Lost Without You • Blind Channel One Shots

Niko & Olli • kärsimätön

> N i k o <

"mihin sä oikein oot mua viemässä?" Olli kyseenalaistaa mun taluttaessa sitä. Sidoin sen silmät, jotta yllätys säilyisi.
"yhteen paikkaan" vastaan salaperäisesti.
"hei auttopa tosi paljon" tuo marisee.
"fine, pysähy" huokaisen ja Ollin askeleet loppuvat kuin seinään. Se jää seisomaan kuin tolppa siihen keskelle polkua pusikoiden ympäröimänä. Hymähdän näylle varovasti.
"hei! nauratsä mulle?" se huudahtaa. Hups, ilmeisesti kuuli mun hymähdyksen. Painan hellän suukon tuon huulille.
"en aio vieläkään kertoo mitään. mut helpottiko toi pusu yhtään?" kysyn.
"mä en voi sanoo ei mut mä sanon ei. jatketaanko matkaa vai kökötänkö tässä kuuntelemassa ku sä naurat mulle?"
"anna käsi nii mennää"

Saavumme pian pienelle aukiolle keskelle metsää. Nyökkään Joonakselle, joka edelleen häärää viltin läheisyydessä niin hiljaa kuin suinkin osaa. Tuo pörröpää lupautui mun avuksi, kun keksin järjestää tällaisen pikku yllätyksen Ollille. Muodostan sanan 'kiitos' mun suulla siinä toivossa, että Joonas pienine tyhmine aivosoluineen ymmärtäisi. Ilmeisesti viesti menikin perille tuon nyökätessä ja lähtiessä toiseen suuntaan.

"onko täälä muitaki?" Olli kysyy risun napshtaessa poikki Joonaksen astellessa polulla.
"ei. vaan me kaks" vastaan pussaten tuota poskelle. "noni. valmis?"
"en tiiä mihin mun pitää olla valmis mut kai niin valmis ku vaan voi olla" Olli selittää. Astelen tuon taakse ja avaan huivin solmun. Seuraa pitkä hiljaisuus.
"no?" kysyn hieman hermostuneena. Tuijotan sivusta Ollin hämmästyneitä kasvoja ja yritän lukea tuon ilmettä.
"Niko... mitä... miks? sä oot ihana" se sössöttää ja hyppää mun kaulaan. "rakastan sua"
"mäki rakastan sua" huokaan helpottuneena.

> O l l i <

Niko oli järjestänyt meille söpön piknikin. Paikka, ajankohta ja seurakin on aivan täydellistä. Hengitän syvään hieman viilentynyttä kesäillan ilmaa. Just nyt kaikki on tosi hyvin.
"mitä mä tein et ansaittin tämmöstä?" kysyn.
"synnyit. oot olemassa. oot vaan, sä" Niko vastaa leveä hymy kasvoillaan. "sä ansaittet vaan parasta"

Painaudun aavistuksen lähemmäs Nikoa ja tunnen tuon lämpöä hohkaavan hengityksen huulillani. Hymähdän hiljaa ja suutelen tuota. Keskellä metsää. Ei ehkä se romanttisin paikka tai se ensimmäinen paikka, jossa kuvittelisi suutelevansa ketään. Nikoa voisin suudella missä tahansa. Ihan sama, vaikka koko maailma katsoisi.

Suudelmien syventyessä ihan kiitettävää vauhtia, Niko keskeyttää hommat ja katsoo mua silmiin kuin odottaen mun vastaavan johonkin, mitä se ajattelee. En mä oo ajatustenlukija!
"pitäiskö meiän lähtee jonnekki neljän seinän sisälle mukavammalle alustalle ja suljettujen ovien taakse jatkaan tätä?" se kysyy ja hivuttaa samalla sormenpäitään mun reidellä aika uhkaavasti.
"mikä vika täällä on? tuskin meitä kukaan yllättäis" vastaan, vaikka ilomielin lähtisin muualle hommailemaan. Mun kärsivällisyys vain ei tahtoisi nyt riittää.
"paras lähtee menee ennen ku toi sun haaroväli alkaa käydä tukalammaksi ja joku näkee" Niko hymähtää ja kuljettaa sormenpäänsä vuorostaan mun haaroihin nousseen kohouman yli. Hädin tuskin edes koskettaa, mutta tunnen housujen alkavan kiristää entisestään. Voi hitto tuota miestä!

Keräämme tavarat ja ylijääneet ruuat kasaan ja lähdemme Nikon autoa kohti. Ajomatka tuntuu tuskastuttavan pitkältä housujen kiristäessä ja Nikon vielä härnätessä koko ajan. Se laski kätensä mun reidelle jo ensimmäisellä metrillä eikä suostunut ottamaan sitä siitä pois. Mun halut voittaa kohta kärsivällisyyden ja voi kuulkaa, sen jälkeen me kaksi plus auto löydytäänkin ojasta.

Me ajetaan mun luo, koska Niko asuu kauempana. Eikä taida silläkään olla enää kärsivällisyyttä sinne asti sen lähes riuhtoessa itsensä ulos autosta. Hipsin tuon perään alaovelle avaimien kanssa, jotta me joskus päästäisiin sisälle.
"yritä nyt edes" Niko hoputtaa mun vieressä ja vie kätensä kyljelleni aiheuttaen mulle kylmät väreet.
"älä häiritte mua!" huudahdan ja saan kuin saankin oven lopulta auki.

Selvittyämme rappusista ja mun asunnon oven avaamisesta, mä oonkin tiukasti painettuna kaapin ovea vasten. Ahnaasti tuo brune tutkiskelee mun suuta ja antaa meidän kielten tehdä tarkempaa tuttavuutta. Ihan kuin ne eivät olisi koskaan tavanneetkaan. Kädet mun lantiolla vetävät meitä enemmän kiinni toisiimme saaden samalla kummankin kohoumat osumaan yhteen.

"helvetti mä haluun sua" Niko kuiskaa aivan mun korvan juuressa jatkaen huulillaan mun kaulalle jättäen merkkejä vähän sinne tänne. Ei sen mua tarvitsisi merkata. Oon sen oma jo ihan muutenkin.

Pujottaudun irti sen otteesta ja lähden kohti makkaria riisuen samalla aukinaisen kauluspaidan päältäni ja pudotan sen lattialle.
"tuutko sä?" kysyn virnuillen ovelta ja tuijotan eteisessä hölmistyneenä seisovaa Nikoa. "tai tuu tänne. mut älä nyt sentää ihan vielä tuu" tuon viimeisen jälkeen brune kipittää luokseni ja kaataa mut sängylle istuen vielä mun lantion päälle härnätäkseen.
"meenkö jo asiaan ja pistän sust lähtee ääntä vai kiusaanko vielä hetken?" Niko puhelee itsekseen ja nähtävästi pohtii josko kiduttaisi mua tänään.
"voi luoja mee jo asiaan" murahdan. Tuo syöksyy mun huulille suudellen vieläkin intohimoisemmin kuin aikaisemmin. Anteeksi naapurit, tästä tulee pitkä yö...

—
sanat 725

alkuperänen idea oli et tää ois vaa söpöilyä mut jotenkin päädyttiin tähän lopputulokseen💀

ja toista osaa tästä ei ole tulossa🙏🏼

julkasin myös just ekan osan uutta kirjaa, joonasxjoel shipillä👀