassa laiturin. Me ei varmasti olla menossa uimaan. Uhkaavasti kuitenkin näyttää siltä. Loppukesän aurinko lämmittää vielä, mutta en usko veden kuitenkaan olevan enää lämmintä.

Saavumme laiturille. Joel irrottaa kädestäni ja jättää vaatteensa laiturille. Katson tätä silmät lautasen kokoisina. Joelin ollessa jo vedessä tajuan näyttäväni idiootilta seistessäni siinä tekemättä mitään.

"tuu" Joel huutaa vedestä.
"empä sattunu uimapukuu ottaa mukaa"
"ota se mun paita" Joel sanoo ja osoittaa vaate kasaa laiturin reunalla. Nostan paidan kaiteelle ja otan kenkäni pois.
"voitsä kääntyy hetkeks?" sanon ja hymyilen ujosti. En varmasti ala strippaamaan hänen edessään.

Saan Joelin paidan päälleni. En voi olla hymyilemättä hengittäessäni hänen tuoksuaan. Istuin laiturin reunalle ja roikotan jalkojani vedessä.
"täähän on kylmää en varmasti tuu" sanon ja naurahdan.

Joel nousee vierelleni kyynärpäidensä varaan laiturin reunalle.
"ootsä ihan varma?" hän sanoo.
"oon"

Hän vetää itsensä suoraksi käsiensä varaan ja istuu vierelleni.
"ootsä nyt ihan sata varma?"
En voi välttää katseeni harhailemista Joelin paidattomaan kehoon. Siirrän katseeni veteen ja nojaudun käsiini.
"ehkä mä oon" sanon ja nousen ylös, koska tunnen jalkojeni jäätyvän. Istun laiturin kaiteelle.
"jaa no kai mä sit yksin meen" Joel sanoo ja nousee ylös aikomuksenaan ilmeisesti hypätä veteen uudestaan. Hän kuitenkin kääntyy minuun päin ja antaa epäilyttävän katseen. Kohotan kulmiani kysyvästi. Hän kävelee minua kohti ja hymyilee. Tunnen hänen kätensä reidelläni ja seuraavalla sekunnilla hän nostaa minut syliinsä ja hyppää veteen.

Nousen pintaan ja roiskutan Joelin päälle vettä.
"mä kostan tän sulle vielä jotenki" huudan ja naurahdan.
"hui ihan pelottaa. emmä sua pelkää se ois vaa sulosta nähä ku yrität mua päätä lyhyempänä kostaa mulle sen et heitin sut veteen" Joel sanoo ja nauraa nyt jo ihan oikeasti.

Hetken nauramisen ja veden roiskuttelun jälkeen välillemme lankeaa hiljaisuus. Aurinko kyllä tosiaan lämmittää edelleen, vaikka vesi onkin aivan helvetin kylmää.

Joel hivuttautuu lähemmäs ja pian tunnen kädet lantiollani. En uskalla nostaa päätäni ja katsoa häntä, koska olisimme niin lähellä, että huulemme melkein koskettaisivat.

Joel vetää minua lähemmäs ja nostaa minut syliinsä. Kiedon käteni hänen niskaansa ja jalkani hänen vyötärönsä ympärille. Pidän katseeni alhaalla. Tai ainakin yritän. Silmäni harhailevat noille huulille. Olemme niin lähellä, että kuulen hänen sydämen sykkeensä. Hän varmasti kuulee minunkin.

Nojaan otsani Joelin otsaan. Suljen silmäni ja hengitän sisään. Tunnen nuo upeat huulet omillani. Huomaan vastaavani. Suudelma on lyhyt ja herkkä. Irrottaudun nopeasti ja nojaan pääni hänen olkapäähänsä. Lämmin hengitys niskassani saa koko kehoni väreilemään.

Pidän pääni kauempana, mutta tuijotan Joelin kirkkaisiin silmiin. Huomaan hänenkin katseensa harhailevan ja löytävän tiensä jonnekin muualle kuin silmiini. Siirrän käteni hänen kasvoilleen ja painan huuleni hänen huuliaan vasten. Kiedon käteni tämän niskaan ja vedän itseni niin lähelle kuin enää voin.

Suudelma kestää ikuisuuden. Irrottaudun ensimmäisenä vetääkseni välillä henkeä. Joel kuitenkin pudottaa vielä pienen pusun huulilleni ennen kuin vedän keuhkoihini ilmaa.

Joel siirtää kätensä selkääni ja vetää minut lähemmäs. Lasken pääni tämän olkapäälle ja pidän jaloillani kiinni vyötäröltä. Tunnen taas tuon saman lämpimän hengityksen niskassani enkä voi olla hymyilemättä. Piilotan kasvoni Joelin kaulaan ja märkiin hiuksiin ja hengitän hänen tuoksuaan.

Hetki tuntuu kestävän ikuisuuden. Voi kun se ei koskaan loppuisikaan.

—
sanat 942

joillekki tää saattaa olla tuttu luku👀 ja kirjotustyylistäkin huomaa et on hieman vanhempaa settiä eli pahottelut jos on tönkköä, en alkanu kirjottaa uusiks😅

tää on tosiaan mun ihan ekasta (nyt jo piilotetusta, Hold on to hopeless) kirjasta yks luku mihin oon jopa ihan tyytyväinen

jätin sen kirjan tosiaan kesken motivaation puutteen takia niin sain idean et julkasisin siitä ehkä jotain osia näin one shotin muodossa🙃

JA ennen ku päätin jättää kirjan kesken nii suunnittelin et miten se päättyis ja kirjotinki muutamia lukuja sieltä täältä + viimesen luvun jo valmiiksi niin oisko kiinnostusta niitä lukee one shottina?🫣