Ethän juokse pakoon?

27.// ole hiljaa ja suutele mua

Menee 5 minuuttia. Sitten menee 10 minuuttia. Lopulta 15 minuuttia menee. Ei Robinia. Menee 20 minuuttia eikä vieläkään Robinia. Ehkä se vain sanoi niin. Varmaan luuli että sammun siinä ajassa ja päätti vain jäädä kotiin. Kaadun olohuoneen sohvalle ja oon valmis itkemään. Itkisin varmaan monen tunnin ajan siihen saakka kunnes nukahtaisin tähän sohvalle. Sitten äiti herättäisi mut aamulla ja mulla olisi aina jäätävä päänsärky. Sekä turvonneet silmät kaikesta itkemisestä. Enkä olisi edes kerännyt viinapulloja jonnekin piiloon joten äiti varmaan valittaisi kun ryyppään keskellä viikkoa. Mulla menisi varmaan hermot ja alkaisin heitellä tavaroita. Mä en yhtään ihmettelisi jos niin oikeasti kävisi. Menetän mun hermot niin helposti ja tällä hetkellä siihen tarvii vaik yhden ärsyttävän asian, kun isä ei ole vieläkään osannut jättää mua rauhaan. Mikä on niin vaikeaa ymmärtää etten mä halua jutella sille, jos en vastaa.

Ovikello soi. Mä melkein hyppään ylös sohvalta ja juoksen eteiseen. Vedän syvään henkeä ennen kuin avaan oven jonka takan seisoo Robin. Mä päästän tuon sisälle ja pistän oven kiinni.

"luulin et oon nopee kävelijä mut en ookkaan ja meni vähän enemmän kuin viistoista minuuttia" Robin sanoo ottaessaan kenkiään pois. Tuo naurahtaa ja vetää sormet hiustensa läpi. Robin näyttää taas niin kuin aina ihan sairaan hyvältä.

Mä en pysty pidätellä enää itseäni. Mä kierrän käteni Robinin vartalon ympärille ja halaan tuota hemmetin lujaa. "Anteeks" sanahdan ja tunnen kuinka mun silmäni alkavat vuotaa. Ihan vitun sama. Mä annan itselleni luvan itkeä, vaikka Robin näkeekin sen. "Olin ihan vitun typerä. Mua suututti ja mun piti purkaa se johonkin. Sit sä tulit ja purin sen suhun vaikka en ois halunnu, koska tykkään susta ihan helvetin paljon" alan selittää mun kyynelteni seasta.

"Kaikki hyvin. Mäkin tykkään susta ihan hurjan paljon" Robin sanoo ja sen ääni on vaihtunut takaisin siihen mihin oon tottunut. Tuo kädet kiertyy mun ympärilleni ja siinä on mulle merkki siitä että Robin pitää musta vielä.

"Oonko outo, jos sanon että mulla oli ihan hiton kova ikävä sua?" kysyn ja niiskaisen. Mä en halua irtautua vielä tästä halauksesta. Tuntuu kuin mun pitäis kerätä yli viikon halit just tähän hetkeen.

"Itketkö sä?" Robin kysyy ja irtautuu musta sen verran että voi katsoa mun kasvojani.

"Ehkä" sanon naurahtaen ja pyyhin kyyneleet mun hupparini hihaan. Robiniin naurahtaa. "Mä oon ollu hiton herkkänä koko viikon ja aloin itkemään tänään melkeen koulussakin" selitän Robiania ja pyyhin mun hieman märkää naamaani. Todella toivon et tää tunteilu loppuu mun osaltani nyt kun oon taas hyvissä väleissä mun Robinin kanssa. "Niin ja nyt oon vielä vähän kännissäkin."

"Sun ei tarvi selitellä jos sä itket. Se on ok itkee" Robin sanoo hymyillen. Tuo ottaa mun kädestäni kiinni ja toisella kädellä pyyhkii muutamat kyyneleet jotka valuvat mun silmistäni.

"tiiän" sanon hymähtäen ja puristan Robinin kättä hellästi. Tupakka maistuisi just nyt. Mä lähden yläkertaan omaan huoneeseeni ja vedän Robinia perässäni. Me käydään istumaan parvekkeen sohvalle ja sytytetään tupakat. Tupakka maistuu aina kännissä paljon paremmalta.

"mites sun vanhemmat?" Robin kysyy varovasti ja puhaltaa tupakan savua suustaan. Tuo istuu risti istunnassa ja katsoo mua.

"Äiti on vähän parempaan päin, mut kyl mä silti kuulen kuinka se itkee ennen ku menee nukkumaan" vastaan tuolle ja vien tupakan huulilleni imaisten savua keuhkoihini. Puhallan savut suustani ja suljen hetkeksi silmäni. "Isästä en tiedä. Eikä kiinnosta" sanahdan. Aina kun isä laittaa mulle viestiä tai yrittää soittaa mun tekisi mieli estää ja poistaa sen numero. Jokin mun päässäni kuitenkin sanoo, että tuun katumaan sitä myöhemmin.

"Entäs sä?"

"Mä?"

"No ei ku Jeesus. Joo sä"

"hyvin. Isä vaan vituttaa ja sattuu nähä äiti sellasena" vastaan tuolle avaten mun silmäni. Robin nyökyttelee ymmärtäväisenä ja puristaa mun kättäni hellästi. Mua alkaa hymyilyttämään. "Äiti haluu tavata sut" sanon ja katson blondia mun vieressäni.

Robinin ilme muuttuu jopa vähän yllättyneeksi. "Sä kerroit sille musta?" Tuo kysyy hymyillen ja heittää tupakkansa alas parvekkeelta.

"No en ku Jeesuksesta" sanon ja alan nauramaan. Robin lyö mua hellästi päähän ja tuhahtaa pyöräyttäen silmiään, mutta alkaa kuitenkin lopulta nauramaan. "joo susta kerroin" sanon sitten hymyillen.

"millon mä sit saan esittäytyy sille?"

"Sä voisit jäädä yöks?" mä ehdotan tuolle ja katson blondia anovalla ilmeellä. Uskon että äiti piristyis vähän, jos tapais Robini. Ehkä sille tekis hyvää nähdä ettei kaikki oo sellasia pettäviä kusipäitä. Mäkin piristyn tosi paljon kun pääsen nukkumaan Robinin viereen ja pitämään sen kädestä kiinni peiton alla. Sekä kun mä pääsen käpertymään ihan kiinni siihen ja tuntemaan sen kehon lämmön.

"Hmmm pitäisköhän?" Robin sanoo virnuillen ja selvästi koittaa vähän vittuilla. Tuo sytyttää uuden tupakan ja esittää miettivänsä. "Joo kai mä voin jäädä" Robin lopulta vastaa mulle ja hymyilee. Mä nappaan tupakan tuon kädestä ihan vain kostoksi tuosta vittuilusta. Blondi koittaa ottaa sen takaisin, mutta mä en anna sitä.

"Tää tupakka osuu kohta jomman kumman käteen, jos sä et lopeta tota" sanon tuolle ja vien kättäni kauemmas Robinin kädestä, joka kovasti koittaa saada tupakkaa.

"Se on mun tupakka!"

"Ja nyt mun!"

"Mä taidankin mennä kotiin yöks"

"Okei saat sen takasin" sanon tuolle ja Robin hymähtää tyytyväisenä. Juuri kun blondi on ottamassa tupakkaa itselleen mä heitän sen parvekkeelta alas. Ennen kuin Robin edes ehtii sano mitään siihen mitä juuri tein mä painan huuleni tuon huulille. Mulla oli ikävä Robinin huulia. Mulla taisi oikeastaan olla ikävä ihan kaikkea Robinissa. Ei siinä voi olla mitään mitä ei voi olla ikävöimättä. Mä ikävöin jopa sitä vittuilua.

"Jos sä halusit vaan pusun olisit sanonu" Robin sanoo suudelman välistä ja hymyilee oikein leveästi. Tuo laittaa kätensä mun niskani taakse. "Ei ois tarvinnu tupakkaa uhrata siihen."

"Ole hiljaa ja suutele mua!"