Runo

2.

Hän naurahti ääneen luettuaan toisen päivän merkintänsä ja puri huultaan miettien itseään silloin ja itseään nyt. Kummasta hän piti enemmän? Kummassakin oli puutteensa. Alku Teriberkassa oli niin toiveikasta, hänellä oli suuret suunnitelmat kurkistella kuin salapoliisi ihmisten elämiin ja arkeen Turjanperässä, silti uskomatta sen vaikuttavan häneen itseensä millään lailla. Ehkä korkeintaan järkyttävän hieman raihnaisuudellaan ja tylsistyttävän virikkeettömyydellään. Hänen heikkoutensa oli se, että hän kuvitteli olevansa parempi kuin kukaan näistä maalaistolloista. Hän oli kouluttautunut, viisas, eteenpäinpyrkivä ihminen, jolla oli tavoitteita ja ajatuksia. Ihmiset Teriberkassa olivat pysähtyneitä menneeseen ja hänen silmissään luovuttaneita luusereita, jotka mieluummin istuivat tietämättä mitään maailmasta ja elämästä ennemmin kuin tekisivät elämällään jotakin hohdokasta ja järkevää. Miten hölmö hän olikaan ollut. Hän laski päiväkirjan kädestään ja muisteli ensimmäistä kosketustaan pohjoisen villeyteen, sen luonnon kauneuteen ja jopa pelottavaan lujuuteen.

***

Mimmu sitoi kiroillen vaelluskenkiensä nauhoja, jotka hän oli ostanut alkukesästä ja sisään ajanut ne Espoossa. Ne olivat maksaneet kaksi ja puoli sataa euroa ja niiden pitäisi olla kaiken sään ja muun kestävät super kengät maastoon kuin maastoon. Auto tööttäsi taas. Jo kolmannen kerran. Mimmu tiesi että oli myöhässä, mutta ei Mitron tarvitsisi koko kylää herättää hänen takiaan. Mimmu oli aina myöhässä ja näin aikaisin aamulla lähteminen oli hänestä yksi kurjimpia asioita mitä hän tiesi. Hän heitti rinkan selkäänsä, jonka oli myös ostanut samaan aikaan kenkien kanssa. Hän oli pakannut rinkan illalla tietämättä oikein mitä yhden yön kalastusreissulle kuului ottaa mukaan. Hän ei tiennyt olisiko hänellä pitänyt olla ruokaa matkassa, kalastustarpeita hänellä ei ainakaan ollut, mutta viis siitä. Hän oli päättänyt nauttia maisemista, ottaa valokuvia ja jättää kalastuksen siitä kiinnostuneille. Taas torven tööttäys.

- Joo joo. Mimmu mutisi ja avasi oven. Tarkisti, että oli ottanut avaimet ennen kun paiskasi vanhan kuluneen puuoven kiinni ja lähti alakertaan. Tamara lakaisi portaita toppatakissa.

- Huomenta. Hän sanoi hymyillen. Mimmu taisteli oman takkinsa vetoketjun kanssa mennessään ja huikkasi hajamieliset huomenet miettien, eikö Tamaralla ollut tähän aikaan aamusta mitään parempaa tekemistä kuin lakaista portaita? Aamu oli kylmä ja kolea. Meri oli kuitenkin tyyni ja näytti melkein peilinpinnalta.

- Huomenta unikeko! Mitro huikkasi ratin takaa. Mimmu yritti hymyillä.

- Anteeksi kun kesti.

- Ei mitään, mutta meitä odotetaan. Siellä kuule kymmenen innokasta kalastajaa Moskovasta, jotka haluavat päästä Teribergan herkkujen makuun.

- Okei. No mennään. Mimmu sanoi ja kiinnitti turvavyötä. Mitro lähti liikkeelle ja katseli ajellessaan Mimmua hymyillen ätsyttävästi.

- Olet varustautunut hyvin. Onko sinulla saappaita?

- On ne tuolla repussa.

- Sinulla on näköjään kamerakin.

- No joo ajattelin ottaa kuvia.

- Artikkeliasi varten?

- Niin ja muutenkin muistoksi. Mimmu sanoi ja käänsi katseensa miehen yli rantaan, jossa veneen raadot kököttivät. Hänellä oli tarve nähdä ne taas, vaikka eilen vasta oli niitä ollut kuvaamassa. Ne olivat jotenkin niin mystisiä. Miten ne vain olivat jääneet siihen?

- Eikö ole hienoja? Mitro kysyi ja Mimmu katsoi miestä totisena. Hän oli ensin ajatellut, että romu pilasi rannan, mutta hän kuitenkin ymmärsi mitä mies tarkoitti. Unohdetuissa ja puoliksi lahonneissa menneen maailman kulkuneuvoissa oli jotakin hienoa, kaunista suorastaan. He ajoivat sillan yli Teriberkan kylän toiseen osaan, joka oli näkynyt auton ikkunasta heidän tullessaan. Auto pomppi epätasaisella hiekkatiellä. Joki virtasi heidän oikealla puolellaan. Hiekkaranta oli täynnä unohdettuja ja lahoja veneitä ja niiden kappaleita. Mitro pysäytti laiturin eteen, joka oli rakennettu varmasti monia kymmeniä vuosia sitten. Se oli nyt vino ja laho. Laiturin päässä oli sidottuna pitkä alumiininen moottorivene, jota pakkasi kalastusvaatteisiin pukeutuneita miehiä. Ei heitä ollut kymmentä, vain kuusi. Siinä oli Mitron bussilastillinen. Miehellä taisi olla tapana liioitella asioita. Dimi asteli samassa vanhassa kauhtuneessa takissaan ja kahluuhousuissa laiturin vieressä olevasta mökistä bensakanisteria kantaen. Hän näki Mimmun, mutta ei edes nyökännyt tervehdykseksi. Katsoi vain kylmästi ja kääntyi sitten laiturille. Mimmua teki mieli näyttää kieltä miehelle, mutta se jos jokin olisi ollut lapsellista. Hän nousi autosta ja tunsi miesten katseet. Tämä retki olisi ikävän miesvoittoinen. Mitro nosti hänen rinkkansa auton lavalta ja auttoi sen Mimmun selkään. He kävelivät laiturille ja Mimmu esitteli itsensä porukalle. Miehet olivat kaikki työkavereita Moskovalaisessa lakifirmassa ja olivat kuulemma suunnitelleet kalareissua tänne koko vuoden. He olivat olleet täällä viimekesänäkin. He ylistivät Tiriberkaa ja Mitroa ja tämän vaimoa, jotka pitivät hyvää huolta kalastajista. Mitro ja hänen vaimonsa pitivät telttakylää itärannalla. Siellä oli yöpymiseen tarkoitettujen kotatyylisten telttojen lisäksi, yksi suuri kota illan viettoa varten ja sauna. Matkan kustannuksiin kuuluivat ruoat ja Mitron vaimo osasi kuulemma loihtia kalasta kuin kalasta upeita herkkuja. Mimmu kutsuttiin telttakylään syömään ja saunomaan perjantaina, jolloin olisi kalastajien viimeinen ilta Teriberkassa. Moskovalaiset lakimiehet olivat mukavaa seuraa ja Mimmukin innostui heidän innostaan päästä kalaan. He ajoivat yläjuoksulle, jossa joki haarautui ja suurempaan haaraan oli rakennettu vesivoimala, josta mimmu oli nähnyt vilauksen tulomatkalla. Vene jätettiin rantaan ja matkaa jatkettiin jalan kapeampaa joenhaaraa, jonka vesi virtasi kirkkaana ja matalana kivikkoisen pohjan päällä. Mitro kertoi että kalastus joella oli enää pelkkien kalanistutusten takia mahdollista. Vesivoimaloiden takia lohet olivat hävinneet kutemasta joelle jo kahdeksankymmentäluvulla. Mimmu rentoutui matkaoppaan seurassa nyt kun kuuli tämän olevan naimisissa. Miehen flirttaileva asenne oli vain hänen tapansa viljellä huumoria. Mitro piti hänelle hyvää seuraa ja vahti, ettei hän vain liukastellut kivillä jopa niin huolellisesti että Mimmua alkoi raivostuttaa jatkuva huomio. He pysähtelivät välillä hyviin paikkoihin heittelemään uistinta. Mitro opetti Mimmua, mutta Mimmu huomasi pian, ettei kalastus ollut hänen juttunsa. Hän paljon mieluummin kuvasi jokivarren alavaa maisemaa, kumpuilevaa karua maastoa jossa kanervat kukkivat punaisena ja matalat pajun näköiset pensaat kasvoivat ja nauttivat lyhyestä kesästä, ennen kun ne peittyisivät lumen ja jään alle. Miehet seisoivat matalassa iloisesti solisevassa joessa, joka kiemurteli kuin jättiläiskäärme kallioisessa maassa. Heidän värikkäät takkinsa suorastaan loistivat harmaassa ilmassa. Mimmu valokuvasi kalastajia. Hän ajatteli pyytää heidän sähköpostiosoitettaan ja lähettää kuvia heille jos he halusivat. Mitro poseerasi melkein joka kuvassa peukalot pystyssä ja suu leveässä virneessä. Dimi ei edes viitsinyt huomioida Mimmua, jos tämä suuntasi kameransa häneen. Hän istuskeli usein kivillä rannoilla ja katsellen hiljaa muiden touhuja hieman ulkopuolisena, mutta selvästi vain omasta tahdostaan. Kuuden aikaan illalla he olivat jo syöneet kaksi kertaa ja keittäneet pannukahvit ja pysähtyivät nyt lopen väsyneinä joen uomaan, jonka keskellä oli muutaman merin leveä ja noin kaksi metriä pitkä hiekkasärkkä.

- Eikö tämä olisi hieno paikka yöpyä? Mitro huudahti ja levitti käsiään. Miehet myötäilivät. Kaikki olivat väsyneitä ja kalaakin oli tullut mukavasti. He pystyttivät telttansa joen vanhaan uomaan, joka oli kuivana nyt kun joki oli matalalla. Dimi kasasi nuotiota ja sytytti sen. Sitten hän meni joen rantaan kivelle hieman kauemmas leiristä perkaamaan kaksi puolenkilon kirjolohta, jotka syötäisi illalliseksi. Muut pystyttelivät telttojaan ja juttelivat leppoisasti. Joku kaivoi vodkapullon rinkastaan ja tunnelma hilpeni entisestään. Mitro kokosi oman telttansa ja herrasmiehenä halusi myös koota Mimmun teltan, joten Mimmu keskittyi vain kuvaamiseen ja läheisen luonnon tutkimiseen. Ilta oli rattoisa. Vodkapullo kiersi ringissä nuotion ympärillä, Mimmukin joutui maistamaan muutaman kerran juomaa, josta nämä Venäläiset herrasmiehet olivat varsin ylpeitä. He puhuivat paljon Teriberkasta ja sen tilanteesta. Pohtivat kaasulinjan rakentamisen hyötyjä ja haittoja. Haukkuivat isoa kaasuyritystä, sitten totesivat kuitenkin että ilman sitä, Teriberkan kohtalo olisi vaakalaudalla. Turismi oli näiden Moskovalaisten lakimiesten mielestä Teriberkan toivo. Kaunis upea luonto ja upea meri, joka voisi olla mahtava vaikka sukelluskohteena niinä aikoina, kun se ei ollut jäässä. Kaikkea jännittävää keksittiin. Krossipyöräilystä melomiseen, metsästyksestä patikointiin. Mitro oli kokoajan äänessä, hän halusi laajentaa toimenkuvaansa ja muutamien vodkanaukkujen jälkeen hän oli kova äänisin kaveri koko seurueesta. Hän pisti paljon Mimmun varaan, joka oli täällä kirjoittamassa juttua suomalaiseen matkailulehteen. Suomalaiset olisivat hyviä turisteja. Mimmu sanoi, että yritti parhaansa, mutta yhden lehden varaan ei kannattanut luottaa. Hän ehdotti Mitrolle verkkosivuja. Mies kiinnostui niistä ja halusi heti sellaiset. Hän oli tähän asti mainostanut kalastusleirejään lehdissä. Dimi, joka oli ollut hiljaa melkein koko illan tiesi että kirjastolla oli koneita joiden nettiyhteys toimi, ainakin silloin tällöin ja Mimmu lupasi tavata MItron seuraavalla viikolla ja katsovan hänen kanssaan saisivatko he mitään aikaiseksi.

6.8

Luoja tänään on ollut kylmä. Makaan sängyssä kahden viltin alla ja palelen silti. En voi edes kuvitella minkälaista täällä on talvisin, kun tuuli puhaltaa pohjoisesta. Kello on jo paljon tai oikeammin tosi vähän. Nyt on lauantai. Tulin tunti sitten kalastajien saunaillasta Mitron luota. Olen hieman humalassa. Taas. Täytyy myöntää. Vodkaa on ollut tarjolla ja pidin hieman epäkohteliaana sitä, että kieltäytyisin tarjotusta maljasta. Oli ihana käydä saunassa ja kävin myös uimassa, vaikka meri oli jäätävän kylmää. Uimarantoja täällä riittäisi, mutta uimiseen meri taitaa olla liian kylmä. Sitä ei kannattaisi mainostaa ainakaan pohjoisen valttikorttina. Sen sijaan vieraanvaraisuutta ja ruokaa. Siitä pitää kirjoittaa. Mitron vaimo Selja oli aivan ihana. Mietin jo että pitäisi joskus kutsua syömään Selja, Natasha ja Tamara ja pitää tytöjen ilta. Haluaisin kuulla enemmän heidän suustaan Teriberkasta. Täällä asuu selvästi vahvoja naisia. Eihän ne muuta voi olla, kun ne jaksaa tälläisiä oloja vuodesta toiseen.

Illalla satoi vettä ja lämpötila laski kymmeneen asteeseen, mutta me istuttiin sitkeästi nuotiolla tihkusateessa ja puhuttiin paskaa. Oli hassua ajatella, että siinä mä istuin Espoolais tyttö pohjoisvenäjällä äijien saunaillassa. Mutta meillä oli kivaa. Joo. No huomenna uudet Moskovan ystäväni palaavat kotiinsa ja mä laittelen niille sitten sähköpostissa valokuvia, kun pääsen kotiin.

Dimi toi mut kotiin mönkijällä. Musta oli jotenkin vastenmielistä edes mennä sen kyytiin. En tajua miten mä en pidä siitä yhtään. Se on jotenkin vaan niin ylimielinen. Tuntuu että tunne on molemminpuolinen. En tiedä. Ei taaskaan juuri mitään sanottu. Hyvä jos edes hyvät yöt vaihdettiin. Huomenna aion mennä käymään Natashalla kylässä. Se pyysi mua eilen syömään. Sitten onkin sunnuntai ja ensimäinen viikko ohitse. Olen jo kiertänyt koko kaupungin monta kertaa. Torstaina ja perjantai aamupäivästä kävin kuvaamassa paikkoja. Luontoa ja kaupunkia. Kävin myös kirjastossa ja tapasin kirjastonhoitajattaren... ää en muista sen nimeä. Pitää kaivaa se esiin vielä. Se kerto mulle paikan historiasta ja näytti kuvia ajasta, kun satama oli pullollaan hienoja puisia veneitä ja kylä kuhisi elämää. Yritin kuvista tunnistaa veneitä jotka makasivat nyt vetisellä hautausmaallaan, mutta kaikki näyttivät niin samalta. Silloin kirjastolla katsottiin myös Mitron kanssa miten se voisi tehdä itselleen kotisivut, mutta se tuntui olevan aivan pihalla internetin ja tietokoneen ihmeellisestä maailmasta. En tiedä saako Mitro koskaan todella tehtyä kotisivuja, tai edes palkattuja jotakuta tekemään niitä.

Olen miettinyt miten viettäisin toisen viikon täällä. Jotenkin tuntuu että haluaisin päästä lähemmäs luontoa, joka todellakin vetää hiljaiseksi. En osaa edes kuvitella miten avara maa ja pitkät autiot rannat vaikuttavat muhun.