sata-nolla

18 ;; panisin lääh puuh

Wilma Eklund

Olin viimein selvinnyt useamman päivän kestäneestä kevätflunssastani. Palatessani kouluun, Jasmin juoksi minut kiinni heti ensimmäisellä tauolla.

"Wilma!", hän huusi perääni.

Käänsin katseeni häneen ja hän otti minut parilla askeleella kiinni. Halasimme jälleennäkemisen kunniaksi ja kysyi Jasminilta: "No, mitä oon missannu?"

"Siis et ees usko! Miisa ja Linnea on alkanu hengaa keskenää.", Jasmin sanoi silmät suurina.

Kohotin kulmiani ja naurahdin: "Ne kaks onki hyvä duo."

"Älä ees sano. Ei meinaa lopu siihen.", Jasmin sanoi ja istuimme alas. Katsoin parasta ystävääni odottaen hänen jatkavan kertomustaan.

"Jeppe oli painanu Miisaa!", Jasmin kailotti, saaden osan käytävällä kävelevistä ihmisistä mulkaisemaan meitä.
En saanut sanaa suustani. Jouduin ottamaan hetken sisäistääkseni Jasminin äskeiset sanat. Olin huomannut Miisan ja Jesperin lähentyneen viimeaikoina, mutten ollut uskonut heidän välillään olevan mitään romanttista. Tuntiessani piston sydämessäni yskäisin ja kysyin: "Millon tää on tapahtunu?"

"Joskus loppuviikosta kuulemma. Miisa oli ollu sen kaa jossai vaatekaupoilla ja Jeppe oli pyytäny sen niille.", Jasmin selitti.

"Mmhm, kiva.", vastasin.

"Nytkö alkaa mustasukkasuus iskee?", Jasmin kysyi ja tuuppasi minua kylkeen hymyillen.

Yritin vääntää pientä hymyä kasvoilleni vastatessani: "Voi olla."

"Miks et vaan kerro sille sun tunteista?", Jasmin ihmetteli.

"Mitä se muka hyödyttäs? Se kuitenki tykkää nyt Miisasta.", valitin surkeana.

"Höpöhöpö! Se varmaan on Miisan kaa vaa et unohtais sut, ku se ajattelee ettet tykkää siit takas.", Jasmin tuhahti.

"Ja Wilma jos oon rehellinen, nii en syytä sitä. Et sä voi antaa sen odottaa loputtomiin. Teitä molempia vaa sattuu.", hän jatkoi vakavana.

Aloin oikeasti katua, etten ollut vastannut Jesperin tunteisiin hänen kertoessaan niistä minulle. Minä todella tunsin samoin. Olin heittänyt mahdollisuuteni hukkaan. En vain tiennyt miten voisin enää korjata tilannetta. Hän oli selkeästi jo korvannut minut Miisalla.
Pidättelin kyyneleitä ja hypistelin hupparini hihaa vaivaantuneena. Jasmin huomasi ahdinkoni, ja tarttui kädestäni kiinni. Hän hymyili minulle myötätuntoisesti ja silitti kämmentäni.

"Rakas, kyllä kaikki järjestyy.", hän lohdutti.

Nyökyttelin päätäni nopeasti sanomatta mitään. Halusin uskoa Jasminia, mutta sydäntäni kasaan painava syyllisyydentunne teki siitä vaikeaa.

***

Istuin ruokalan nurkkapöydässä ja tuijottelin porkkanaraasteen täyttämää lautastani. Ruokahaluni oli nollissa ja veden hörppiminenkin tuntui vaivalloiselta. Olin käyttänyt historian kaksoistunnit lähes kokonaan miettien Miisaa ja Jesperiä. Kuvat heistä pitämässä toisiaan kädestä, suutelemassa ja harrastamassa seksiä eivät jättäneet mieltäni rauhaan.

Olin pohtinut viestin laittamista Jesperille, mutten halunnut antaa itsestäni mustasukkaista tai epätoivoista kuvaa. Kirosin kokemattomuuttani parisuhteissa. Jos kyseessä olisi merkityksetön yhden illan juttu, olisin ratkaissut tilanteen hetkessä. Mutta kun kyseessä oli joku josta oikeasti välitin, ja jota en ollut valmis menettämään, olin täysin hukassa.

Jasmin katsoi minua hämillään, kun vilkuilin hänen taakseen toiseen pöytään. Vaivihkaa käänsin katseeni takaisin lautaseeni, joka kerta kun tutut ruskeat silmät katsoivat omiini. Silmät, joiden katse oli ennen ollut täynnä lämpöä sen kohdistuessa minuun. Katse, josta huokui nyt vain inho.

Lautaseni sisältö oli jälleen jäänyt koskemattomaksi, kun totesin olevani valmis nousemaan pöydästä. Jasmin kysyi olinko kunnossa, ja väkinäistä hymyä vääntäen vastasin myöntävästi.
Palautimme tarjottimemme ja suuntasimme koulun pääaulan kahvioon. Lounaan korvikkeeksi hain kahvin, joka kummasti paransi oloani. Kelloa katsoessani tulin siihen tulokseen, että ehtisimme tupakalle paremmin kun hyvin.
Tupakka lievitti ahdistustani hieman, mutta palatessani sisälle, myös ahdistukseni palasi. Miisa seisoi aulassa tympääntynyt ilme kasvoillaan ja katsoi suoraan minuun. Kulmakarvojani kohottaen yritin ohittaa hänet, mutta hän pysäytti minut sanomalla: "Hei Wilma!"

Jasmin pysähtyi viereeni ja katsoi Miisaa vähintään yhtä ihmeissään, kun minäkin. Vinkkasin hänelle jatkavan matkaansa, ja hän poistui paikalta.

"Mitä?", kysyin Miisalta lyhyesti.

"Halusin vaa sanoo, etten arvosta millasii kommenttei laitat mun äijän kuvii.", hän sanoi koppavasti.

"Sun äijän?", kysyin hämilläni.

"Nii! Jepen!", hän huudahti, kuin olisin tyhmä.

"Mistähän lähtien se on ollu joku 'sun äijäs'?", tuhahdin.

"No ei se virallisesti oo... Vielä. Mut meil on kuitenki juttuu, nii en arvosta toisten mimmien 'panisin lääh puuh'-kommentteja sen kuvissa.", Miisa ärähti.

Naurahdin ja kaivoin puhelimeni taskusta. Tiesin täysin mistä Miisa puhui ja tilanne oli huvittava. Avasin instagramin ja etsin sieltä kyseisen kuvan sekä kommentin. Näytin puhelintani Miisalle ja hän tuijotti rikkinäistä näyttöäni hämillään. Yritin nyökytellä päätäni viestiäkseni hänelle, että katsoisi kommenttia tarkemmin.

"Mitä sä haet tässä takaa?", hän kysyi lopulta.

"Että sinuna olisin enemmän huolissas siitä että mitä 'sun äijäs' vastailee noihin kommentteihin, ku niistä kommenteista itessään. Lue kenen tahansa suomiräppärin kommentteja nii lupaan et puolet niistä on tota 'panisin lääh puuh'- settiä.", nauroin ja Miisan ilme muuttui.
Hän katsoi puhelintani tarkemmin ja muuttui kasvoistaan punaiseksi.

"Ei taida olla kovin vakava suhde?", sanoin sujauttaen puhelimeni takaisin taskuuni.

Miisa pysyi hiljaa ja vältteli katseeni kohtaamista. Hän näytti kuumeisesti yrittävänsä keksiä jotain sanottavaa ja silloin aiempi ahdistukseni siirtyi itsevarmuuden tieltä. Mitä ihmettä minä ryvin itsesäälissä? En minä ollut sellainen. En todellakaan itkenyt tälläisen naurettavan draaman takia, tai menettänyt uskoa itseeni koska joku toinen halusi niin. Jos halusin jotain, tein töitä sen eteen.

Jättäessäni Miisan seisomaan aulaan ja katsomaan perääni, mietin vain kuinka minun tulisi kerätä rohkeutta edellämainittuja töitä tehdäkseni.