Lost Without You • Blind Channel One Shots

Olli & Joel • koulunpenkiltä takapenkille

smuttia: alkaa ensimmäisen - - - jälkeen

> O l l i <

Istun kiveäkin kovemmalla koulun penkillä vilkuillen kellon viisareita joka toinen sekunti. Aika näin viikon viimeisellä tunnilla -vieläpä ruotsin tunnilla - kuluu puuduttavan hitaasti. Tämä jatkuva kovilla penkeillä istuminenkin kyllä tuntuu puuduttavalta. Varsinkin, kun tiedän mikä mua odottaa tunnin päätteeksi...

Joel lupasi tulla hakemaan mut koulusta isänsä Mersulla. Onhan se nyt näyti auto ei sitä oo kiistäminen. Kelpaa sellaiseen istua kyytiin. On se sillä siis ennenkin ajellut, mutta sen isä on ilmeisesti aika tarkka kuka siihen autoon koskee ja milloin. Mä en automerkeistä sen enempää tiedä, että mikä on hyvä ja mikä ei, mutta hieno auto on hieno merkistä riippumatta. Vai mitä?

Minuuttiviisari saavuttaa viimein päämääränsä ja luokassa alkaa hälinä viikonlopun kunniaksi. Kaikilla on totta kai kiire ulos tästä helvetin laitoksesta. Kenellä nyt ei olisi. Joel on varmaankin ehtinyt odotella mu ulkona jo tylsistymiseen asti. Siihen ei kyllä pitkää aikaa vaadita. Se tylsistyy ensimmäisen 30 sekunnin aikana, jos ei saa tekemistä. Suurimman osan ajasta energiaa täynnä olevat ylivirittyneet aivot tarvitsevat tekemistä ja jotakin mihin keskittyä, vaikka sekin tuottaa silloin tällöin vaikeuksia. Mun hiusten ja ponnareiden - itseasiassa sen omien ponnareiden, jotka mä vain olen omaan ranteeseeni laittanut - räpläämisestä se useasti saa tekemistä ja pysyy edes hetken aloillaan.

Astelen koulun ovista ulos ja huomaan saman tien Joelin nojailemassa kiiltävän mustaan autoon pihalla. Se ei ole enää lukiossa, joten ei siksikään kuulu tänne, mutta tuon näköisenä ja tuolla autolla vielä vähemmän.
"moi" hymähdän ja hellästi painan huuleni sen omille."on sulla kyllä aika nätti auto" lisään irrottauduttuani Joelista ja silitän kädelläni auton ovea.
"ei mua toi auto kiinnosta. mulla on nätti poikaystävä" se vastaa virnuillen ja laskee kätensä mun vyötärölle. Ollaan me oltu jo hyvän aikaa yhdessä, mutta yhä sen kutsuessa mua poikaystäväkseen, kylmät väreet kulkee mun koko kehon läpi. Mä rakastan näitä julkisia hellyydenosoituksia Joelilta. Vaikka koko maailma katsoisi, se ei epäröisi näyttää kelle mä kuulun.

"mitä jos vaan ajeltais ja käytäis vaikka hakeen ruokaa jostain?" Joel kysyy meidän kummankin noustessa autoon.
"se käy mulle paremmin kuin hyvin" vastaan. Se hymyilee ja laskee toisen kätensä mun reidelle, kuten aina ajaessaan. Kyllä mä tiedän mitä sillä on mielessä noin tehdessään. Mä vaan en voi sitä antaa sille. Ollaan me siitä useasti keskusteltu, mutta aina mä oon päätynyt kohteliaasti kieltäytymään. Ei Joel siitä ole pahastunut ja se tietenkin kunnioittaa mun mielipidettä.

Me ollaan ajeltu jo hyvä tovi ja eksytäänkin melkein rutiininomaisesti Mäkkärin autokaistalle. Joel vaatii saada maksaa myös mun ruuat, niin kuin se aina tekee. Näitä voisi joku jopa kutsua treffeiksi.. Vaikka Joel osaakin olla romanttinen, niin ei sitä saa pyytämään mua ihan tosissaan treffeille. Kyllä me syömässä ja leffassa - mitä ikinä keksitäänkin - käydään useasti, mutta ei ne koskaan ole "treffit" olleet. Vaikka se ei itse sitä myönnäkkään, osaa se olla romanttinen, jos sille päälle sattuu.

Joel ajaa jonkin matkaa pois keskusta alueelta syrjemmälle. Se pysähtyy jollekin tien varrella sijaitsevalle parkkipaikalle, josta on kauniit näkymät joelle. Me jäädään siihen juttelemaan ja kuunnellaan samalla kajareista pauhaavaa musiikkia. Kenenkään kanssa ei ole koskaan ennen ollut niin hyvä olla, kuin mitä Joelin kanssa on ja on ollut koko ajan. Me voidaan olla vaikka tuntikausia sanomatta mitään ja mä viihdyn silti sen seurassa.

Meidän "juttelu" eskaloituu ensin halailuksi ja siitä pussailuksi. Kyllähän se nyt kelpaa. Paremmin kuin hyvin. Mä istun Joelin sylissä takapenkillä kädet sen niskassa, hiusten seassa, poskilla, milloin missäkin. Sen kädet on kietoutuneena mun vyötärölle seikkaillen välillä mun selällä, lantiolla ja reisillä.

Jokin saa mun ajatukset muuttumaan ja lasken mun kädet sen niskalta paidan helmalle. Liu'utan käteni sen paidan alle ja kuljen sormenpäilläni pitkin sen paljasta ihoa pitäen samalla katseeni alhaalla. Joel nostaa mun leukaa ja katsoo mua kysyvänä.
"jos oot varovainen" kuiskaan mun suupielten kääntyessä hentoon hymyyn.
"totta kai oon" se hymähtää ja vetää paitansa pois päältä.

Sen kädet eksyy mun paidan alle silittelemään mun selkää meidän jatkaessa äsken kesken jäänyttä pussailua. Joelin kädet on lämpimät, mutta saan sen kosketuksesta siitä huolimatta kylmiä väreitä ihan päästä varpaisiin. Otan tuosta mallia ja vedän omankin paitani pois tuntien heti katseen itsessäni.
"sä näytät hyvältä" se kuiskaa aivan mun korvan juuressa ja painaa sitten huulensa mun kaulalle.

Joel kääntää mut alleen makaamaan penkeille ja kumartuu pusuttelemaan mun kaulaa ja rintakehää. Tilaahan täällä auton takapenkillä on aika rajallisesti, mutta ei se näytä hidastavan Joelin menoa.

- - -

"jännittääkö sua?" se kysyy kädet mun farkkujen vyötäröllä valmiina avaamaan ne. Mä nyökkään varovasti. Oikeastaan mua jännittää aika paljonkin. En oo koskaan ollut kenenkään kanssa tällä tavalla. "yritä olla rentona nii se ei satu niin paljon. mut jos yhtään tuntuu pahalta nii sano ja mä lopetan" se jatkaa mun nyökkäillessä.

Sitten mun housutkin saa lähteä pois tieltä. Makaan sitten bokserit jalassa Joelin alla sen isän - hetkinen voi vittu, me ollaan sen isän autossa - auton takapenkeillä. Joel kuljettaa kätensä mun boksereiden sisään ja hyväilee mua. Mun huulilta on jo karkaamassa huokaus jos toinenkin, mutta se hiljentää mut suudelmalla.

Pienellä liikkeellä se vetää bokserit mun jalasta ja alkaa värkkäämään myös omia housujaan pois edestä. Jostain se onnistuu kaivamaan myös kortsun käsiinsä ja antaa sen mulle. Käyhän se ilmeisesti näinkin. Saa sekin vähän kosketusta.

"valmis?" Joel kysyy vielä ja mun nyökätessä ja mumistessa jokseenkin myöntävän vastauksen se työntyy varovasti mun sisään. Vingahdan tahattomasti ja saan Joelilta huolestuneen katseen. "sattuuko?" se kysyy.
"mmh... vähän" inahdan ja puristan Joelin hartioita käsilläni.
"yritä rentoutuu. se helpottaa kyllä" se puhelee hiljaisella äänellä ja pusuttelee mun kasvoja. Kyllä se tietää, että tuo auttaa rauhoittumaan.

"sä voit liikkuu" sanon hetken päästä. "mut varovasti"
"okei. sano jos haluutki lopettaa" se huolehtii aloittaen edestakaisen liikehdinnän mun jalkojen välissä.
"vittu Joelh..." päästän suustani. Ei satu, tuntuu vain ihan saakelin hyvältä. Se jatkaa liikkumista tarraten nyt myös kaluuni toisella kädellään. Tuolla se saa mut lähemmäs taivasta ja järjen menettämistä.

Joel nopeuttaa tahtiaan työntyessä mun sisälle uudestaan ja uudestaan. Se näyttää myös siltä, että on menettämässä järkeään ihan juuri nyt. Nostan kädet sen niskaan ja vedän lähemmäs kasvojani painaen huulemme yhteen.
"mmh mä tuunh..." se huokaa mun huulia vasten ja työntyy vielä kerran niin päätyyn asti kuin vain suinkin pääsee. "nouse" se käskee vielä.

Nousen melkein istumaan Joelin tarttuessa jälleen mun kalusta kiinni ja vetelee nopeampia vetoja kuin aikasemmin. Se ottaa mut suuhunsa jatkaen edestakaista liikettä päällään. Vähän varoittamatta mä tuun sen suuhun. Ehkä se on parempi niin, ettei tuu sotkua siivottavaksi.

Saadaan vaatteet hetken päästä päälle ja astutaan ulos autosta vähän hengähtämään. Kuumahan tuossa tuli.
"satuitko miettimään sitä, että toi ei oo sun auto" hymähdän.
"mietin. ja sit se unohtu. tuulettuuhan se tossa ku ovet on auki eikä me sotkettu" se vastaa virnuillen ja vetää mut haliin. Toivottavasti sieltä ei oikeasti löydy mitään jälkiä tästä meidän... aktiviteetista.

—
sanat 1082

mulla on ollu tän tyylinen smutti mielessä jo puol ikuisuutta ja nyt vihdoin ja viimein kirjotin sellasen, toivottavasti kelpaa👀

mulla oli tänään myös eka oikee ajotunti ja se meni oikeestaan aika jees vaikka se jännitti ja hirvitti ja pelotti ja ahisti ihan kauheesti😂😅