Ella
Työnnän koulun painavan oven auki ja astun pihalle. Mila, Siina ja Jenni on mun perässäni.
Me mennää keskustaa pitkästä aikaa. Kävellään katua pitkin yhteen kahvilaan välipalalle.
Mieleeni tulee Emil.
Me käytii joskus kahestaa täs kahvilas. Sillo sato vettä.
Me istuttii ikkunapöydässä ja katseltii ulos.
Eilisen jälkee en oo ees puhunu sen kaa. Ehkä pitäis.
Tai siis pitäis.
Kyllä mä tiiän et pitäis.
Kaveritki kysy miks ei istuttu jätkien kaa ruokalas. Ei moikattu ku käveltii vastaa käytäväl. Aamulla Alluki ihmetteli mun hiljasuutta.
Vittu mitä mä teen. Tiiän et tää on paskasti tehty näi muttaku en mä osaa.
En mä osaa puhuu.
Oon iha paska kaikessa. Varsinki ihmissuhteissa.
Vitut ihmisistä.
Haluisin vaa niin unohtaa kaiken paskan. Kaikki ihmiset. Mutku ei se toimi nii. Istutaa kahvilan nurkkapöydässä ja jutellaa.
Mila kattoo mua pöydän toiselta puolelta huolestuneesti.
”Ooks iha ookoo?” ”En vitussa.” Mä töksäytän.
Jenni ja Siinaki kattoo nyt mua kysyvästi. ”No?”
”Menin riitelee Emilin kaa enkä osaa sopii. Tosi paska olo siit ku en osaa mitää.”
”Osaatpa!” Mila heti huudahtaa. ”Niii osaat!” Jenniki kannustaa.
”Miks te riitelitte?” Siina kysyy.
”Se ei osannu kuunnella ku halusin avautuu ja mä kilahin sit siitä vaikka enhä mä tiedä jos sillä oli syy miks se oli nii ajatuksissaa. Todennäkösesti sil oli mut mä oon tälläne idiootti joka ei osaa ajatella muita ku itteesä.”
”Ooks jutellu sen kaa sen jälkee?” Mila kysyy varovasti. ”En.”
”Kannattais.” Jenniki liittyy keskusteluun. ”Nii kannattais mutku en mä uskalla. Oon vitun paska tälläses.”
”Me autetaa kyllä.” Mila ilmoittaa vilkuillen Jenniä ja Siina jotka nyökyttelee.
”Kiitti oikeesti.” Mä hymyilen vielä vaisusti perään.
Hetken päästä päätetää lähtä satamaan ja rantaan. Kävellään pitkin katua kaupungin reunamille missä ranta ja satama onkin.
Kaivelen repun pikkutaskusta tupakan ja sytytän sen.
”Otoltako vieläki hommaat?” Mila kysyy vilkaisten röökiäni. ”Joo, Emil ei oo suostunu hakee.”
”Nojoo se ei tainnu olla kauhee ilone sillonkaa ku sai tietää et poltat.”
”No ei, eikä vieläkää.” Sanon puoliksi uppoutuneena ajatuksiini.
Jotai puoli vuotta sitte me alettii olee yhessä Emilin kans. Vähän yli puolvuotta.
Tuntuu et se oli ihan äsken. Ajatukset saa taas mut surulliseks.
Miks tän pitää olla näi vaikeeta?! Miksen mä osaa vaan puhua. Miks mun pitää olla näi paska tässä.
Haluasin niin juosta Emilin kämpille, halata sitä ja sanoo että oon pahoillani. Ku oikeesti oon.
Ei mun ollu tarkotus huutaa sille. Vielä tyhmempää oli juosta pois. Ois pitäny selvittää se siinä.
YOU ARE READING
Vesipisarat välillämme
Romance"Älä käsitä väärin, ensiks mä rakastan sadetta, en sua, ja toiseks, mun sydän lyö kovaa vaan koska mä juoksin just." "Vielä kolmanneks, sä valehtelet paljon" Hän hymyilee vastaessaan mulle. Pudistan päätäni hymyillen ja lähden uudelleen juoksemaan...
