sata-nolla

22 ;; paljon läpikäytävää

Jesper Karttunen

Wilmasta ei ollut kuulunut päiviin. Sinä iltana hän luki viestit, muttei vastannut niihin. Sitten hän ei enää lukenut. Ja lopulta viestit eivät menneet edes perille. Kaikki tietoni hänen tilastaan perustui viestiin, jonka Wilman äiti oli lähettänyt Jasminille. Viestissä luki ainoastaan "Wilma on kunnossa". En tiedä oliko Jasmin viestitellyt hänen kanssaan enemmän. Jasmin oli ollut outo viime päivinä. Hän vaikutti vihaiselta minulle, mutta kun olin kysynyt asiasta, hän sanoi ettei ollut. Sisu oli ollut Jasminilla viimeiset neljä yötä, enkä siksi ollut kuullut hänestäkään paljoa. Olin viettänyt aikaa joko studiolla, tai Miisan kanssa.

Sinä päivänä, kun Wilma oli käynyt ovellani, Miisa oli tullut selvittämään levyjulkkareideni jälkeistä sotkua. Hänen selityksensä käytökselleen oli ollut lievä humala ja muiden ihmisten toimesta tapahtunut provosointi. En jaksanut vihoitella hänelle, en saanut siitä mitään irti. Oudosti Miisa oli tällä hetkellä kuitenkin ainoa, joka sai ajatukseni pois Wilmasta. Olin heti ensimmäisellä kerralla sanonut, kuinka en halunnut hänen kanssaan mitään vakavaa, ja hän oli sanonut sen käyvän hyvin. Hän ei ollut täysin vakuuttanut minua sanoessaan niin, ja siksi tunsin pientä syyllisyyttä asiasta. En olisi halunnut käyttää häntä hyväksi, mutta mielenterveyteni uhalla annoin asian olla.

***

Miisa oli saattanut minut studiolle ja hyvästellyt suudelmalla. Olin toivottanut hänelle hyvää salitreeniä, ja hän minulle hyvää äänityssessiota.
Olimme työskennelleet ensimmäisen albumini parissa ja tänään meidän pitäisi äänittää yksi kappaleista.

Seisoin mikin edessä kuulokkeet päässäni ja musiikin alkaessa soida laskin päässäni milloin minun pitäisi aloittaa. Se oli jo kolmas yritys. Takertelin sanoissa, tai sitten olin joko liian ajoissa tai liian myöhässä. Olin päässyt jo ensimmäisen kertosäkeen ohi ja ajattelinkin homman menevän purkkiin. Toisessa säkeistössä kuitenkin takerruin sanaan "kärsivällisyys". Kappaleeni sanat kävivät toteen, kärsivällisyyteni alkoi loppua. Kirosin kadonnutta Suomen kielen taitoani ja turhautuneena laskin kuulokkeet korviltani.

"Hei otetaan tauko!", Matias huikkasi lasikopista saaden tuottajani nyökkäämään hyväksyvästi.

Hän käveli luokseni ja vetäisi pöydän alta jakkaran alleen.
"Onks kaikki kunnossa? Sun pää on iha jossai muualla.", Matias kysyi.

"Täs on ollu vähä kaikkee.", vastasin huokaisten.

"Ai jotain naishuolia?", Matias kysyi vitsikkäästi yrittäen keventää tunnelmaa.

"No kai asian voi niinki muotoilla.", naurahdin.

"Arvasin! Kyllä sen tunnistaa! Liittyyks ne huolet siihe mimmii joka saatto sut tänne?", Matias kysyi.

"Siihenkin.", sanoin.

"Oho, onks niitä naisia useempi?", Matias nauroi.

"Ihme ku on ees yhtä. Miisa, siis se joka saatto mut, on loppupeleissä ehkä enemmän kaveri. Ja sit tää toinen, Wilma, teki vuosisadan katoamistempun.", selitin.

"Sano tolle stressilles että ottaa siitä Wilmasta mallia. Meillä on albumi tehtävänä.", Matias patisteli.

Naurahdin ja nyökkäsin. Matiaksen rento luonne ja määrätietoinen asenne saivat aina motivaationi palaamaan huonon hetken jälkeen. Matias rullasi jakkaran takaisin pöydän alle ja palasi koppiinsa. Laitoin kuulokkeet takaisin korvilleni, vedin henkeä ja näytin peukaloa merkiksi siitä että olin valmis jatkamaan.

***

Äänitys oli viimein tunnin tappelun jälkeen saatu purkkiin. Istuin tietokoneen äärellä ja katsoin kun miksaajani Aleksi teki taikojaan. Heitin väliin kommentteja ja mielipiteitä siitä miltä kappale kuulosti. Miksaukseen oli kuitenkin vaikea keskittyä, kun puhelin värisi taukoamatta taskussani. Myös Aleksi kiinnitti siihen huomiota, kun hän sanoi: "Kato vaan, jos on jotai tärkeetä."
Hymyilin vaivaantuneena ja kaivoin puhelimen farkkujeni taskusta.