Runo

6.

- Pidätkö tryffeleistä? Ostin niitä Stokmannilta. Risotto maistuu uskomattomalta, kun siihen lisää tryffeleitä. Tiesitkö, että ranskassa ne kouluttaa sikoja haistamaan niitä maan alta. Ne kasvaa maan alla ja näyttää ihan joltain juurimyhkyrältä. Tommy selosti pöydän toiselta puolelta. Mimmu näykki risottoaan se oli hyvää.

- Ostin torilta kanttarelleijä pakkaseen kun olit poissa. Vielä voisi löytyä suppilovahveroita. Pitäisikö lähteä Sipooseen metsään? Mitä luulet? Tulisi niille uusille vaelluskamoille käyttöä. Mimmu kuunteletko sä? Tommyn ääni oli nyt hieman kiukkuinen. Mimmu nosti katseensa mieheensä. Tämän ruskeat silmät tuijottivat mustasankaisten lasien takaa vaativina. Hän nyökkäsi ja nielaisi alas suullisen taivaallisen makuista risottoa. Se maistui kuitenkin yhtä hyvältä kuin purujauhu hänen suussaan.

- Mä kävin sienessä Teriberkassa. Mimmu sanoi ja otti pitkän hörpyn viiniä. Tommy kohotti kulmakarvojaan ja nieli juuri suuhunsa työntämänsa haarukallisen ennen kun puhui.

- Ai. Sä et kertonutkaan. Oliko siellä hyvät sienimaastot? Hän kysyi kulmat koholla ja käsissään viinilasi. Hän pyöritteli viiniä siinä. Niin se sai hapea paremmin. Maistui täyteläisemmältä.

- Joo. Ei sieltä löytynyt kun yhdenlaisia sieniä. Jotain rouskuja kai. Ne ei olleet niin hyviä kun tryffelit. Mimmu sanoi ja pakottautui hymyilemään.

***

Dimi harppoi kauheaa vauhtia kanervikossa. Mimmun oli tullut jo hiki hänen perässään. Koirat Mata ja Ben jolkottivat heidän matkassaan kuono kiinni maassa.

- Eikö Mata oli jo viimeisillään. Onko sen hyvä tulla mukaan? Mimmu huolestui tiineestä narttukoirasta, jonka maha oli turpea pallo ja nisät törröttivät siitä hassun näköisinä.

- Se osaa pysähtyä, jos ei jaksa ja tietää missä koti on. Dimi sanoi vaivautumatta kääntymään Mimmua kohti puhuessaan. Mimmu kuuli vain sanan sieltä täältä ja päätteli loput. He kulkivat pitkän matkaa. Dimillä oli mukanaan suuri juuttikankainen säkki. Hän kantoi sitä olallaan, kuin varkaisiin menevä rosvo. Aurinko oli kelmeä pallo eteläisellä taivaalla. Sen valo oli kirkasta, mutta kylmää. Ilma oli tyyntä ja tuoksuja täynnä. He tulivat alankoon ja viimein Dimi kyykistyi vetäen kassin olaltaan. Ben ja Mata olivat kuonoineen hänen vierellään hetkessä ja Mimmu asteli myös ripeästi uteliaana paikalle. Dimi keräsi säkkiin muutaman ruskeahattuisen sienen.

- Varo mihin astut. Tässä niitä kasvaa paljon. Mies sanoi katse maastossa. Mimmu katseli ympärilleen ja näki pian kivien vierillä mättäällä kasvavia sieniä. Mitä enemmän hän tutki maastoa sitä enemmän hän niitä näki. Hän kumartui poimimaan ja uppoutui työhönsä. Hyttyset eksyivät välillä inisemään korvan juureen, mutta ne jatkoivat matkaansa kun haistoivat hyttysmyrkyn luontaantyötävän hajun.

- Voiko näitä syödä ihan näin? Hän kysyi mieheltä, kun he kykkivät yhdessä laakealla sammalmättäällä.

- Ne pitää ryöpätä ensin. Nämä on parhaita suolasieninä. Dimi tiesi.

- Säilyvät hyvin talven yli. Kyllä näitä voi myös kuivata ja käyttää vaikka kastikkeisiin. Hän jatkoi.

- Mä ostan yleensä sieneni torilta. Mimmu totesi ja muisteli mummon kanssa käytyjä sieniretkiä.

- Paitsi lapsena. Silloin käytiin joka syksy mummon kanssa. Hän jatkoi. Dimi ei virkannut mitään. Miehen kanssa tuntui, kun olisi yksin liikkeellä. Mimmu hiljeni. Miksi puhua yksin? Tuskin toinen edes kuunteli. Kun Mimmu oli kerännyt mielestään tarpeeksi sieniä, hän kuvasi maisemia ja innostui ottamaan makro-kuvia marjoista, sienistä, kukista ja hyönteisistä joita äkkäsi mättäillä. Dimi kierteli säkki olallaan ja vanha kauhtunut nahkalaukku olalla. Siellä oli varmasti eväät. Mimmukin oli ottanut pussin sipsejä ja colatolkin. Ben hävisi välillä johonkin ja haukkui kauempana aina tuon tuostakin jotakin, mutta löysi aina takaisin tarkistamaan, että he olivat kunnossa. Neljän tunnin keräämisen jälkeen Dimi kiipesi suurelle kivenlohkareelle ja istui sen päälle kaivaen laukkuaan. Mimmu seurasi häntä ja istui miehen viereen. He katselivat hiljaa pohjoiseen maisemaa, joka tuntui jatkuvan ikuisena heidän edessään.