sata-nolla

13 ;; flame records

Jesper Karttunen

Olin tunnustanut tunteeni Wilmalle viikko sitten. Olimme sen jälkeen nähneet kerran, mutta viestitelleet ja soitelleet lähes joka ilta. Tilanne oli hämmentävä. Kun olin kertonut Sisulle ja Jasminille, he olivat painottaneet kuinka Wilma ei koskaan sanonut ettei tuntisi samoin, vain ettei pystyisi suhteeseen. Se pyöri mielessäni. Olivatko he sanoneet niin vain säälistä, vai voisiko oikeasti olla, että Wilma vain lämpeni hitaasti?

Naputtelin läppäriäni levottomana ja maksoin pois erääntyneitä laskujani. Olin huomaamattani tuhlannut tässä kuussa huomattavasti enemmän rahaa, kun mihin minulla olisi ollut varaa. Olin yrittänyt hakea töitä opintojeni ohelle, mutta en varmasti pistänyt työnantajien silmään parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Minun olisi pitänyt valmistua kevääksi, mutta poissaoloista johtuen, se venyisi syksylle.

Avasin sähköpostini tarkistaakseni, olisiko työpaikoista kuulunut. Saapuneista sähköposteista suurinosa oli mainoksia, tai nettikaupoista, joiden uutiskirjeen olin vahingossa mennyt vuosia aiemmin tilaamaan. Mukaan mahtui myös yksi "pahoittelut, valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun"-viesti. Silmääni pisti kuitenki sähköposti, jonka lähettäjä oli Flame Records.

"Mitä vittua...", mutisin avatessani sähköpostia ja lukiessani sitä.

"Moi Jesper! Me täällä Flamella ollaan kuunneltu sun musiikkia ja nähty sun keikka, ja ollaan ehdottomasti sitä mieltä, että tarvisit hyvän labelin sun taakse. Pääsisitkö käymään meidän toimistolla joku päivä?
-Matias Rossi, Flame Records Tiimi"

Luin viestiä uudelleen ja uudelleen, pikkuhiljaa sisäistäen että se oli totta. Suustani päässyttä huutoa olisi voinut verrata linnun sotahuutoon, tai vaihtoehtoisesti kuulapanoksella ammuttuun karhuun.
Lasagnea kokkaavat Sisu ja Jasmin juoksivat keittiöstä olohuoneeseen seuraamaan tilannetta.

"Hei rauha, missä palaa?", Sisu kysyi huvittuneena ja Jasmin katsoi minua kuin hullua.

"No ei tässä mitää...", vastasin hiljaa, mutta voitonriemuinen hymy kasvoillani.
"Paitsi että Flame Records pyysi mua käymään niitten toimistolla!", huusin nopeasti perään innoissani.

Sisun ja Jasminin ilmeet kirkastuivat ja he ryntäsivät halaamaan minua.

"Onnee!", Jasmin huudahti.

"Äijä mitä?!", Sisu ihmetteli.

Osoitin läppärin näyttöä sormellani ja Sisu ja Jasmin työnsivät nenänsä lähes kiinni näyttöön lukeakseen saamaani sähköpostia.

"Kai sä sanoit että meet?", Sisu kysyi vakavana.

"En mä vielä oo kerenny vastaa siihe mitää. Mut tietenki meen!", vastasin.

Painoin sivun yläreunassa näkyvää 'vastaa'-nuolta. Pohdin miten saisin tekstistä mahdollisimman fiksun ja asiallisen kuuloisen.
Lopulta päädyin kirjoittamaan: "Moi ja kiitos yhteydenotosta! Pääsen käymään oikeestaan joka päivä klo 15.30 jälkeen.
-Jesper Karttunen"

Painoin 'lähetä' ja vedin henkeä. Olin pakahtua innosta. Käänsin katseeni Jasminiin, kun kuulin hänen soittavan jollekkin. Kurtistin kulmakarvojani, kunnes tuttu ääni vastasi väsyneenä puheluun.

"Wilma arvaa mitä!?", Jasmin kailotti ja heilutteli puhelinta suuntaani, jotta näkyisin facetimessa.

"No kerro.", Wilma vastasi toisessa päässä hieroen silmiiän ja kääntäen kylkeään.

"Jesper sai levytyssopparin!", Jasmin huusi iloisena.

"Häh? Oikeesti?", Wilma kysyi.

"En sentää iha vielä. Mut sain kutsun Flame Recordsille johonki tapaamiseen.", vastasin hymyillen ja latailin sivua tietokoneella uudestaan, odottaen vastausta sähköpostiini.

"Älä viitti! Toiha on helvetin siisti juttu! Onnee!", Wilma sanoi.

"Kiitos!", vastasin hymyillen ja latasin sivun jälleen uudelleen.

Uusi viesti näkyi kuin näkyikin sivun yläreunassa. Avasin sen sekunnissa, ja siinä luki: "Pääsisitkö heti huomenna, vaikka klo. 16?"

Vastasin viestiin myöntävästi, enkä voinut lopettaa hymyilyä.

"Huomenna sit neljäks sinne.", totesin epäuskoisena.

"Jo huomenna!?", Wilma ihmetteli puhelimen toisesta päästä.
"Mite me nyt keretään juhlistaa tätä?", hän jatkoi.

"Eihän me ees tiietä vielä onks meillä mitää syytä juhlia.", sanoin.

"Häh? Tottakai on!", Sisu vastasi.

"Eikä meiän tarvi mitää rynnäkkökännejä lähtee vetämään, mut oisko vaik joku sushibuffa?", Jasmin ehdotti.

"Sushi kyl nappais. Nähäänks keskustassa?", kysyin.

"Joo, käyn palauttaa pullot ja lähen siit sinne.", Wilma sanoi.

Sanoimme heipat ja lopetimme puhelun. Päätin laittaa viestiä myös Miisalle.

Minä
17.12
Sovin tapaamisen flame recordsin kaa!
17.13
Ollaa lähössä porukalla sushille juhlistaa, läheks messii?

Miisa
17.15
Wau! Onnee!❤️
17.16
Mut mul ei oo rahaa nii en pääse...
Pitäkää te hauskaa☹️

Minä
17.17
Awww c'mon
17.18
Ehkä mä voin tän kerran tarjota ettet jää ihan ulkopuolelle

Miisa
17.18
Mitäää! Oot paras!

Naurahdin. Eihän minulla olisi ollut rahaa tarjota, saatika itsekkään syödä ulkona. Miisa oli kuitenkin tullut jo osaksi porukkaamme, enkä halunnut että hän joutuisi istumaan yksin kotona, kun me muut lähtisimme ulos. Hän oli kertonut minulle koulukiusaamistaustastaan, joka minulle tuli mieleen. Hän oli kertonut, kuinka häntä oltiin ensimmäiseltä luokalta asti jätetty tahallisesti porukan ulkopuolelle. Pystyin vain kuvittelemaan miten pahalta sellainen tuntui, enkä halunnut Miisan kokevan, että me tekisimme hänelle samoin.

"Miisa tulee kans messii.", ilmoitin Sisulle ja Jasminille.

"Oi, kiva!", Jasmin hihkaisi hymyillen.

"Käyn vaihtaa vaatteet nii mennää.", sanoin ja nousin sohvalta.

Kävelin huoneeseeni ja riisuin nuhjuisen T-paitani ja kotiverkkarini lattialle. Pengoin kaappiani ja yritin keksiä fiksua asukokonaisuutta, näyttämättä kuitenkaan siltä että yritän liikaa. Salaa yritin pukeutumisellani tehdä vaikutusta Wilmaan. Hän pukeutui aina niin hyvin. Hän oli kertonut suuren osan vaatteistaan olevan äitinsä vanhoja, ja siksi ne huusivat aikaista 2000-lukua. Pienillä timanteilla koristellut napapaidat ja housut, jotka eivät koskaan peittäneet hänen vyötäröään. Ne saivat hänet näyttämään ihan supermallilta. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin kulki adidaksen verkkapuvussa, joka roikkui löysänä hänen päällään, ja oli selkeästi ainakin pari kokoa liian iso. Se oli hänen vaatteistaan suosikkini. Se sai Wilman näyttämään omalta itseltään.