Ethän juokse pakoon?

30.// siivouskomero

Heräsin sillä fiiliksellä etten yhtään jaksaisi mennä kouluun. En mä saanut viikonlopun aikana tehtyä niitä tehtäviä mitä olisi pitänyt, vaikka Robin yritti parhaansa mukaan auttaa. Mä en vain löytänyt jaksamista siihen, joten tyydyn vain ottamaan jotkin valitukset opettajilta. Ehdotin Robinille jos vaan jäädään sänkyyn makoilemaan täksi päiväksi, mutta blondi vain raahasi mut alakertaan aamupalalle. Niinpä päätin vain tyytyä kohtalooni ja mennä tänään kouluun.

Onneksi äidille on ollut ok pitää Robinia täällä, kun kerrottiin ettei Robinilla mene kotona hyvin. Ei me yksityiskohtia kerrottu, mutta ei edes tarvinnut. Mun äitini pitää Robinista ja sen mielestä on kuulemma ihanaa saada pitää se täällä. Munkin mieleni on aina tuhat kertaa parempi kun nään Robinilla ja äidillä menevän paremmin. Ei mulla ollut ennen hajuakaan siitä että toisten ilo saa mutkin iloiseksi.

"Sulle pitäis ostaa ihan oma harja tänne" sanon Robinille samalla kun pesen hampaitani. Robin oikeasti on aina täällä ollessaan vain pistänyt sormelleen vähän hammastahnaa ja sillä hinkannut hampaitaan.

"Niin varmaan pitää kun sä et anna mun lainata sun omaas" Robin sanoo ja pesee sormistaan kaiken hammastahnan pois. Tuo ottaa suuhunsa vettä, purskuttelee sitä hetken suussaan ja sylkäisee lavuaarin.

"Vaikka kuinka paljon mä susta tykkään, en silti anna sun käyttää mun hammasharjaa" sanon tuolle ja syljen kaiken hammastahnan pois suustani. Kerran äiti käytti vahingossa mun hammasharjaani ja mun oli aivan pakko heittää se harja roskiin. En vaan pysty harjata hampaita samalla harjalla jolla joku muukin on pessyt. "äläkä sano yhtään mitään siitä että suutelen sua päivittäin, koska se on aivan eri asia" sanon, kun Robin on juuri avaamassa suutaan. Huuhtelen mun harjani vedellä ja pistän sen sitten lavuaarin päällä olevaan kippoon.

"se on melkeen sama asia"

"Ei ole"

Me mennään vaihtamaan vaatteet, jonka jälkeen kello näyttää sen verran, että pitää lähteä kouluun. Mua ei vieläkään huvittaisi, mutta se on vaan pakko. Kävelen portaat alakertaan ja menen eteiseen. Vedän kengät jalkaan, otan avaimet taskuuni ja Robinin perässä astun ulos ovesta. Ulkona tihkuttaa hieman vettä joten mä vedän hupparini hupun päähän.
Koulun kellot soivat melkeinpä heti, kun me astutaan ovista sisälle joten me suunnataan heti matikan luokkaan. Tunti etenee yhtä hitaasti niin kuin aina ja mä en tajua yhtään mitään siitä mitä opettaja selittää enkä tehtävistä mitä pitäisi tehdä. Koko tunti meni siis siinä kun tuhertelin mun vihkooni enkä tehnyt yhtäkään tehtävää. Tunti loppuu vihdoin ikuisuudelta tuntuvan 45 miinutin jälkeen. Oon innoissani lähdössä pitämään pientä taukoa, mutta opettaja kuitenkin pyytää mua jäämään juttelemaan. Osasin mä sitä odottaa, koska en ikinä niitä tehtäviä tehnyt tälle päivälle.

"Mitäs me Eemil tehdään niille tehtäville?" ruskea hiuksinen nainen kysyy multa, kun kaikki muut ovat lähteneet ulos luokasta. Tuo katsoo mua silmälasiensa takaa.

"En tiiä" vastaan vain lyhyesti ja odotan vain että pääsen itsekin ulos täältä luokasta. Mä voisin hyvin mennä polttamaan yhden tupakan tässä välissä. Tai vain mennä juoruilemaan meidän vakkari pöydän ääreen Robinin, Alman ja Hilman kanssa.

Opettaja näppäilee nopeasti jotain tietokoneellaan ja kääntyy jälleen katsomaan sua. "Pitäiskö sun mennä koulun jälkeen jälki-istuntoon tekemään niitä? Saisit ainakin apua sitten ja osa tehtävistä tulisi tehtyä" nainen ehdottaa mua ja yrittää hymyillä jotenkin mukavasti.

"Eli saan rangaistuksen siitä etten pystyny tulla kouluun ja nyt en osaa tehtäviä? Ihan vitun kiva" sanon pyöräyttäen silmiäni. Eihän tää oo millään tavalla reilua. Ei mun kuulu mennä jälki-istuntoon jos en oo edes tehnyt mitään.