Tw. Itsarista puhuminen!⚠️
Joelin pov.
Herään joka tarkoittaa sitä, että epäonnistuin. Jälleen. Olen vain aiheuttanu ympärilläni huolta. Mahtavaa.
Joonaksen pov.
Istun sohvalla Nikon vieressä ja mietiskelen. Sen lisäksi, että Joel makaa sairaalassa taistelemassa hengestään niin minä taistelen syömistä vastaan. Se vain on aivan kamalaa miettiä joka suupalalla, että lihon. Vaikka en oikeasti liho. Vain laihdun, kuihdun pian näkymättömiin. Niko ei ole vielä onneksi mitään huomannut. En ole voinut puhua tästä kun vain Joelille ja jos se nyt kuolee niin ei ole ketään kelle puhua. Sovittiin Joelin kanssa joskus, että kuunnellaan toinen toistamme ja yritetään parhaamme mukaan auttaa. Miksi Joel ei tällä kertaa puhunut minulle? Mikä meni vikaan? Ajatukset pyörivät sykkyränä päässä. Lähden hakemaan lasin vettä. Nousen ylös ja sitten pimenee.
Tommin pov.
Heräsin tömähdykseen jota seurasi ihmisten hätäinen keskustelu. Mitähän siellä nyt tapahtuu? Eikö ole jo tarpeeksi, että yksi meistä makaa sairaalassa taistelemassa hengestään? No ehkäpä nousen vain ylös katsomaan mitä tapahtuu. Heitän vaatteet niskaan ja tallustan olohuoneeseen.
"Mitä täällä tapahtuu?" Kysyin edelleen erittäin unisena. Mitä hevonhelevettiä Joonas tekee lattialla!?
"Porko pyörty! Tuu nyt auttaa äläkä vaa seiso siellä!" Niko huutaa hädissään minulle vastaukseksi.
Nikon pov.
Nostimme Joonaksen sohvalle. Mun rakkas pörröpääni makaa sohvalla tajuttomana. Mitä mä voin tehdä? En kai mitään muutakuin vain odottaa, että Joonas herää. Pulssi onneksi tuntuu ja henki kulkee. Istuskelen sohvan reunalla ja silittelen Joonaksen päätä. En tiedä mihin muut menivät. Todennäkösesti ulos hermosauhuille. Aikaa kuluu ehkä 10 minuuttia kunnes..
"Mitä tapahtu?" Joonas kysyy yhtäkkiä.
"Hui kun säikähin! Pyörryit rakas, mutta ei oo enää mitää hätää." Vastaan tuolle erittäin tiedottomalle pörröpäälle. Näen, että Joonaksen silmäkulmasta valuu kyynel. Miksi ihmeessä hän itkee?
"Rakas, miksi sä itket?" Kysyn.
"No on asioita mitä en voi kertoo kellekkään ja se on juurikin se syy miks pyörryin.." Pörröpää murtuu eteeni aivan säpäleiksi.
"Mikä se asia on?"
"Mulla on syömishäiriö." Joonas vastaa edelleen itkien.
"Voi rakas." Vastaan ja vedän Joonaksen halaukseen.
Joelin pov.
Lääkärit, hoitajat ja psykologit ovat pyörineet ympärilläni heräämisestäni saakka. Fyysinen puoli on aikalailla kunnossa mutta henkinen puoli ei. En enää ikinä juo. Tai no, koskaan ei voi sanoa ei koskaan. En minä miksikään absolutistiksi rupea. Psykologi on sitä mieltä, että minun pitäisi mennä vapaaehtoisesti osastojaksolle tai minut laitetaan pakkohoitoon, mutta en nyt jaksa ajatella sitä. Odotan tällä hetkellä, että iskä ja äiti tulisi sieltä työmatkaltaan katsomaan mua. Toivotaan, että jätkätkin tulisi katoon mua jossain vaiheessa kun jaksan ottaa enemmän vieraita. Tommi nyt ainakin haluaa tulla.
Tommin pov.
Ajatukseni harhailevat koko ajan Joelissa. Mitä mun elämäni rakkaus kokeekaan elämässään tällä hetkellä. Hän ei ainakaan kovin hyviä asioita voi kokea. Rakkauta ja huolenpitoa hän tarvitsee. Mun on pakko käydä katsomassa Joelia, että pystyisin keskittymään lukemaan esseetä varten ja voisin myös pystyä syömään jotain. Olli on kaupassa Aleksin kanssa ja Niko ja Porko on Nikon kotona joten päätän laittaa Ollille viestin, että lähden Hokkaa katsomaan.
Olli🤍
Minä: Lähen käymään Joelia kattomassa. Ilmotin vaa ettei tarvii ihmetellä mihin oon kadonnu.
Olli🤍: Juu ei mittää. Hyvä et ilmotit. Kyllä meilläki vähän täs kauppareissul kestää. Mut vie hei hoitsuhokalle terkkuja.
Minä: Juu, vien terkkuja.
Metsästän ensin kypäräni jostain ja lähden sairaalaa kohti. Olen hieman omissa ajatuksissani. Ehkä liiankin syvällä. Mietin miten minun olisi käynyt jos.. jos Joel olisikin onnistunut yrityksessään.
Vihdoin saavun sairaalan pihaan. Laitan avaimet taskuun ja kypärän päästä. Suuntaan info tiskiä kohti.
"Hei moi terve!" Tervehdin naista tiskillä.
"No hei. Miten voin auttaa nuorta herraa?"
"Missähän mahtaa olla Joel Hokan huone? Olen siis hänen läheinen." Kyselen tuolta pirtsakalta naiselta.
"No Hokka näyttäisi olevan huoneessa 169."
"Missähän tämä huone mahtaa olla?" Kysyn vielä.
"Kolmanteenkerrokseen hissillä ja siitä vasemmalle."
"Kiitos ja hyvää päivän jatkoa!" Sanon vielä keskustelun päätteeksi.
"Samoin sulle!" Tuo nainen vielä huikkaa tiskiltä.
Toivotaan, että näillä ohjeilla löydän nyt sen huoneen. Ensin hissillä kolmanteen ja sitten vasemmalle. Ja siinä se onkin jo koko komeudessan. Huone 169. Astun sisään.
Joelin pov.
Tommi astuu huoneeseeni. Kyyneleet alkavat valua poskilleni. Tommi istuu sänkyni viereen tuolille ja antaa suukon päälaelleni.
"Ei oo mitään hätää. Oon nyt tässä. Kaikki on hyvin nyt." Tuo nallekarhu rauhoittelee minua.
Kukaan ei saa minua niin hyvin rauhoittumaan kuin Tommi. Hän on rauhoittelussa maailman paras.
———————————————————————————
Hei moi taas Hoitsuhokan mussukat!🤍
Oon nyt yrittäny kirjoittaa mahollisimman aktiivisesti, että saisin lukuja julkastua useemmin. Ihan mitä vaan teille.
Sanoja: 695
