> J o e l <
"mut ethän sä polta" Aleksi hymähtää parvekkeen oven raosta. Katsahdan hetken siihen suuntaan ja vedän keuhkot täyteen myrkyllistä savua niin kuin ennenkin. Kuin pyytäen sitä vahingoittamaan keuhkojani. Kuin toiselle avautuessa annat kaikki aseet, joilla ampua. Antautua. Antautua täysin toiselle. Olla haavoittuvainen kaikkine pimeine puolinesi. Niin kuin ennenkin.
"ja sä et välitä" tokaisen katsellen vastapäätä tönöttävjä kerrostaloja. Millaisia ihmisiä niissä asuu? Mitä tuon asunnon nuori nainen pitää salassa kaikilta muilta? Kuinka tuo alakerran tummaverinen mies on päätynyt tänne "maailman onnellisimpaan ja korkeiden itsemurhalukujen maahan"? Kuka sen tietää?
"sun ei kuulu jäädä. me sovittiin" toinen sopertaa kädet puuskassa nyt jo täysin ulos astuneena. Ehkä paleltaa. Loppukesä ja lähestyvä syksy on syönyt näiden iltojen lämmön. Niin kuin ennenkin.
"ei niin. sä et anna mun jäädä"
"sä tiedät hyvin miksi. lupasit ettei me käydä sitä kaikkea läpi uudestaan"
Niin. Enää kaikki ei olekaan niin kuin ennen. Me hajosimme. Palasiksi. Paloimme loppuun. Vaikka luvattiin ettei me milloinkaan päästettäisi irti. Kummankin virheet ja valheet sen aiheutti. Yhteen ei voitu jäädä eikä alusta aloittaa. Ei suostunut kumpikaan. Läheisyys oli se mitä jäi kaipaamaan. Ja kenestäkään muusta sitä ei osattu saati sitten edes haluttu etsiä. Ja tässä nyt, kuuluisa friends with benefits. Enemmänkin enemies with benefits. Ei me kuuluta yhteen. Ei me kuuluta toisillemme millään tavalla. Mun ei kuulu jäädä. Kummankaan ei kuulu välittää.
"me rakastutaan jos sä jäät"
"kuinka niin?" kysyn tunteettomasti ja tumppaan tupakan noustessani parveketuolilta. Astelen lähemmäs tuota pientä ja heiveröistä miestä, jonka lähes vääränlainen kosketuskin voisi särkeä. Eikä kukaan sitä halua.
Tutuksi tullut keho värähtää mun ollessa jo lähellä, aivan kiinni, iholla. Otsamme painautuvat yhteen vain hetkeksi. Hengitys vasten kasvoja. Huulet, kasvojen, kehon elkeet kuin hapuillen suudelmaa. Kiellettyä sellaista. Sovittiin ettei makuuhuoneen ulkopuolella kosketeta. Se ei jäisi siihen. Yksi sessio yhteen tapaamiseen. Niin kuin ennenkin. Muuten täysi hiljaisuus välillämme.
"lopeta"
"mikä?"
"sä tiedät että mä haluan sua"
"niin? mä en edes koske suhun" tuhahdan kuin turhautuneena. En ole turhautunut. Yksikään osa meistä ei kosketa. Hengitys iholla. Se suorastaan kuumottaa. Ajatus meistä, sinusta, kuumottaa maatessa yksin peiton alla. Valvoessa yön pimeinä tunteina lakana allani ryttyyn.
"kyllä sä tiedät"
"tiedän tiedän"
"lähde"
"sitäkö sä todella tahdot?"
"tai ota mut. kosketa kuin et olis koskaan koskettanut"
"ja rikon lupauksen?"
"riko. ja rakastu. riko meidät, riko mut. ihan sama"
Hiljaisuus. Korvissa humiseva syke. Raskas hengitys, oma sekä toisen. Kaupungin tyypillinen hurina.
"mä haluan sua" sanat perässään raskas henkäys. Syötävän suloiset ja kauneimmat koskaan näkemäni silmät. Jotka nyt leiskuvat. Ei niin kuin ennenkin. Jotain uutta. Intohimoa, paloa, kuin tulena roihuavaa rakkautta ja halua. Ja mä annan kanisterillisen bensaa heitettäväksi liekkeihin antautuen estoitta.
Niin kuin ennenkin.
—
sanat 430
tadaaa oon vielä hengissä (valitettavasti)
tää olikin vähän erityyppinen mun muista luvuista ja kirjotustyylistä ylipäätään, mitä mieltä?
YOU ARE READING
Lost Without You • Blind Channel One Shots
Fanfictiontoisistaan riippumattomia one shotteja✨ pitäkäähän mielessä että kaikki tarinat ja tapahtumat on täysin keksittyjä eikä tarkoitus ole loukata ketään jätkistä! mahdolliset sisältövaroitukset tulevat kyseisen luvun alkuun, lukeminen siitä eteen omalla...
