Ella
Herään aamuyöllä ku vettä sataa ja se ropisee kattoon kovaäänisesti. Ihanin ääni mihin koskaa voi herätä.
Mä nousen ja menen aamupalalle. Kello on vasta viis lauantaina mutta en välitä. Istun pöydässä ja selaan puhelinta samalla ku syön.
* * * *
Myöhemmin illalla ku makaan sohvalla kuulen ovikellon soivan. Kurtistan kulmiani ja vilkaisen eteiseen päin.
Ei ketää pitäis olla tulos. Aleksiki on Miljan luona. Mun kaveritki astuu yleensä suoraa sisään, ei ne soita ovikelloa.
Nousen sit ja kipitän eteiseen. Avaan oven ja sen takaa paljastuu Emil. Hän näyttää tosi helpottuneelta jotenki.
Hymyilen hänelle ku hän astuu eteiseen. ”Hyvä ku olit tääl, meinasin pelätä et ette oo kotona ku oviki oli lukos. Onks Allu mis?”
”Miljan luona pitäs olla.” Emil näyttää vähän pettyneeltä mut kääntää katseensa sit muhun ja hymyilee kömpelösti. Mä nään kyllä että toi ei oo aitoo.
”No, ooksä kunnossa?” ”Joojoo, ei täs mitää. Kai saan jäähä tänne?”
”Tottakai, oonha mä tääl.” Hän riisuu kenkänsä ja astelee mun perässä olohuoneeseen.
Me istutaa sohvalle ja mä katon ku hän haroo hiuksiaan. Hän näyttää jotenki ahdistuneelta. Tai helpottuneelta. En mä vaan tiedä, ehkä molemmilta.
”Ooksä oikeesti kunnossa, vaikutat oudolta.” ”Joo joo, voijaanks tehä jotai?”
Kyllä mä nään. Se haluaa saada sen ajatukset pois jostain. Mä tiedän kyl. Oon kokenu niin usein sellasta.
Mä nyökkään ja nousen ylös. ”Pelataaks jotai?” Hän nousee myös mun jälkeen sohvalta ja me mennään keittiöön.
Istun pöytään ja Emil istuu mua vastapäätä. Otan Uno-kortit ja alan sekottaa niitä. Me pelataa hetki kunnes mua alkaa kyllästyttää.
Vilkasen Emiliin päin. Hän näyttää vähän pirteemmältä ku aikasemmin mutta oudolta silti. Jotenki oudon kireeltä.
”Mennääks ulos?” Hän vilkasee ikkunasta ulos sateista maisemaa. Nyökkää sit samalla ku nousee ja lähtee mun perään eteistä kohti.
Astutaan ovesta kuistiin ja mä lukitsen sen meidän perässä.
”Mennääks vaikka rantaa?” ”No vaikka.” Se vastaa ja astuu terassin katon alta pois ja kastuu melkein välittömästi. Mä nauran vaa ja astun perässä. Lähetää sit polkua päin.
Me kuljetaa polulta rannan hiekalle ja lämmin sade jatkuu vaan.
”Tää on parasta mitä tiiän, rakastan tätä.” Mä sanon ku kävelen märällä hiekalla. ”Oonks mä niin ihana?”
Vilkaisen häntä ja näen hänet pysähtyneenä ja katselemassa mua virne kasvoillaan. ”Älä viittii.”
Mä naurahdan ja jatkan: ”Älä käsitä väärin, ensiks mä rakastan sadetta, en sua, ja toiseks, mun sydän lyö kovaa vaan koska mä juoksin just."
"Vielä kolmanneks, sä valehtelet paljon" Hän hymyilee vastaessaan mulle.
Pudistan päätäni hymyillen ja lähden uudelleen juoksemaan, tällä kertaa vesirajaa kohti. Hän lähtee perääni ja saa mut nopeasti kiinni.
Me juostaan laiturin päähän ja pysähdytään sit siihen. Suuret sadepisarat putoilee järven pintaan.
Veden pinta lainehtii pisaroiden vuoksi ja ku istahdan alas märälle puulaiturille, Emil tekee samoin. Hetki me vaan istutaan hiljaa kunnes mä kyllästyn ja nousen ylös.
YOU ARE READING
Vesipisarat välillämme
Romance"Älä käsitä väärin, ensiks mä rakastan sadetta, en sua, ja toiseks, mun sydän lyö kovaa vaan koska mä juoksin just." "Vielä kolmanneks, sä valehtelet paljon" Hän hymyilee vastaessaan mulle. Pudistan päätäni hymyillen ja lähden uudelleen juoksemaan...
