Ethän juokse pakoon?

28. // hiukset

Me siirrytään Eemilin kanssa parvekkeelta tuon huoneeseen. Eemiliä alkoi sen verran väsyttämään ja niin kyllä muakin. Mä heitän hupparini t-paidan päältä ennen kuin käyn sängylle makaamaan ja vedän peiton päälleni. Eemil heittää paidan päältään pois ja käpertyy mun viereeni peiton alle. Me etsitään toistemme kädet peiton alta ja yhdistetään ne. Mä en halua enää ikinä olla riidoissa Eemilin kanssa. Se oli kamalaa ja pelkkää tuskaa. Mä olin ehkä vähän liian kylmä Eemilille, mutta ehkä se teki myös jotain hyvää. Ainakin Eemil varmaan pystyy kertomaan helpommin siitä jos sille tapahtuu jotain paskaa.

Siitä mulle tuli mieleen, että mun pitäis kertoa yks paska juttu.

"Eemil?" mä sanahdan pimeässä huoneessa. Eemil mumahtaa jotain vastaukseksi. Mä käännyn kyljelleni niin että mun kasvoni ovat Eemiliä kohti. Eemilkin kääntyy kyljelleen ja katsoo muhun päin. Mun on pakko puristaa Eemilin kättä vähän tiukemmin. "mä en haluu mennä enää kotiin..." mä henkäisen hiljaa.

"Mitä siel tapahtu?" Eemil kysyy tosi huolestuneella äänellä. Tuon alkaa silittää peukalollaan mun kämmenselkääni hellästi. Mä en edes tiedä miten mä kerron mitä on tapahtunu. En mä osannut kertoa edes silloin kun se ekan kerran tapahtui.

Mä vedän syvään henkeä. "Jesper... muistatko kun se tuli kotiin huutaen?" mä kysyn ja Eemil nyökkää. Mun sisuskaluja kylmää, kun mä ajattelen sitä. Eikä vain sen takia mitä Jesper teki mulle, vaan sen takia mitä se olisi voinut tehdä Eemilille. "Se ei ollu rauhottunu yhtään kun menin takasin sisälle. Se oli vielä vihasempi..."

"Tekiks se sulle jotain?" Eemil kysyy. Mä nyökkään. Tuo kurkottaa pistämään yöpöydällä olevana valon päälle ja katsoo muhun. Eemil nousee istumaan ja puristaa mun kättäni. "Mitä se teki?" Eemil kysyy jälleen.

"Se alko heiluttelee sitä veistä" mä sanahdan ihan hiiren hiljaa. Eemilin ilme muutti jotenkin tosi järkyttyneeksi. Mun on ihan pakko sulkea mun silmäni. "Mä suojasin mun kasvot joten se osu käteen" kerron ja avaan mun silmäni katsoen Eemiliin.

Eemil vetää mut halaukseen. "Miks sä et kertonu aiemmin?" tuo kysyy ja puristaa mua tiukemmin.

"Mä en osannu" sanahdan ja kierrän käteni Eemilin ympärille. Painan pääni tuon paljasta rintakehää vasten. "Se tapahtu uudestaan viikko sitten" sanahdan. Mä tiesin sen tapahtuvan uudelleen. Tiesin aina et se tulee tapahtumaan. Mä en vaan halunnu uskoa siihen. Kuitenkin Jesper oli vetäny taas kamaa ja oli aggressiivinen. Niin kuin aina mä koitin olla hiljaa ja piilossa omassa huoneessani. Sillä kertaa se ei toiminut. Jesper tuli veitsi kädessään kyseli missä sen rahat. Ei se mua uskonut kun sanoin etten tiedä. Veitsi alko heilua, suojasin kasvot mun kädellä ja sain toisen viillon. Ensimmäinen haava tuli oikean käteen ja toinen ihan sen päälle.

Eemil ei sano mitää. Silittelee vaan mun selkääni rauhallisin vedoin. Eikä se haittaa mua. Kunhan mä tiedän Eemilin olevan lähellä, se riittää. Mä kuulen Eemilin sydämen sykkeen ja se tuo mulle turvallisen olon. "Haluutko kuulla pinkistä?" Eemil kysyy ja siirtää toisen kätensä mun hiuksiini.

"Joo"

"pinkki on tosi herkkä ja hellä. Se myös kuvastaa kovaa kiintymystä sekä viehätystä."

"Herkkä ja hellä vai? Sun vastakohta ainakin"

"Hei!" Eemil sanahtaa ja me molemmat naurahdetaan. Tuo leikkii mun hiuksillani ja se tuntuu kivalta. "oon mä vähän pinkki sillä oon ihan tosi kiintynyt suhun" Eemil sanoo ja saa mut hymyilemään ihan kunnolla. Outoa miten yksi ihminen voi saada surkeasta fiiliksestä vain minuuteissa paremman.

"mäkin oon tosi pinkkinä suhun" sanon hymyillen ja vähän naurahdan mun sana valinnalle. Tosi ei se varmaan outoa ole. Me muutenkin käytetään Eemilin kanssa värejä kuvaamaan jotain tunteita. Vaikka se olisikin outoa ainakin ollaan outoja yhessä.