Lost Without You • Blind Channel One Shots

• meille käy hyvin •

tää ei tosiaan liity millään tavalla bc jätkiin. kirjottelin yks päivä tällasen lyhyen one shotin yhelle mulle tosi spessulle tyypille ja halusin nyt julkasta tän myös tänne. nauttikaa <3

Ollaan jo pitkällä kesässä. Melkein syksyssä. Näitä meidän yöttömiä öitä on vietetty useempi. Ei vain juhannuksena. Häntä ei kävely ehkä innosta, mutta varmasti monta kymmentä kilometriä on siitä huolimatta tallustettu ympyrää. Joskus keskellä metsää ja joskus ihan tiellä. Aina vältelty ihmisiä tietty.

Aurinko paistaa näin elokuussakin vielä myöhään iltaan. Ja nahkatakki päällä pärjää mainiosti. Peiton allakin olis ihana makoilla sylikkäin ja katsoa vaikkapa kivaa leffaa. Silti me ollaan ulkona. Hyödynnetään nämä lämpimät kelit sitten vielä, kun niitä on tarjolla.

Tartun tuohon käteen, johon sain mahdollisuuden tarttua ensimmäistä kertaa muutama kuukausi sitten. Sen kerran jälkeen on ollut vaikeaa olla erossa koko tytöstä. Kuljetan tuota perässäni puisen sillan kaiteen luo ja hyppään sille istumaan vetäen hänet eteeni.

"sä oot ihana" kuiskaan hymyillen.

"eipäs ku sä oot" hän vastaa irrottaen kätensä omastani ja kietoo kummatkin kätensä alaselkääni.

"me ei keskustella tästä. sä oot ja sillä sipuli" tokaisen irrottaen tuon kädet selältäni.

Kapuan kaiteelle seisomaan ja vien samalla kummatkin käteni sivuille pysyäkseni tasapainossa. Pudotakko oikealla liplattelevaan veteen vai vasemmalla olevalle kovalle sillalle?

"älä rakas tipaha. tulee pipi" hän sanoo ojentaen kätensä minua kohti. Tiedän tiedän, sattuu jos putoan. Mutta lapsi on terve, kun se leikkii. Toisinaan omalla hengellään kylläkin...

"hei tuu oikeesti alas sieltä" hän jatkaa vakava ilme kasvoillaan. En voi vastustaa, joten hyppään varovasti alas kaiteelta. Toinen säntää lähes juosten kietomaan kätensä ympärilleni kuin varmistaen minun olevan yhtenä kappaleena, ja että en karkaa enää. Voi rakas en karkaisi tästä koskaan...

Kävellään rantaan, jossa monet kerrat olen yksin istunut kuulokkeet päässä ja hän monen sadan kilometrin päässä. Kuunnellut tuon ääntä puhelussa ja toivonut, että joskus ei oltaisi niin kaukana. Nyt on se joskus.

Istuudun laiturin reunalle vetäen hänet vierelleni. Tuijotan järvelle päin. Aina täällä on niin kaunista. Käännän kuitenkin katseen vasemmalle puolelleni ja siinä näkymät ovat vieläkin kauniimmat, vaikka hän itse sanoisi mitä. Katselen jälleen ympärilleni ja tunnen pään nojautuvan olkapäätäni vasten.

"meille kävi hyvin" kuiskaan ja nojaan poskeni tuon päälakeen. Totta, kaikkien niiden monien väittelyiden ja pelon täyteisten iltojen jälkeen meille tosiaankin kävi hyvin. Olisinko uskonut? En, enkä osaa uskoa vieläkään. Tässä silti istun ja toivon mukaan istun vielä useasti - missä ikinä istummekaan yhdessä - ja rakastan häntä yhä enemmän ja enemmän jokaisella henkäyksellä.

—
sanat 382

🥺🫶🏻