Ella
Herään mun sängyltä ja ihmettelen miten selvisin kotiin asti. En muista yhtää mitä eilen tapahtu. Nään vesilasin mun sängyn vieressä pöydällä ja mun päähän sattuu.
Nousen ja kävelen olohuoneeseen. ”Mikä olo nyt?” Mä kuulen mun isoveljen kysyvän. ”Iha ok, mitä tapahtu mä en muista yhtää mitää?”
”Sä joit.” ”No kyl mä sen tiedän, mut mite mä pääsin kotia asti?” ”No mulle tuli tietoo et mun pikkusyster on vähä paskemmas kunnos ja sit mä löysin sut sielt etuoven vierest terassilt, olit aika paljo vetäny. Onneks siin oli Emil ja Ilari, he autto sut kyytii ja lähettii sielt. Onneks en ollu ehtiny juua viel ni pystyin ajaa.”
Mä mietin et mitä mä just kuulin. ”Juu, et sellast tällä kertaa”
En muista et oisin ikinä bileis juonu noi paljo. Nyt mun päätä jomottaa vaan enemmän. Kävelen keittiöön ja katon mun puhelinta. Mila on laittanu meijän ryhmään viestii:
-Mites meni ilta kaikil?
Jenni: -Ite ainaki selvisin kuiteski hengis kotia.
Mä: -No joo sama, en kyl vois sanoo ettei olis darraa.
Jenni: -Haha jep
Siina: -Mä en selvinny kotii asti mut oon hengis;)
Mila: -Hei nyt kyl kerrot missä päi maapalloo vetelet?!
Siina: -Pitkä juttu selitän ku nähää en jaksaiis kirjottaa..
Otan ison lasin vettä ja juon melkein kaikki kerralla. Mä otan myös aamupalaa koska minulla on kauhea nälkä.
Koko päivän makaan joko sohvalla katsoen telkkaria tai sängylläni katsoen puhelintani.
Illalla päätän lähtä lenkille. Otan kuulokkeet ja puhelimeni. Astun ulko-ovesta ja lähden kohti rantaa metsän vieressä kulkevaa polkua pitkin. Kohta saavun jo rantaan ja katson ku aurinko on laskemassa puiden taakse. Järvi kimaltelee kirkkaasti auringon säteiden voimasta.
Kuuntelen musiikkia ja juoksen rantaa pitkin toisen metsän reunaan. Alkaa tulla jo pimeä joten päätän mennä kotiin tietä pitkin.
Olen saapumassa just kävelytien reunaan ku nään Emilin vilkuttamassa mulle vähän matkan päässä.
Vilkutan takasin ja hän hölkkää luokseni. ”Ooksä iha kunnos jo?” ”Joo kai mä oon” ”No hyvä, sun broidi varmaa sanoki mitä siel kävi”
”Juu kyl se tais.” ”Ni ku mä mietin et mite sä viel uskallat näi pimeel olla lenkil varsinki ku se asuu tääl lähel? Ite en todellakaa uskaltais.” ”Siis kuka?”
”No Samu, sehä se just härnäs sua siel bileissäki.” ”Ei mulle kyl mitää sellasest mainittu.”
"Mitä eiks se.. Aa, se varmaa halus olla huolestuttamatta sua ja olla kertomatta.” ”Aha” Sanon ja lähden juoksemaan kotiin päin.
Miks vitussa hän oli noin mukava mulle?! Mutta enemmän mua mietityttää se et Aleksi jätti jotain kertomatta ja haluan tietää mitä.
Avaan oven ja huudan: ”Allu! Heti tänne! Hän tulee portaita alas hitaasti ja kysyy: ”Mitä?”
”Miksi sä pimität multa asioita?!” ”Keneltä sä..”
"Sillä ei ole väliä nyt!” Melkein hermostun ja jatkan: ”Kerro mulle nyt tai mä vihaan sua koko loppuelämäni. Mä en oo enää nii pieni et multa pitäs salata ihan kaikki!”
Aleksi myöntyy ja kertoo sit että jotkut oli nähny Samun ahistelevan mua siin terassil, sit ne oli koittanu mennä pelastaa mua sielt ni hän oli lyöny.
Se oli sit jatkunu sillee et he oli porukal vetäny hänet kauemmas ja mä olin kaatunu siihe maahan. Siin oli ollu vissii iha kivasti jengiä sit riehumas. Mut Ilari oli menny hakee Aleksin paikalle ja ne autto mut autoon.
Mä tuijotan häntä ja sanon: ”Joo miks vitussa et vaa voinu sanoo suoraa tätäkää, kyllä mä sen oisin kestäny, enkö mä voi luottaa suhunkaa oikeesti.”
Lähden omaa huonettani kohti hänen ohitse yläkertaan. Mä kuulen ku hän koittaa viel pahotella tilannetta.
Mä loukkaannuin iha oikeesti tosta. Miks hänenki piti valehdella. Mua rupee pelottaa et tyyppi joka on ollu mulle tärkein koko elämäni, ei ois nii luotettava ku oon luullu. Ja se et se muka koitti suojella mua.
Mä en oo enää nii pieni et sen pitäs joka asiast tehä nii helvetin iso numero.
Paiskaan oven kii ja heittäydyn mun sängylle. Tunnen ku kyyneleet tekee tuloaa. Koitan räpytellä ne pois mutta en onnistu. Nappaan vaan mun pyyhkeen ja painelen suihkuun.
Mä tuun suihkusta ja laitan mun yökamppeet päälle ku meen iltapalalle. Aleksi oli tehny lettuja ja istuu nyt pöydän ääres. Mä otan niit ja meen istuu toiselle puolelle pöytää. Aleksi aloittaa: ”Oikeesti sori et mä en kertonu aikasemmin, kyl mä tiiän et ois pitäny olla vaa rehelline heti alusta.”
”Joo mä tajuun” Sanon ja hymyilen hänelle. Syön nopeasti letut ja lähden nukkumaan.
Maanantaina välitunnilla Siina kertoo meille hullun storytimen mitä hälle kävi siel bileis. Se oli tavannu jonku tyypin jonka kaa sil oli synkanny tosi hyvi ja sit hän oli lähteny sen mukaa. Se oli poika.
Tottakai siit tulee ongelmia heti kohta.
Pojista puheen ollen mä nään Emilin kauempana ja hän kattoo mua jotenki huolestuneen olosena.
Mä tiiän kyl et saatan näyttää väsyneelt tai sillee, en ees jaksanu meikkaa aamul mut silti. Mä mulkoilen hänt takasin.
Mä lähen hakemaan mun kirjoja kaapista ku olin unohtanu ne sinne aiemmin.
Laitan mun kaapin kii ja nään Emilin mun vieressä.
”Mite sul menee?”
Katson häntä hämmästyneenä. Miks sitä kiinnostaa. Mun mielestä hän vois vaikka hypätä johonki kaivoo vaikka hyvännäköne onki. Ehkä mä en sais ajatella näi mut teen sen silti.
”Ei erityisemmi, miks nii?” Sanon lukitsessani kaappiani.
”Ei ku meinaan oikeesti?” Se katsoo mua huolestuneesti.
Huokasen syvään ja sanon: "Iha hyvin koita uskoo."
Mistä vitusta se epäilee et ei menis hyvi. Varmaa stalkannu mua ja nähny ku mä itken.
Tai no kerran se näkiki. Voi vittu. Ja kaikkee mitä siel bileiski kävi, se tietää et ei oo mun tapasta juua itteeni känniin.
Toivottavasti se ei rupee ajattelee liikaa ja sekaantuu mun elämään. Mietin samalla ku kävelen kohti luokkaa.
Kellot ehtivät jo soida mut mun ei tarvi välittää. Yks myöhästyminen sinne tänne ei oo paha.
(Sanoja 928)
Tuli vähä lyhempi luku nyt. Mutta kommentoikaa mihi suuntaa pitäs teiän mielestä jatkua tää:)
YOU ARE READING
Vesipisarat välillämme
Romance"Älä käsitä väärin, ensiks mä rakastan sadetta, en sua, ja toiseks, mun sydän lyö kovaa vaan koska mä juoksin just." "Vielä kolmanneks, sä valehtelet paljon" Hän hymyilee vastaessaan mulle. Pudistan päätäni hymyillen ja lähden uudelleen juoksemaan...
