Ethän juokse pakoon?

31. // liila

"Oot saanu tehtävät hyvin tehtyä sekä saanu muut kiinni, joten ei enää tarvetta jäädä koulun jälkeen tekemään niitä. Pidät vaan tän tahdin päällä." Ruskea hiuksinen nainen selittää mulle pieni hymy huulillaan. Multa pääsee suusta helpotuksen huokaus, kun ei tarvi jäädä enää jälki-istuntoon tekemään läksyjä. Nainen toivottaa mulle hyvää viikonloppua, jonka jälkeen oon vapaa lähtemään.

Astun luokasta ulos ja pistän oven perässäni kiinni. Robin istuu käytävän penkillä selaamassa puhelinta, mutta nostaa katseensa heti kun huomaa mun tuloni. Tuo nousee ylös ja kävelee mun luokseni pistäen samalla puhelimen taskuun.

"No?" Robin kysyy ja katsoo mua sinisillä silmillään.

"Ei enää matikkaa mulle koulun jälkeen" vastaan hymyillen ja otan Robinin kädestä kiinni. Robin alkaa myös hymyilemään ja me lähdetään ulko-ovia kohti. "Onks sulla vielä pilveä?" mä kysyn samalla kun sytytän itselleni tupakan ja ojennan samalla askia Robinille.

"aaa sä haluut juhlia sitä että oot tehny läksyjä" Robin sanoo naurahtaen ja ojentaa askin takaisin mulle. Tuo sytyttää tupakan mun antamallani sytkärillä ja imaisee savua keuhkoihin. "Joo on mulla." Blondi lopulta vastaa mun kysymykseeni.

Niinpä kun me päästään meille me mennään suoraan mun huoneeni parvekkeelle. Me poltetaan yksi jointti puoliksi. Äiti ilmoitti ruuan olevan valmista kun me tultiin eli mentii aika pian polttelun jälkeen keittiöön syömään. Toki me suihkutettiin varmaan sata litraa hajuvettä ettei äiti haistaisi sitä pistävää kannabiksen hajua. Mä kerroin äidille ilouutiset siitä ettei mun tarvitse jäädä enää tekemään läksyjä koulun jälkeen ja äiti tuli iloisena suukottamaan mun kasvojani. Ihan niin kuin se tekee melkein joka päivä mulle. Myös Robin saa kärsiä äidin suukko hyökkäyksistä.

Äiti on selvästi jo paljon iloisempi eikä murehdi isää niin paljoa. Mä oon iloinen äidin puolesta. Sen ei pitäisi välittää enää siitä kusipäästä. Kusipäästä puheen ollen mä saan vieläkin niitä viestejä. En oo vastannut yhteenkään. Mä en kaipaa sitä ihmistä just nyt elämääni ja toivon ettei äitikään.

"Kiitti ruuasta" Robin sanoo äitille ennen kuin me lähdetään takaisin mun huoneeseeni. Äiti pörröttää Robinin hiuksia hymyillen. Me suljetaan huoneen ovi perässä ja käydään sängylle istumaan. Mä olen jo pistämässä telkkaria päälle elokuvan katsomista varten, mutta Robinilla on selvästi jotain muuta mielessä. Blondi painaa huulensa mun huulilleni ja mä vastaan siihen samantien. Mä otan Robinin kädestä kiinni ja upotan sormeni tuon sormien lomaan. Me kaadutaan sängylle edelleen suudellen ja kädet lukittuina. Mä siirryn Robinin huulilta tuon kaulalle, mutta ennen kuin teen mitään vilkaisen Robini. Blondi antaa luvan nyökkäämällä ja mä painan huoleni tuon kaulalle. Robinin kädet liikkuvat mun selälläni ja kulkevat pian hupparin alle. Mulle tulee kylmiä väreitä Robinin kosketuksesta mun paljaalla ihollani. "Voinko ottaa tän pois?" Robin kysyy tarkoittaen mun huppariani.

"Joo" vastaan ja irroitan Robini kädestä ihan vain siksi aikaa, että tuo saa vedettyä hupparin pois mun päältäni. Blondi ottaa myös oman paitansa pois. Heti kun hupparit on poissa mä otan jälleen Robinin kädestä kiinni ja yhdistän meidän huulet. Me ei ehditä yhtään pidemmälle kun äiti koputtaa huoneen oveen. Mä kierähdän nopeasti pois Robinin päältä ja vedän samalla peiton molempien ylle.

Äiti astuu sisälle ja katsoo meitä hymyillen. Tuo ilmoittaa menevänsä kauppaan ja kysyy haluaako kumpikaan meistä sieltä mitään. Me Robinin kanssa vaan puhdistetaan päitä. Äiti nyökkää ja poistuu sen jälkeen.

Mä käännyn katsomaan Robinia. "Haluutko jatkaa?" kysyn puristaen hellästi Robini kättä josta pidän vieläkin kiinni.

"Heti kun sun äiti lähtee. En haluu et se tulee tänne kesken kaiken."

Mä seison kuuman suihkun alla. Robin kävi jo mua ennen joten, kun oon saanut tarpeekseni veden alla seisomisesta me aiotaan kattoa loppuilta elokuvia. Mä pistin Robinin pistämään koneen päälle ja päättämään elokuvan, koska yleensä mä olen se joka valitsee mitä katsotaan. Joten tällä kertaa on Robinin vuoro.

Oon suihkussa varmaan kolmekymmentä minuuttia ennen kuin suostun lähtemään. Mä kävelen pyyhe päällä takaisin mun huoneeseeni ja menen kaivamaan vaatekaapista vaatteita. "Mitä me katotaan?" kysyn samalla kun vedän housuja jalkaan ja vilkaisen Robinia.

Blondi istuu sängyllä tietokone sylissään. "Liila salaperäinen väri. Pitää montaa salaisuutta" Robin alkaa selittää. Mä pistän hupparin ja käännyn katsomaan Robinia. "Sanoin et sä oot liila mut vaan sen vuoks koska asut täs isossa talossa. Mut näköjään kans siks et tosiaan pidät salaisuuksia."

Mä olen ihan pihalla. Mulla ei ole mitään hajua mistä Robin puhuu. Saan kuitenkin selville aika pian, kun Robin kääntää tietokoneen näytön mun suuntaani. Näytöllä on mun sovellus auki ja kaikki keskeneräiset paljastukset mitä en oo vielä julkaissut. Siitä todellakin pystyy tajuamaan, että mä olen luonut koko sovelluksen. "Ainut salaisuus on toi. Eikä oo hyvä juttu jos joku tietää siitä." selitän. Oon vähän paniikissa. Eihän se sovellus ole ehkä niin paha juttu mitä luulen, mutta se on vitun iso juttu oikeasti.

"Oikeesti Eemil mitä vittua? Miks sä oot tehny tän hiton sovelluksen?" Robin sanoo ja laskee tietokoneen pois sylistään.

"mä vaan paljastan kusipäät. Ei se oo loppujenlopuks niin iso juttu." sanon ja koitan jotenkin puolustella tätä asiaa. Kai se oli arvattavissa etten voi piilotella totuutta koko aikaa.

"Eemil se on ihan vitun iso juttu!" Robin sanoo ja nousee ylös sängyltä. Tuo vetää sormet hiustensa lävitse. "se on vitun iso juttu että sä et kertonu mulle! Ja vielä julkasit musta! Sä vedit mut ulos kaapista! Sä vedit Alman ja Hilman ulos kaapista! Mä sain melkein turpaan joltain vitun Santerilta sun sovelluksen takia! Kaikkein pahinta on se että sä esitit olevas tukena, vaikka sä olit julkassu ne!" Robin huutaa mulle. Mä näen että Robin on loukkaantunut, vihainen ja surullinen samaan aikaan. Mikä pahinta.

Se on kaikki mun vika.

Mä haluaisin puolustautua sanomalla että Alma keksi julkaista sen jutun siitä ja Hilmasta. En mä halua kuitenkaan vetää Almaa mukaan mun tähän sotkuun. "Robin anteeks. Mä halusin kertoa, mut-" mä sanon ja otan askeleen lähemmäs blondia.

"Mutta sä et luottanut muhun tarpeeks? Vai et halunnu paljastaa ettet oo yhtään parempi ku meijän koulun kusipäät?" Robin kysyy. Mä en saa sanotuksi mitään. Oon pilannut jo ihan kaiken enkä saa korjattua sitä ihan sama mitä sanon. Robin pudistelee päätään ja alkaa keräämään omia tavaroitaan mun huoneestani. "Jos et oikeesti luottanu muhun sen vertaa että kertoisit sun sovelluksesta niin en ees tiiä miks oot mun kanssa. Mä luotan- luotin suhun Eemil. Kerroin sulle ihan kaiken. Jopa siitä mitä mulle tapahtuu kotona. Mut sä et siltikään viittiny kertoa mulle jostain sun kusisesta sovelluksesta mihin viel kirjotit musta" Robin sanoo ja heittää repun selkäänsä. Tuo katsoo muhun ja yksi kyynel karkaa blondin silmäkulmasta.

"Robin älä mee kotiin."

"En pysty olla just nyt täälläkään."