sata-nolla

06 ;; riitoja ja lohturuokaa

Wilma Eklund

Kuuntelin Jasminin kertomusta hänen viikonlopustaan ja nauroin mukana.

"Oot ihan rakastunu!", sanoin pudistellen päätäni.

"Joo ihan ku kukaa yhessä illassa muka rakastuis.", Linnea tokaisi.

Psykologian kurssi oli ainoa kurssi, jossa olin Jasminin kanssa. Pieneksi epäonneksemme, myös Linnea oli kyseisellä kurssilla.

"Joo sähän se rakkaudesta tiiät. Muistuta mua monenko ihmisen kaa oot elämässäs ollu?", Jasmin tokaisi takaisin.

Linnea naurahti, pyöräytti silmiään ja vastasi: "Mä odotan sitä oikeeta. En heilu haarat auki baareissa illasta toisee."

"Tässähän 'sitä oikeeta' etitäänki. Luuleks sä tosissas et joku prinssi uljas hakee sut sun kotiovelta naimisiin, ilman että koskaan lähet ulos?", Jasmin nauroi ivallisesti.

"Luuleks sä tosissas et sun prinssi uljas on äijä, joka ottaa baarista ekan mimmin joka sille vaa antaa?", Linnea napautti takaisin.

"Se Sisu vaikutti ihan kivalta jätkältä.", sanoin väsyneesti saadakseni turhanpäiväisen riidan poikki.

"Nonii siinäs kuulit!", Jasmin tiuskaisi.

Linnea tuhahti ja palasi tehtäviensä pariin. Jasmin mulkaisi häntä ja nappasi puhelimensa käteensä.
Hymy nousi hänen kasvoilleen ja hän näytti Sisun lähettämää snäppiä minulle. Siinä oli kuva Sisusta hymyilemässä ja teksti: 'hemonätti😍'.
Hymyilin itsekin ja katsoin Jasminin vastaavan hänelle.

"Siis paljonko te ootte oikei snäpänny?", kysyin ihmeissäni, kun huomasin Sisun nousseen Jasminin BF-listan kolmanneksi. Siihen nähden monellekko ihmiselle Jasmin päivittäin snäppäsi, se oli aikamoinen saavutus.

"Mitä nyt sieltä lauantaiaamusta asti.", Jasmin vastasi.
"Ooks sä ite kuullu Jesperistä? Tai ootteko ollu yhteyksis lauantain jälkee?", hän kysyi.

"Kyl se mulle jotai snäppii laitto ku lähin sieltä, et kai pääsin turvassa himaa tai jotai.", vastasin.

"Hei aika söpöö!", Jasmin sanoi hymyillen.

"Joojoo... Ei me sen jälkee olla mitää juteltu, et iha tyhjii naamakuvii vaa.", vastasin pikaisesti keskeyttäen Jasminin turhan haaveilun.

"Annoit kuitenki snäppis sille.", Jasmin sanoi tuupaten minua olkapäähän.
Pyöräytin silmiäni ja nauroin pienesti.

***

Istuin historian tunnilla ja kiitin jokaista ylempää voimaa siitä, että se oli tunneista päiväni viimeinen. Vieressäni istuva Linnea, oli ollut hiljaa koko tunnin ja vastannut kysymyksiini vain kylmillä katseilla tai turhautuneilla huokaisuilla.
En millään jaksanut keskittyä tehtävään, joka meille oli annettu ja halusin näyttää mielestäni hauskaa tiktokkia puhelimeltani Linnealle.
Tökätessäni häntä olkapäälle, hän tiuskaisi: "Voitko antaa mun keskittyä tähän tehätävään?"

"Hei mikä sulla on?", kysyin hämilläni.
Linnea ei vastannut mitään. Kohautin olkapäitäni ja päätin kysyä asiasta uudelleen koulupäivän päätyttyä.
Lopputunnin yritin itsekin keskittyä tehtävään, jottei minun tarvitsisi murehtia sitä kotona.

Kellon viimein lyötyä kolme, pakkasin tavarani laukkuuni ja nousin ylös. Nappasin käytävälle kiirehtineen Linnean kiinni.

"Oikeesti. Mikä on?", kysyin kävellessäni Linnean vierellä kohti koulun ulko-ovia.

"No en tiiä ootko tullu ajatelleeks, et mua ehkä ihan pikkusen ärsyttää kuinka Jasmin on nykyään joku sun paras kaveris.", Linnea tokaisi katsomatta minuun.

"Häh? Ihan yhtälaillahan te molemmat ootte mun kavereita?", vastasin hämilläni.

"Eihän olla! Oot aina vaan sen Jasminin kaa, ja aina kun ollaa porukalla, nii puhut vaan sille. Tänäänki puolustit heti Jasminia, etkä mua.", Linnea sanoi loukkaantuneena.

"Sä ite aloit aukoa sille päätäs? Ja kyllähän mä aina yritän puhua sullekki.", sanoin.

"Te puhutte aina vaa viinasta, äijistä ja panemisesta. Miten mun kuulus liittyä sellaseen keskusteluun?", Linnea kysyi.

"Miks et sä sit kysy et voidaanko puhuu jostain muusta? Miks sun ratkasu on aina alkaa suurinpiirtein huorittelemaa meitä?", kysyin jo hieman ärsyyntyneesti.

"Mä en oo ikinä huoritellu teitä!", Linnea huudahti puolusteleva sävy äänessään.

"Joo, mut tiiät mitä tarkotan. Sun kaa on välillä iha perseestä jutella, ku sä heti vaa tuomitset.", vastasin.

"Eiks mulla muka susta oo syytä tuomita?", Linnea kysyi ja naurahti.

"Just tota mä tarkotan!", huudahdin.
"Pidät itteäs jotenki nii helvetisti parempana ihmisenä ku me, koska et juo tai muuta."

"Enhän pidä?", Linnea tuhahti.

"Pidäthän! Et mistä meiän pitäis sit sun mielestä puhua? Siitä kuinka hyviä numeroita SÄ saat ja kuinka kirkas tulevaisuus SULLA on ja kuinka vitun hyvin SÄ onnistut aina kaikessa?!", sanoin jo korottaen ääntäni.

"Kyllähän me voidaan sunkin tulevaisuudesta puhua. Sä vaa näytät tuhoovan sen, jo ennen ku se ehtii edes alkaa.", Linnea sanoi.

"Tolleenko sä oikeesti ajattelet musta? Et mulla ei oo tulevaisuutta, koska ryyppään viikonloppusin?", kysyin loukkaantuneena.

"Enhän mä nyt sitä tarkota. Mut sehän on ihan itsestäänselvyys, että sulla on parempi tulevaisuus jos panostat kouluun ja säästät rahaa, kun sillon jos juot kaikki rahas ja nussit koko kaupungin läpi.", Linnea totesi kuivasti.

"Voi jumalauta... Toivottavasti joku puhkoo ton kuplan missä elät ja palauttaa sut takas tähä maailmaa.", sanoin ja jätin keskustelun siihen.

Lähdin vihaisesti kävelemään kohti bussipysäkkiä Linnean huutaessa nimeäni perääni. En jaksanut kuunnella häntä kauempaa. Ehkä Jasmin oli tosiaan ollut oikeassa hänen suhteensa.
Laitoin musiikkia soimaan kuulokkeistani ja jäin pysäkille odottamaan bussiani.

***

Saavuin kotiin ja paiskasin ulko-oven turhautuneena kiinni. Vihasin riitelyä, varsinkin ystävieni kanssa.
Potkaisin kenkäni päin eteisen seinää ja heitin takkini huoneeseeni. Kävelin keittiöön ja aloin käydä kaappeja läpi. Laskin keittiön tasolle leipätarvikkeet, paketin oreokeksejä, mikropizzan ja puolen litran pullon coca-colaa. Heitin pizzan mikroon ja aloin voidella leipiäni.
Ruokien ollessa valmiita, kannoin ne olohuoneeseen ja laskin sohvapöydälle. Käynnistin telkkarin ja aloin syödä, samalla katsoen Greyn anatomian seitsemättä kautta.

Otettuani viimeisen hörpyn colastani, olin aivan täynnä. Syöminen oli aina ollut ensisijainen tapani helpottaa ahdistuneisuutta. Nyt toki ahdistukseni oli helpottanut, mutta syyllisyys alkoi nostaa päätään.

En minä aiemmin kokenut syyllisyyttä, vaikka söin kuinka paljon. Yläasteella, söin tuplasti sen verran kaloreita, mitä muut ikäiseni. Rakastin herkkuja ja söin niitä niin hyvään, kuin huonoonkin olooni.
Vasta kun aloitin lukion, aloin huomata, kuinka vaatteeni eivät enää tahtoneet mahtua päälleni. Kun kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa kesän jälkeen, huomasin lihoneeni lähes kaksitoista kiloa. Se järkytti minua. En ollut edes huomannut sen tapahtuvan, vaikka välillä mietinkin, että tiukat farkut tuntuivat normaalia tiukemmilta.

Viime vuonna, kärsin useamman viikon sitkeästä vatsapöpöstä. Edes vesi ei tahtonut pysyä sisällä, vaan kaikki tuli ulos. Napostelin siitä huolimatta taukoamatta, vaikka jälkeenpäin oksensinkin kaiken ulos.
Äitini vei minut terveyskeskukseen, kun oksentelua ja huonovointisuutta oli jatkunut kolmisen viikkoa. He punnitsivat minut ja kertoivat painoni pudonneen lähemmäs neljä kiloa. Silloin se iski.
Idea, miten voisin pudottaa ylimääräiset kiloni, ilman että joutuisin vähentämään syömistä.

Joululomaan mennessä, olin jo normaalipainoinen. Vaatteet mahtuivat taas päälle, ja "vitun läski"-kommentit loppuivat. Söin edelleen saman verran, mutta aina liiallisen ahmimiseni jälkeen oksensin.

Ja niin tein nytkin.