Pojatkin itkee

2. Benjamin

Kassandra painautui mua vasten ja pakotin itseni pysymään paikoillani. Tyttö tuoksui imelältä ja sen pehmeä iho oli lämmin vasten mun paljasta ylävartaloa. Se kiemurteli hetken peiton alla, kunnes painoi suukon poskelleni.

"Huomenta Benjamin", se kuiskasi ja jouduin nielaisemaan pahan maun suustani. Olin aina vihannut aamuja, mutta vielä enemmän mä vihasin niitä silloin, kun jaoin ne Kassandran kanssa.

Mä en yleensä ikinä antanut sen jäädä yöksi, koska tiesin, että vihaisin päätöstä aamulla, mutta eilen mä olin ollut humalassa. Nähtävästi niin humalassa, että olin unohtanut aamuvihani.

Jätin tytön sänkyyn ja kävelin suoraan keittiöön. Nappasin sohvalta harmaan joukkueeni hupparin ja vedin sen pääni yli. Latasin kahvinkeittimen ja napsautin sen päälle.

Päätä särki. Tukkakin oli kasvanut niin pitkäksi, että se häiritsi jo näköä ellei sitä haronut koko ajan silmien edestä. Lääkekaapissa oli enemmän tyhjiä särkylääkepurkkeja kuin särkylääkkeitä.

Kassandra tuli keittiöön päällään mun valkoinen teeppari ja pakotin itseni suutelemaan sitä. Se hymyili vasten mun huulia, mutta ei sanonut mitään.

Pakkasin kahvia odotellessa kylppärissä kuivumassa olleet lätkäkamat kassiin ja vein kassin ja mailan eteiseen odottamaan. Illalla oli treenit ja keskiviikkona harjoitusottelu naapurikaupungin joukkuetta vastaan. Piti pysyä skarppina vaikka kausi oli vasta aluillaan.

Kassandra oli kaatanut jo mukiini kahvin ja selasi nyt puhelintaan keittiönpöydän ääressä. Se oli kietonut vaaleat hiuksensa löysälle nutturalle takaraivoon ja se oli ilman meikkiä ihan älyttömän kaunis.

"Lentääks sun äiti tänään Madridiin?" se kysyi. Nyökkäsin. Äiti oli lähtenyt jo lauantai iltana Helsinkiin ja jättänyt mulle vain kirjekuoressa muutaman satasen rahaa ruokaan.

"Äiti ja isä lentää huomenna perässä", Kassandra jatkoi. "Niillä on tänään jotain tekemistä talolla."

Talolla Kassandra tarkoitti huvilaa, jota sen porukat rakensi kaupungin tontille rantaan. Sen isä oli joku hallituksen äijä ja meidän koko "suhde" tuntui sen takia ihan kulissilta. Äiti oli pakottanut meidät tutustumaan.

Enkä mä voinut kieltää etteikö Kassandra olisi alkuun tuntunut jännittävältä, vähän kielletyltäkin. Asioihin kuitenkin tottui, näköjään siihenkin.

Puhelin pärähti soimaan samaan aikaan, kun olin hörppäämässä kahvini loppuja. Näytöllä vilkkui Kristianin nimi.

"No mitä äijä", se aloitti puhelunsa tuttuun tapaan.

"Mitäs tässä", sanoin. "Väsyttää vitusti."

Kristian nauroi. "Oletan et Kass on siellä, kun sitä ei näkyny kotona."

"Täällähän se", sanoin ja vilkaisin tyttöä, joka latasi altaasta likaisia astioita astianpesukoneeseen. Mieleen juolahti, että jos se sen tekisi aina täällä ollessaan, niin ehkä mä antaisin sen jäädä useammin yöksi. 

Kristian oli joukkueen maalivahti ja Kassandran kaksoisveli. Ne näytti hätkähdyttävän samalta, olivat kumpikin sellaisia kiiltokuvia.

"Mua oikeesti kyllä kyrpii se Alhava", Kristian puuskahti. Katsahdin kelloa ja laitoin puhelun kaiuttimelle. "Miksei se voi vaan sanoa että sitä ei kiinnosta joukkueessa oleminen? Kausi alko vasta ja sen tekeminen näkyy oikeesti tuloksissa."

"Mitä nopeemmin se lähtis, sitä nopeemmin joku hyllyltä sais pelit käyntiin", myönsin. Alhava oli yksi hyökkääjistä, koutsi oli peluuttanut sitä ykköskentällisessä koko viime kauden, mutta nyt sen koko motivaatio oli kadoksissa. Mä en halunnut yhden tyypin pilaavan koko meidän tulevaa mahdollista lukiomestaruutta.