Ethän juokse pakoon?

16.// mustelmat

Mä juoksen Robinin perään joka kävelee nopeaa vauhtia koulun tupakka paikkaa kohti. Tunti oli aika hiljainen. Ainakin mun ja Robinin osalta. Mun piti oikeasti keskittyä opettajan selityksiin, koska mä todellakin näin että Robin oli vähän vihainen.

"Mun ei pitänyt lyödä sitä. Tai no piti. Mutta.." mä alan selittää heti kun me pysähdytään. Mä jään miettimään hetkeksi mitä mä muka sanon. Ei oikeestaan ole mitää muttia. Halusin vaan lyödä Santeria.

"Mutta mun ei pitäny saada tietää?" Robin kysyy ja koittaa yrittää sytyttää tupakkaansa joka on tuon huulten välissä. Sytkäri ei kuitenkaan toimi ja hetken ajan päästä se lentää päin asfalttia.

"Joo sun ei pitäny saada tietää. Sori mä vaan todellakin vihaan sitä jätkää ja sitten se menee lyömään sua enkä mä halunnu olla tekemättä mitään" sanon ja ojennan oman sytkärini tuolle.

Robin ottaa sen ja saa röökinsä sytytettyä. "ei Santeri mua lyöny" tuo sanoo hiljaa puhaltaessa savua suustaan ja pyörittelee mun pinkkiä sytkärin kädessään. "Mä keksin sen koska tiesin et sä oikeesti menet tekemään jotain."

"Joten Santeri ei tehny sulle mustaa silmää?" mä kysyn ja vähän ehkä hämmennyn.

"Ei se kyllä pelotteli mua maanantaina, mut ei lyönyt mua" Robin vastaa ja imaisee tupakkaa. Tuon jalka alkaa täristä. Sillä tavalla jos vaikka ahdistaa ja se alkaa mennä nopeaa tahtia ylös ja alas.

Aivan. Robin valehteli myös joten ollaan nyt tasoissa. "Kuka sen sit teki?" kysyn ja käyn istumaan tuon vierelle. Mä kyllä saatan arvata kuka Robinia löi.

"Jesper"

"Ja sä sanoit Santeri etten menis lyömään sun veljeä"

"Niin"

"Jos et oo huomannu mä oon vähän kauhuissani sun veljestä enkä menis haastamaan sitä" sanon tuolle ja naurahdan hieman yrittäen saada tätä ahdistunutta tunnelmaa vähän alemas. Robinin jalka kuitenkin tärisee vielä ja tuo leikkii edelleen toisella kädellä mun sytkärini kanssa. "Oliks se eka kerta ku Jesper lyö sua?"

Robin nousee penkiltä ylös ja antaa sytkärin takaisin minulle. "Kuule mä en haluu puhuu tästä täällä. Voidaanko jatkaa koulun jälkeen sun luona?" Robin sanoo ja heittää tupakkansa maahan.

"Me voidaan mennä sinne jo nyt, jos sä haluat"

Robin katsoo muhun pienesti hymyillen. "Mä haluan" blondi sanoo.

Me lähdetään kävelemään mun luokse. Menee noin puoli tuntia kunnes mä avaan ison talon oven. Kello on vasta yksitoista eli mun vanhemmat eivät ole vielä ilmestyneet kotiin. Me jätetään kengät eteiseen ja mennään mun huoneeseeni.

"Nyt sä saat todellakin luvata ettet oo juoksemassa karkuun" Robin sanoo ja heittää takkinsa mun sängylle. Tuo vetää pari kertaa syvään henkeä ja sulkee silmänsä.

"Mä en juokse karkuun ihan sama mitä sä kerrot mulle" sanon ja katson Robinia. Mä todellakin tykkään Robinista ihan saatanasti.

Robin vilkaisee muhun ja sitten käsiään. Tuo alkaa hitaasti nostaa paitojaan. Vaate kerroksen alta tulee esiin monta mustelmaa. Jotkut niistä on melkein parantunut, mutta toiset taas näyttää todella kipeiltä. "Jesper suuttuu helposti kun se on kamoissa. Mä yritän aina olla mahdollisimman hiljaa, olla piilossa. Joskus se kuitenkin vaan ryntää mun huoneeseen ja purkaa vihansa" Robin kertoo ja antaa paitojen valua takaisin alas niin että kaikki mustelmat menevät piiloon.

Mä en tiedä yhtään mitä mun pitäisi sanoa. Oon hiton järkyttynyt, peloissani ja huolestunut. Miten joku voi tehdä veljelleen noin? Seuraavan kerran kun Robin menee kotii mä saatana todellakin tehdä reijän lattiaani, kun aika varmasti kävelen ympäriinsä ja toivon että Robin on kunnossa.

"Sä oot hiljaa. Se tuntuu siltä että todellakin oot juoksemassa karkuun" Robin sanoo huokaisten ja käy sängylle istumaan. Tuon jalka alkaa taas täristä.

"Ei mä en vaan oikein tiiä mitä sanoa. Enkä mä halua alkaa taas selittämään jotain aivan turhaa mikä ei liity tähän mitenkään. Sillä se on tapahtunut todella hiton monta kertaa ja on merkki siitä että mua hermostuttaa. Eikä mun kuulu olla tässä tilanteessa hermostunut. Sun ehkä enemmän pitäis olla koska kerroit tollasesta asiasta jollekin. Mä jopa vähän toivon että Santeri olis ollut se joka ois lyönyt sua. Tai siis en mä nyt halua että ketään sua lyö, mutta jos se olis Santeri mun ei tarvis pelätä kun meet kotiin. Mä oikeesti välitän susta paljon ja sekoaisin todellakin jos sä et vastais mun viesteihin kun oot kotona. Mä selitän taas vai mitä?" mä selitän nopeaa tahtia, mutta tajuan lopettaa sen. Sekä huoneen ympäri kävelemisen. Mä saatan hieman vihata tätä että alan selittämään ja kävelemään ympäri huonetta.

Robin kuitenkin naurahtaa ja alkaa hymyillä eli mun selittäminen ja huoneen ympäri käveleminen ei ollut niin paha juttu. Robin tarttuu mun kädestäni kiinni ja vetää viereensä istumaan. "Ei sun tarvi sanoo mitään. Kunhan vaa oot siinä" tuo sanoo ja katsoo muhun päin.

"Mä sanon silti sori tosta äskösestä" sanon hymähtäen ja asetan mun toisen käteni Robinin jalalle. Se saa sen tärinän loppumaan.

"Se on aika söpöä kun sä oot ihan paniikissa etkä tiiä mitä tehä"

"Okei mä en silti tykkää siitä" sanon ja katson Robinia. Hetken ajan päästä mä kuitenkin suutelen tuota. Robin vastaa mun suudelmaan ja pistää toisen kätensä mun kyljelleni. Mä nostan käteni tuon jalalta ja pistän sen blondin niskaan. Meidän toiset kädet pysyy kuitenkin tiukasti yhdessä. "Oonko mä outo jos en haluu päästää sua enää menemään?" kysyn kun suudelma loppuu ja meidän otsat on vastakkain.

"Et, koska mä en halua että sä päästät mut menemään"

<><><><><><>