Vesipisarat välillämme

17. "No, heitä mp?"

Ella

"No mut nähää huomen" Mila sanoo mulle ku se lähtee kävelee eri suuntaan. Mä menen koulun parkkipaikkaa kohti. Me sovittii Emilin kans snäpis et nähää siel.

Kattelen ympäriinsä mut en nää häntä. Sit spottaan hänet eri puolella parkkipaikkaa.

Mopoparkissa. Se seisoo mustan mopon vieressä ja vilkuilee tänne suuntaan kunnes huomaa sit mut ja vilkuttaa. Mä vilkutan takasin ja kävelen sen luokse.

Se kaivelee toisenki kypärän maasta ja ojentaa sitä mulle. Mä virnistän Emilille ja otan sen vastaan. "Mihi aattelit viiä mut?"

"Sitte näät." Se sanoo ja käynnistää moponsa. Istun hänen taakse ja kierrän mun kädet hänen ympärille.

Emil lähtee ajamaan ja mä tiukennan mun otetta ku hän kaasuttaa.

Me saavutaan kaupungin reunamille ja kohta hän pysähtyy. Mä loikkaan alas samalla ku irrotan kypärääni.

Emil laittaa moponsa nojaamaan parkkipaikan kaiteeseen ja kääntyy muhun ku mä avaan suuni. "Mitä me tääl? Aatteliks sä tällä kertaa murhata mut ja hautaa tonne metikköö ku ei oo silminäkijöitäkää."

Se naurahtaa vaan. Sit tarraa mun kädestä ja lähtee vetää mua metsää päin. Puiden välissä lähtee kapea polku jota pitkin hän johdattaa mut syvemmälle.

Kohta vastaan tulee joki. Ja sen yli menee korkea vanhannäköinen puinen silta. Emil on auttamassa jo mua ylös ku mä keskeytän sen. "Toi ei näytä yhtää kestävältä." "Kyl se kestää. On kestänykki viimeset kymmene vuotta."

Sit hän kiipeää edeltä ylös. "Näätkö, kyl kestää." Mä virnistän sille ku se ojentaa kättään auttaakseen mut ylös.

Keskeltä siltaa on ihana näköala joelle. Aurinko on laskemassa ja värit heijastuu veden pintaan. Miks mä en oo ikinä käyny tääl.

"Vau." Mä sanon hiljaa. "Mä arvasin et tykkäisit." Emil virnistää ja tuijottaa mua, ku mä katselen joelle päin.

"Oota, yks juttu viel." Hän rupeaa kaivelemaan reppua ja ottaa sieltä esille suklaalevyn. "Eväitä." Se sanoo ku ojentaa suklaan mulle mut jatkaa reppunsa penkomista. Mä hymyilen ku hän näyttää nii suloiselta innostuneena.

"Ja juomista tottakai." Hän selittää samalla ku ottaa esille kaksi tölkkiä kokista ja istahtaa alas. Istun hänen viereen ja annan mun jalkojen roikkua reunalta. Veden pintaan on matkaa ainakin kaksi metriä.

Mä katselen ku Emil ottaa vielä pienen viltinki repustaan ja levittää sen meijän taakse sillalle. Sen päälle se laittaa suklaan ja juomat. Sit hän pysähtyy ja kattoo mua.

"No, heitä mp?" Virnistää vielä päälle. Mä en voi estää mun hymyä ja vastaan kuitenki.

"Ihana." Se hymyilee nyt mulle takasin ja siirtää reppuaan. Se avaa toisen tölkeistä ja ojentaa mulle. Otan sen vastaan ja hymyilen iloisesti hänelle. Emil avaa toisenkin tölkin mut juo siitä itse.

"Mikä sun lempiväri on?" Kurtistan mun kulmiani ja katon häntä. "Hmm, ehkä sininen. Tai sit valkonen. Entä sun?" "Tummansininen." Se vastaa katsellen samalla joelle.

Hetki me ollaan hiljaa. Välillä mä mietin miten hänen seurassa hiljaisuudet ei oo kiusallisii. Ku yleensä joidenki kaa on. Varsinki jos ei tunne hyvin. Mut hänen seurassa ei oo sellast.

Melkei ku oltas tunnettu aina.

Melkei ku me tiedettäis toisemme kokonaan syvimpiä salaisuuksia myöten.

Mutta kuitenkaa ei tiedetä.

Se salaa asioita sen perheestä. Ja ties mistä muusta. Mä salaan juttui mun terveydestä. Enemmänki mielenterveydestä. Mua vaan ahdistaa ja vituttaa puhuu niist. Ehkä silläki on sama.