Ethän juokse pakoon?

33. // ansaittu hakatuksi tuleminen

Mun viikonloppuni oli ihan paska. Mulla on niin vitun paska fiilis ja se on kaikki vaan mun oma vikani. Tuntuu pahalta nähdä kun omilla teoillaan satuttaa ihmistä ketä rakastaa ihan helvetisti. Mun olisi pitänyt kertoa Robinille heti kun meistä tuli kavereita. Tai edes silloin kun me alettiin seurustelemaan. Mä en ihmettele jos Robin ei enää ikinä halua nähdä mua. Sehän olisi mulle ihan oikein. Mä silti toivon että Robinilla menee kotona kaikki hyvin. En halua että Jesper tekee sille yhtään mitään.

Mä poistin sen sovelluksen. Lauantai iltana. En hamua jatkaa enää sinne julkaisemista. Se kaikille parempi, että se sovellus on poissa. En mä silti ihan kokonaan sen tekemistä kadu. Jotkut ihmiset ansaitsivat sen, että totuus tuli selville.

Maanantai tuli liian nopeasti. Mulla ei olisi yhtään tehnyt mieli lähteä kauheassa sateessa kävelemään kouluun. Onneksi äidillä alkoi työt tänään vähän myöhemmin joten sain kyydin. Kun mä kävin istumaan meidän vakkari pöydän ääreen toivoin vain näkeväni pienen vilauksen Robinista. Ihan vain varmistukseksi, että sillä blondilla on kaikki kunnossa.

Alma tulee istumaan mun kanssani. Hilmaa ei näy joten he kaksi eivät ole ilmeisesti vieläkään saaneet asioita täysin selväksi. "Miten menee? Mikä olo?" Alma kyselee multa. Mä soitin eilen tuolle ja kerroin kaiken. Tottakai mä kerroin parhaalle ystävälleni.

"Aika paska" vastaan huokaisten ja vedän hupun päähäni. Katselen ympärilleni ja todella moni näyttää tuijottavan mua. Eikä mitenkään kauhean iloisesti. Mä käännän katseeni Almaan ja yritän unohtaa ihmisten katseet itsessäni. "Näitkö Robinia ku tulit?"

"En. Eiköhän se kohta ilmesty" Alma sanoo pienesti hymyillen. Mä nyökkäilen ja toivon että Alman sanat pitää paikkaansa.

"Ootteko jutellu Hilman kans yhtään?" mä kysyn ja tyttö pudistaa päätään. Helpottaa oloa huomattavasti, kun en ole ainut parisuhde ongelmien kanssa. Tai en oo enää varma onko mulla parisuhdetta.

"On varmaan helpompaa jos tuun vaan ulos mun vanhemmille" Alma sanoo huokaisten.

"Kukaan ei pakota sua tulemaan ulos kaapista niille. Teet sen vasta kun ite haluut." sanon tuolle ja hymyilen. Tai ainakin yritän hymyillä jotenkin.

Tuntuu koko koulupäivän ajan, että jokainen katsoo mua erittäin vihaisesti. Enkä mä pidä siitä. On ihmiset ennenkin katsoneet mua, mutta ei mitenkään vihaisella tavalla. Enemmänkin vaan oudoksuneet mua. Ja kun mua katsotaan vihasesti oon aika peloissani. On vain yksi asia mistä mua voidaan vihata. Se on se hiton sovellus.

Ja jos kaikki tietävät sovelluksesta. Se tarkoittaa vain sitä, että Robin on mennyt kertomaan. En mä kuitenkaan ole siitä vihainen. Robinilla on kaikki oikeus siihe ja mä ansaitsen sen. Tein väärin. Ja mä otan ihmisten vihaset katseet jos Robin vaan ikinä vois antaa mulle anteeksi.

Me mennään koulun jälkeen Alman kanssa koulun tupakka paikalle. Almalta on tupakat loppu joten mä lupaisin heittämään tuolle. Mä sytytän tupakan ja käyn penkille istumaan. Me saadaan olla rauhassa ja jutella asioista. Eli pääosin jutellaan Robinista ja Hilmasta. Koitetaan siis antaa neuvoja, vaikka kumpikin on ihan yhtä pulassa. Mutta niinhän parhaat kaverit tekevät. Koittavat olla avuksi ihan sama mikä tilanne.

Santeri astelee kavereineen paikalle. Tuo sytyttää yhden tupakan ja kastelee mua samalla, kun puhaltaa savua suustaan. "Sä teit sen sovelluksen?" Santeri sanoo mulle ja nostaa kulmiaan.

Mä olen kuollut.

"Mikä idiootti mä oon, jos myöntäisin?" sanon ja heitän mun loppuun palaneen tupakkani maahan. Santeri naurahtaa ja imaisee tupakkaansa. Mä vilkaisen Almaa ja nousen ylös penkiltä. "Jos ei muuta niin mä lähden." sanon Santerille ja tämän kavereille. En mä kuitenkaan mihinkään pääsen, koska Anton ja Juuso tarttuvat musta kiinni.

"Sehän ois pitänyt arvata heti, että sä oot se vitun sovelluksen takana!" Santeri sanoo ja heittää tupakkansa maahan. Parka tupakka. Siitä on vielä puolet jäljellä. Santeri tulee ihan mun eteeni seisomaan.

Mä katson tuota suoraan silmiin. "Niinpä Santeri. Sun ois pitäny arvata se. Kuka muukaan tekis sovelluksen missä paljastaa kusipäisiä salaisuudet, kuin sellanen ihminen joka vihaa kaikkia koko sydämestään" sanon tuolle vittuilevalla äänensävyllä. Mulla ei ole varaa vittuilla tässä tilanteesta yhtään, koska Santeri voi koska tahansa iskeä mua nyrkillä naamaan.

Mutta mä ansaitsen nyrkin naamaan.

Ja mä otan sen nyrkin naamaan kunhan Robin antaa mulle edes joskus anteeksi.

Santeri naurahtaa. "Sä se jaksat aina soittaa suuta. Eikö sulla oo yhtään itsesuojelu vaistoa?"

"Ei oikeestaan. Tiiän että mä pärjäisin sulle, jos olisit yksin." sanon virnuillen. Mä nään oikein läheltä kuinka Santeri vaan suuttuu enemmän. Eikä kauaakaan kun saan ensimmäisen iskun keskelle mun kasvojani. Auts. Mä löisin takaisin ellei Juuso ja Anton pitäisi mua kaikilla voimillaan paikoillani. "Etkö parempaan oikeesti pysty?"

Mä ja iso typerä suuni.

Santeri lyö mua jälleen. Vielä toisenkin kerran. Mä avaan taas suuni, joka saa Santerin lyömään äskeistä kovempaan. Pian Santeri lyö ilman, että pitää taukoa tai antaa mulle puheen vuoroa. Anton ja Juuso päästävät musta irti, mutta Santeri lyö mua saman tien niin kovaa, että mä kaadun maahan. Mun naamani on ihan veren peitossa ja mä en oikeastaan näe mitään. Kuulen kuinka Alma huutaa Santeria lopettamaan. Ei Santeri kuitenkaan kuuntele. Se kostaa kaiken paskan minkä mä aiheutin. Mä saan potkun naamani sekä monta potkua kylkeeni.

Mä en tiedä lähtikö mun tajuni hetkeksi. En muista milloin Santeri lopetti mun hakkaamisen. Enkä muista milloin Alma tuli mun luokseni. Tiedän vain, että mulla on kaikkialla kipua. Naamassa eniten. Mutta tämän mä ansaitsin. Vai mitä?

"Hitto Eemil! Miks sä et pistäny vastaan?!" Alma sanoo ja on selvästi ihan paniikissa. Hitto kunpa Alma ei olisi ollut näkemässä tätä. "Vitun idiootti vaikutti et pyysit tätä!"

"Alma...." mä sanahdan. Jopa puhuminen sattuu ihan helvetisti. "Sun pitää nyt soittaa jollekki" sanon tai ainakin yritän. Tuntuu ettei yhtään ääntä lähde. Luulen kuitenkin, että Alma kuuli koska kuulen pian puhelimen hälyttävän.

Mun pitää kestää vielä hetki. Enköhän sitten pääse vähän mukavampaa paikkaan kuin koulun pihalle. Ketä mä huijaa? Mä en ansaitse mukavaa paikkaa. Sen sovelluksen takia on ihan oikein mulle vuotaa verta koulun pihalle.