Ethän juokse pakoon?

14.// huolestunut

On torstai. Robinia ei oo näkynyt maanantain jälkeen koulussa. Eikä se oo vastannut yhteenkään viestiin. Mä olen vähän huolissani, mutta koitan muistuttaa että se jätkä kyllä pärjää kotona. On pärjänny jo ennen kun tapas mut. Eli mun ei pitäis olla huolissani. Mutta todellakin oon. Oon miettinyt pääni puhki siitä pitäisikö mennä käymään Robinin luona katsoa miten menee. Toine puolisko sanoo että pitäisi mennä ja toinen sanoo ettei todellakaan pidä mennä.

"Vitut mä menen" sanahdan ja alan kerätä tavaroitani pöydältä reppuun. Suljen repun vetoketjun ja nousen ylös.

Alma katsoo mua ihmeissään pöydän toiselta puolelta. "Meet minne?" tuo kysyy ihmetellen.

"Robinin luo" sanon ja kävelen pois. Menen portaat alas, haen takkini naulakosta ja lähden ulos koulun ovista. Robinin talolle ei oo kovinkaan pitkä matka. Sen kerrostalon oikeastaan näkee heti kun pääsee pois koulun pihalta.

Kävelen nopeaa vauhtia kerrostalolle ja hidastan vasta kun pääsen rappukäytävään. Menen portaat seuraavaan kerrokseen ja etsin oven jossa lukee Wihuri. Vedän syvään henkeä ja koputan oveen. Mä vain rukoilen ettei Robinin veli avaa tätä ovea. Kuka vaan muu paitsi Robinin veli.

Mulle avaa oven vaaleahiuksinen tyttö jolla on pinkkejä raitoja hiuksissa sekä monta lävistystä naamassa. "Moi?" tyttö sanoo ja katsoo mua hieman hämillään.

"Onks Robin kotona?" kysyn ja meinaan takerrella mun sanoessani. Mä en tiedä jännittääkö mua vai olenko vaan oikeasti peloissani.

"Sä taidat olla sen kaveri jonka luona se on yöpyny" tyttö sanoo hymyillen ja päästää mut sisälle.

"Jotain sinne päin" vastaan hymähtäen ja otan mun kenkäni pois.

"Se on huoneessaan. Vika ovi kun kävelet suoraan eteenpäin" tyttö ilmoittaa mulle ja lähtee pois eteisestä.

Mä lähden kävelemään suoraan eteenpäin. Pysähdyn oven taakse jossa on paljon kylttejä. Kuten yksi missä lukee "asiattomilta pääsy kielletty". Mä koputan oveen ennen kun astun sisälle.

"Eemil?" Robin kysyy ja katsoo muhun päin jopa vähän pelästyneellä ilmeellä. Tuo makaa sängyllä polttaen tupakkaa. Päällään musta t-paita sekä mustat college housut. "Miks sä oot täällä?"

"Sua ei oo näkyny noin kolmeen päivää koulussa etkä vastaa viesteihin. Mun piti antaa olla, koska kyllä sä pärjäät mutta lopulta mun oli pakko tarkistaa ootko hengissä. Aloin ihan pikkasen huolestua tai jotain" alan selittämään ja kävellen ympäri huonetta. Mulla tosiaan on joskus vaikea käydä läpi joitakin keskusteluja. Tälläkin hetkellä mua hermostuttaa jotenkin tosin paljon enkä yhtään tiedä miksi. "joku tyttö päästi mut sisälle ja kerto et oot täällä sun huoneessa. En oo ihan varma kuka se oli, mut se ei ollu sun veli josta oon aika ilonen. Viime kerran jälkeen se jätkä on vähän pelottanut mua ja oisin jäätyny ihan kokonaan jos se ois avannut oven" kerron edelleen pyörien huonetta ympäri ja näprään samalla sormiani. Mä ilmeisesti selitän ihan liikaa jos mua hermostuttaa.

Robin tumppaa tupakan ikkunalaudalla olevaan tuhkakuppiin ja nousee ylös sängystä. "Eemil! Eemil! Rauhotu!" Robin sanoo ja pysäyttää mut laittamalla kätensä mun olkapäille. Tuo laittaa mut sängylle istumaan ja käy itse istumaan mun viereen. "Mähän sanoin etten oo ikinä tykänny kenestäkään eli sori etten vastannu puhelimeen. Mä en todellakaan tiedä miten tämmöset jutut toimii."

"Niin no sentään oot kun-. Mitä sulle on tapahtunut?" mä sanon mutta todellakin hieman järkytyn kun nään mustan rinkulan Robinin silmän ympärillä. "kuka tän teki?!" kysyn ja kosketan hellästi Robinin mustelmaa.

Robin kääntää nopeasti sen päätä. "Sun ei pitäny nähä tota" tuo sanoo hiljaa ja vetää sormet hiustensa lävitse.

"Joku sun perheenjäsen teki? Vai mitä?"

"Ei!"

"Kuka sitten?!"

"Sä et hermostu, okei?!" Robin sanoo ja kääntyy taas katsomaan mua. Mä nyökkään tuolle vastaukseksi vaikka mä olen varma että hermostun. Robin huokaisee, "se oli Santeri, maanantaina, sen sovelluksen takia."

Mä todellakin hermostun. Mutta koitan olla näyttämättä sitä. "Santeri löi sulle mustan silmän?" mä kysyn ihan vain varmistaakseni asian.

"Joo ja sä et saa oikeasti hermostu. Koska viimeks kun se jätkä vähän tönäs mua sä löit sitä. Nyt sä varmaan tappaisit sen" Robin sanoo ja katsoo mua todella käskevästi. Mä en tykkää yhtään tuosta mustasta silmästä.

"Selvä mä en hermostu enkä tee mitään"

Hermostuin jo.

Aion tehdä jotain.

"hyvä" Robin sanoo hymähtäen ja taputtaa mua päähän kuin jotakin koiraan. Tuo nousee sängyltä ja ottaa takkinsa lattialta. "Ja nyt me voidaan lähteä koska mä en halua että oot täällä." Robin sanoo ottaessaan tupakka askia pöydältä ja tunkee sen lopulta takin taskuun.

"sul on ihan kiva huone" mä sanon hymyillen. Musta tuntuu että jos vaan pysyisin tässä huoneessa mua ei pelota enää se että Robinin veli saatta olla täällä.

"Jesper tulee varmaan kohta kotiin"

"Kuka on Jesper?"

"Mun veli"

"Joo okei lähetään"

***

"Alma joo mä olen kunnossa, Robin on kunnossa. Kaikki hyvin" sanon ainakin tuhannetta kertaa Almalla joka on puhelun toisessa päässä. Alman soitto keskeytti asioita ja mä haluaisin päästä jatkamaan niitä.

"Ootko oikeesti? Entä jos tuun vaan tarkistamaan ja tuon vaikka viinaa?" Alma kyselee ja mä kuulen kuinka tuo nousee sängystään ylös.

"Joojoo. Ei tarvi tulla eikä tosiaan tarvi tuoda viinaa. Ota ihan rauhassa moi moi" sanon ja lopetan nopeaa puhelun.

"Mä olisin voinu ottaa viinaa" Robin sanoo makoillen sängyllä mun takanani ja hymyilee.

"mä uskon sen" sanon naurahtaen ja pistän mun puhelimeni takaisin yöpöydälle missä se olikin. Käännyn ympäri ja käyn Robinin yläpuolelle mun käsien varassani. Mä katson tuota silmiin hymyillen ja yhdistän sitten meidän huulet.

"Mut tää kelpaa myös" Robin sanoo suudelman välistä. Tuo laittaa kädet mun selälleni ja antaa niiden liikkua siellä vapaasti.

<><><><><><>