Vesipisarat välillämme

5. Kylmää vettä

Ella

Perjantai on koittanu ja mä oon matkalla kouluun. Astun ulos Aleksin autosta koulun pihaan.

Ulkona sataa vettä joten juoksen parkkipaikalta nopeasti sisään.

Tykkään sateesta mutta just nyt ku pitäs mennä kouluun en halua kastua.

Kävelen vielä onneksi avonaisesta ovesta sisään. ”Anteeks että oon myöhässä” ”Laitan sinulle merkinnän, muista tulla ajoissa, ja sulje ovi perässäsi.”

Laitan oven kiinni ja kävelen luokan takaosaan Milan viereen. ”Vitun nalkuttaja” Sanon hiljaa Milalle. Hän naurahtaa ja opettaja luo meihin äkäisen katseen.

Ku vihdoinki koulu loppuu, mä kävelen Milan kanssa kohti meijän kaappeja. ”Jes syysloma!” Hän iloitsee. ”No jepp!” ”Onks sulla mitää pläänejä viel?” ”Hm, äiti tulee sunnuntaina kotia mut ei muuta. Onks sulla?”

Hän näyttää siltä että halkeaisi innostuksesta jos se olis mahdollista. ”Onn! Mä tapasin viime viikolla yhen tyypin..” Luon häneen kysyvän katseen. ”Se ei oo kukaa pleijeri! Se on täs koulussa ja..” ”Ja?” ”Se pyys mua niille sunnuntaina syömää! Me ollaa nähty tällä viikolla koulun jälkeenki mut ei ikinä niillä tai meillä!”

Hymyilen hänelle ja innostun hänen kanssaan. ”Toi on jo tosi hyvä merkki! Onks sil vanhemmat kotona vai?” ”On! Se just haluu et ne tapaa mut!” ”No onnee sulle! Mut kuka se on!?”

Mila näyttää mulle puhelimesta kuvaa yhestä koulumme pojista jota en oo nähnyt usein. Hän on tosi hiljasen ja kiltin näkönen mut ulkonäköhän voi aina pettää. Mä toivon et heidän juttu kestää koska en oo varma onko Mila vielä yli ees Kristianista. Mä en haluu et Mila särkee sydämensä taas.

Lauantaina herään melko virkeenä ja yks syy siihe ainaski on et ei oo kouluu. Laitan meijä yhteisee ryhmää chattia jos lukee:

-Tänää jossai eiks ni?

Melkein heti Mila vastaa:

-No jep!

Siina:

-Rannalla, piknik koska ihana sää!!

Sen jälkee tulee myöntäviä vastauksia ja lisää suunnittelua.

Iltapäivällä me mennää piknikille rannalle niiku sovittii. Mä käyn matkalla kaupas ja aion ostaa juomat meille.

Mä kävelen käytävää pitki tuijottaen juomii jääkaapis, kunnes mä törmään johonki ja melkei kaadun. Poika nappaa mut ennen ku ehin kaatua ja käännän mun katseen tän kasvoihin.

Hätkähdän ku mä nään Emilin kasvot. ”Sori.” Mä sanon hänelle. Hän vaan jatkaa kävelyään. Mä ostan limsat ja lähden kävelee rantaa kohti.

Me istahetaa yhtee pöydistä katoksessa johon paistaa aurinko kuitenki ja laitetaa meijät eväät pöydän päälle. Kaikki muut on jo tääl paitsi Mila. Hän on aina myöhässä kaikkialta. Välillä se on hauskaa mutta joskus se alkaa käydä hermoilleni.

Pian hän vilkuttaa meille kaukaa ja juoksee sitten loppumatkan. ”Moro, sori oikeesti et oon taas myöhäs.” Me nyökytellää ja vakutetaa et se on iha ookoo meille.

Me jutellaa paljon ja pitkään samal ku syödään. ”Mennäänkö käymää uimassa vielä ku ehtii?” Mä kysyn. Mila ja Jenni on heti mukana. Siina epäröi vähän mutta tulee sitten koska ei halua jäädä yksin.

Me juostaan viileällä hiekalla kohti laituria. Mä olen nopein ja hyppään ensimmäisenä jo syksyn kylmentämään veteen. Muut hyppäävät perässä ja kiljuvat veden kylmyydestä. Yhtäkkiä alkaa satamaan vettä. Tää on parasta mitä mä tiedän: uiminen vesisateessa.