Runo

1.

Kone hurisi pöydällä. Valkoinen tyhjä sivu tuijotti häntä vaativasti. Tämä pitäisi tehdä nyt. Tämän takiahan hän oli alun perin lähtenyt matkalle joka muutti hänen koko elämänsä. Ei se sitä näkyvästi tehnyt, sillä kaikki hänen ympärillään oli kuin ennenkin. Tommy hääräsi keittiössä, teki jotakin hienoa ruokaa. Tehosekoittimen ääni halkoi asunnon korkeita huoneita. Hänen työhuoneensa kaikki tavarat olivat siellä niin kuin ennen lähtöä. Ikkunasta näkymä pihatielle, jolla uudenkarhea Audi nökötti ja nautti loppu syksyn auringosta. Kaikki tämä tuntui kuitenkin oudon merkityksettömältä. Kuin omakotitalo Espoossa kahden auton tallilla, uusi hieno purjevene, jonka Tommy oli viimein heille hankkinut hänen poissa olleessaan, eivät olisi minkään arvoisia. Hänen haaveensa kodista, veneestä, urasta olivat muuttuneet vain kahden viikon aikana tyhjiksi ja arvottomiksi. Hän tunsi katsovansa tätäkin huonetta vieraan silmin. Hänen omaa valtakuntaansa, seinillä roikkuvia tauluja jotka olivat maksaneet yhteensä viisi tuhatta euroa. Ne esittivät. No hänellä ei ollut aavistustakaan mitä ne esittivät. Kaksi mustavalkoista öljymaalausta, kuin musteläikkätestejä. "mitä näet näissä?" "Oman hulluuteni." Ne oli pitänyt ostaa siitä Helsinkiläisestä galleriasta, koska kriitikot ylistivät uutta taiteilijalahjakkuutta. Hän katseli kirjahyllyä. Venäläisiä kirjailijoita Dostojevski, Tolstoi, kaikki Venäjän kielellä kirjoitettuja. Joskus hänestä se riitti mittaamaan ihmisen viisautta, että oliko hän lukenut kuuluisia teoksia ja mitä hän kirjahyllyssään piti. Oliko se täynnä tyhjänpäiväisiä dekkareita, vai jotakin suurenmoisia teoksia, jotka olivat omalla ajallaan vaikuttaneet koko maailmaan ja tekivät sitä vieläkin. Pahinta olisi se jos omistaisi kirjahyllyn, mutta se olisi vain täytetty rumasti kehystetyillä valokuvilla läheisistä ja posliinisilla esineillä, tuliaisilla Teneriffalta. Nyt hän tiesi kuitenkin paremmin. Sillä ei ollut väliä kuka kirjan oli kirjoittanut, mikä sen nimi oli, saatikka sillä oliko se kuuluisa. Kirjan piti koskettaa, sen piti värisyttää ja herättää tunteita. Samoin niiden esineiden, joita kukin kirjahyllyssään piti. Aina näkyvillä, muistuttamassa hetkistä joilla oli merkitystä. Hän vilkaisi taas valkoista loistavaa sivua edessään ja huokaisi. Jotenkin tuntui, ettei hän koskaan saisi kirjoitettua ylös sitä mitä oli kokenut pienessä kylässä Barentsin meren rannalla. Saisi tehtyä tästä artikkelista sellaista, että ihmiset haluaisivat matkustaa sinne. "Sen pitää olla pintaa syvemmältä raapaiseva matkaesite ja sinun kertomuksesi samaan aikaan." Oli hänen työnantajansa Matkailu avartaa lehden tuotantopäällikkö hänelle sanonut kun oli ottanut yhteyttä häneen tammikuussa ja ehdottanut työtä. Hän oli freelancer toimittaja ja periaatteessa hän olisi voinut kieltäytyä keikasta, koska hänellä oli tarpeeksi muita töitä tiedossa joilla olisi hyvin pärjäillyt syksyyn asti. Mutta tämä juttu. Tämä matkakertomus Pohjoisesta kiinnosti häntä suunnattomasti jo heti alussa. Aivan kuin puhelinsoiton aikana häneen olisi iskenyt sähköisku, joka olisi ollut enne tulevasta. "Tämä puhelu tulee muuttamaan kaiken."

Hänet oli valittu siksi että oli kaksikielinen ja puhui Venäjää sujuvasti, muuten työn olisi saanut varmasti joku lehden vakiotoimittaja. Jos halusi pintaa syvemmän katsauksen ja nähdä minkälaista elämä tosiaan oli pienessä 1200 ihmisen Teriberka nimisessä kylässä, oli osattava puhua kansan kieltä ja oli osattava kuunnella.

- Kulta muistathan nyt sen sun puvun. Ne on ihan kulman takana ne purjeveneseuran syysjuhlat ja kauden päättäjäiset? Tommy oli ilmestynyt ovelle. Parketti oli hiljentänyt hänen askelensa. Hänellä oli kädessään kulho ja vispilä ja vaatteita suojasi Marimekon essu. Tommy oli tarkka vaatteistaan ja näin viikonloppunakin hän halusi pukeutua hyvin ja siististi. Miehen t-paidatkin maksoivat vähintään 40 euroa, koska kaiken piti olla jotakin parempaa merkkiä. Kai se oli myös jonkinlainen elintaso juttu. Näytämme pukeutumisellamme mihin kastiin kuulumme.

- Sanoit. Hän sanoi vilkaisten tummahiuksista miestä ja kääntäen sitten katseensa taas näyttöön. Hän ei enää kestänyt katsoa miestään hetkeä pidempää. Se tuntui liian pahalta. Hän pelkäsi, että mies näki vieraan hänen silmissään.