Ilma oli kuulas ja kirkas. Katulampuissa lenteli yöperhosia. Dimi katseli taksin ikkunaruudun lävitse suuria moderneja taloja. Olivatko nämä yhden perheen taloja? Niihinhän mahtuisi koko suku? Taksi pysähtyi Vaalean kulmikkaan rapatun kivitalon eteen, jossa oli kahden auton talli ja suuri koko talon korkuinen ikkuna.
- Ok. Here we are. Taksikuski sanoi huonolla englannilla. Dimi nyökkäsi ja kaivoi taskustaan lompakon. Ja antoi kuskille 40 euroa. Hän nousi ylös odottamatta vaihtorahaa. Hän katseli taloa. Se oli kuin linnoitus. Naapuritalon pihalla juhlittiin. Joku lauloi karaokea suomeksi ja kuulosti kärsivältä. Palavien puiden tuoksu toi mieleen kodin. Dimi seisoi pihakivetyksellä ja katseli taloa. Ei kai siellä tähän aikaan nukuttaisi, Dimi mietti ja tajusi ettei tiennyt laisinkaan paljon kello oli. Mitä hän oikein teki? Ensi kertaa sen jälkeen, kun hän oli löytänyt runon hän oli pysähtynyt miettimään. Oliko hän hullu kun hän oli tullut? Luultavasti. Hän ei saanut aikaiseksi mennä ovelle. Hän seisoi keskellä pihatietä katulamppujen valossa.
- Hei sä siellä! Naisen ääni sai hänet havahtamaan ajatuksistaan. Dimi käänsi päätään ja näki valkoisen lauta-aidan takana pyylevän naisen katselevan häntä hymy punatuilla huulillaan. Hän näytti juopuneelta. Nainen heilutti kättään ja hymyili. Toisessa kädessä valkoviinilasi.
- Hi. Dimi sanoi käheästi. Nainen katsoi häntä uteliaana. Dimi tiesi ettei sopinut tähän paikkaan. Tälle pihalle.
- Does Mimosa... Johansson lives here? Dimi kysyi vahvalla venäjän aksentilla.
- Well yes. Mimmu and Tommy they both live there, but they are not at home right now. They went to the yacht club party. Nainen sanoi.
- But who are you? Hän jatkoi ja katseli Dimiä kiinnostunut ilme meikatuilla kasvoillaan. Joku mies tuli hänen seuraansa ja nosti kätensä omistavasti naisen olalle.
- Mirjami onko täällä kaikki hyvin? Hän kysyi. Dimi ei osannut suomea, mutta miehen ääni oli uhkaava. Hän puolusti naistaan. Kotiaan. Hän katsoi nyt Dimiä eikä peitellyt halveksuntaansa. Dimi päätti lähteä. Oli ollut typerää tulla. Mimmu oli juhlimassa. Elämässä elämäänsä. Hän kääntyi ja lähti astelemaan pois pihalta.
- Wait! Nainen huusi hänen peräänsä. Dimi ei odottanut. Hän asteli ripeästi pois pihalta. Pitkin Espoolaisia katuja. Katseli miten ihmiset elivät täällä. Hän oli ollut hullu kun oli tullut.
YOU ARE READING
Runo
RomanceTarinan kaupunki Teriberga on oikeasti olemassa pohjoisvenäjällä, mutta muu on mielikuvituksen tuotetta. Tarina sai alkunsa omista ajatuksista mietteistä elämästä ja siitä mikä siinä on tärkeintä. Mistä onni rakentuu... Mimosa on kolmekymppinen fre...