Pojatkin itkee

20. Benjamin

Jäähallin aulassa oli niin paljon ihmisiä, että puheensorina särki korvia. Rehtorin mielestä oli ollut hyvä idea järjestää vittu myyjäiset ennen hyväntekeväisyysottelua, jotta rahaa kerääntyisi mahdollisimman paljon.

Eikä mua ihmiset haitanneet, ei. Oli vain positiivista, että kaupunkilaisia kiinnosti lukiolätkä niin paljon, mutta mä en päässyt pukuhuoneeseen.

"Mikäs sua hermostuttaa?" naisääni kysyi jostain mun takaa huvittuneena ja käännähdin ympäri. Lili seisoi mun edessäni kädet puuskassa, sellaisissa paksupohjaisissa maihareissa, joiden tallomaksi mun varpaat eivät halunneet tulla.

"Ei mua hermostuta", vastasin ja vedin tytön liikkeitä peilaten käteni puuskaan. Näin vilauksen koutsista, jolla oli käsissään kaksi pussillista korvapuusteja.

"Anna mä arvaan", Lili naurahti. "Luukas."

"Mitä siitä?" mutisin. Mä en katsonut tyttöä silmiin, vaan muka kiinnostuneena tuijottelin läheisten pöytien tarjontaa. Joku mummo oli kutonut villasukkia meidän joukkueen logolla.

"Mä tiiän, että te ootte yrittäny pitää kaiken salassa, mut mulla on pikkusiskon aistit", Lili naurahti. "Mä kyllä huomaan muutoksen mun isoveljen käytöksessä. Se johtuu susta."

Kohtasin viimein Lilin katseen. "Ootsä vihainen mulle?"

Lili pyöräytti silmiään. Se oli melkein saman pituinen kuin mä niillä sen vaarallisilla kengillään. "Sustahan tää johtuu. Sä oot suututtanu sen."

Mua alkoi naurattaa. Lili katsoi mua epäuskoisena, enkä mä mahtanut naurulleni mitään.

"Kiitti luottamuksesta", sanoin. "Mut Luukas aiheutti tän ihan itse."

"Aijjaa, aika jännä, kun se itse sanoi jotenkin, että Benjamin on oikeasti vitun iso idiootti."

"No kerro sille terveisiä, että voisi välillä katsoa peiliin", sanahdin. Tiesin kyllä, että Luukakselle tämän kaiken käsitteleminen pystyi olemaan ihan yhtä vaikeaa kuin Kassandralle. Mä olin kuitenkin tuntenut Kassandran niin kauan, että jaoin sen surun. Eikö Luukas pystynyt yhtään ajattelemaan miltä siitä itsestä tuntuisi, jos se saisi yhtäkkiä tietää, että koko perhe on valehdellut?

"Sä voit sanoa sen ihan itse", Lili sanoi. Aulan valoissa se näytti niin paljon veljeltään, että välillä sen silmiin katsoessa tuntui kuin mä olisin puhunut Luukakselle.

"Onks se täällä?" kysyin epäuskoisena. En olisi halunnut paljastaa tunnetta Lilille, mutta se tihkui äänensävyyni vahingossa. Oliko Luukas tosiaan tullut katsomaan mun peliäni?

"Luulitko sä tosiaan ettei se tulis?" Lili puuskahti. "Täällä on vittu teidän ottamat mainoskuvat ja kaikki. Totta kai se tuli."

Olin unohtanut mainoskuvat. Me oltiin otettu ne ikuisuudelta tuntuva aika sitten, sillä samaisella rannalla, jossa me käytiin jäätelöllä. Ne kuvat oli ihan helvetin typeriä, mutta Luukas oli nauranut niitä ottaessa niin, että muistaisin sen hymyn ikuisesti.

Mä näytin niissä lähinnä siltä, että halusin olla missä tahansa muualla kuin kameran edessä, mutta ainakin mä olin saanut ehkä rakkaimman muiston Luukaksen kanssa ikinä.

"Missä se on?" kysyin Lililtä. Mä olin saattanut suututtaa Luukaksen, mutta mä halusin silti nähdä sen. Kysyä siltä, oliko se todella tullut peliin mun takiani.

"Eiköhän se ilmaannu sun eteesi jossain vaiheessa", Lili sanoi ja käveli ohitseni. Se katosi aulan ihmispaljouteen nopeasti ja mä huokaisin.

x

Vedin pelipaitaa päälleni, kun Kristian istui viereeni. Se oli kaikissa maalivahdin varusteissa ja vei penkiltä suuren osan tilasta. Se haroi hiuksiaan vähän hermostuneena, ennen kuin edes katsoi muhun.