Set
Polvillaan olossa oli jotain nöyryyttävää. En tiennyt, mistä se tuli, mutta jokin sai aikaan sellaisen olotilan, vaikka kyseessä oli tilanne, jossa minua tarkasteltiin aseiden varalta. Joita minulla ei tietenkään ollut. Miehen ruskea käsi kävi hiuksissani ja sai tuhkan pöllyämään. Yritin suojata silmiäni parhaani mukaan, miten se vain oli ilman käsiä mahdollista.
"Yritettiinkö sinut tappaa?"
Kun vaaraa ei enää ollut, kohotin vähän katsettani sen toisen suuntaan, joka oli juuri esittänyt kysymyksen. Hän oli mukavan näköinen, sellainen, joka ei tahtonut kellekään pahaa. Mustat hiukset, aika kalpea, varsinkin verrattuna siihen vähän vanhempaan ruskeaihoiseen mieheen, joka teki minulle ruumiintarkastusta. Kaikki tässä kaverissa näytti olevan kapeaa, niin sormet kuin kasvot, joilta olin lukevinani aitoa huolta.
"Minun kuuluisi olla kuollut, mutta jollain ihmeellä vielä pihisen tässä", nyökkäsin, melkein huokaisten. En edes ollut puhunut siitä kellekään, mutta jo nyt yhdessä aamussa siitä oli tullut tarina, jonka kertomiseen aloin kyllästyä.
"Mitä tapahtui?" kysyi se toinen mies, joka viimein lopetti tarkastuksen ja teki kädellä eleen, jonka tulkitsin luvaksi nousta ylös. Räpiköin jaloilleni.
"Pari kusipäätä, vanhempia kuin te kaksi", aloitin, katsoen kumpaakin vuoronperään.
"Ensin ryöstivät minun tavarani ja sitten lukitsivat minut kioskikoppiin ja yrittivät polttaa elävältä."
Se vaaleampi näytti siltä, että olisin yhtä hyvin voinut juuri iskeä häntä veitsellä kylkiluiden väliin. Tämän toinen käsi hakeutui sormeilemaan toisessa ranteessa riippuvaa rukousnauhaa. Tummemman ilme ei värähtänytkään, ilmeisesti tämä oli tottuneempi karuihin tarinoihin.
"Miten sitten selvisit?" tämä kysyi. Vilkaisin taakseni ohimennen.
"Sen kun tietäisin. Mutta tuossa aamulla heräsin kasasta lämmintä tuhkaa, mikä lienee selvää", vastasin, pudistaen lisää tuhkaa pois.
"Ne veivät sinulta näköjään kengätkin", tummempi totesi.
"Veivät. Ja hupparin. Ette olisi sattuneet näkemään niitä tyyppejä?" kuvailin kaksikkoa hetken parhaani mukaan.
"Ei, vastaan ei ole tullut ketään", vaaleampi sanoi. "He ovat varmaan menneet eri suuntaan."
Nyökkäsin, ehkä aavistuksen pettyneenä. Tosin jos ne kaksi olisivat kulkeneet kohti näitä, niin luultavasti olisivat käyneet näiden kahdenkin kimppuun. Nuorempi vaikutti heiveröiseltä ja vaikka vanhempi luultavasti tarjoaisi hyvän vastuksen, ei tämä kahdelle pärjäisi, varsinkin, kun näillä oli teräaseet.
"No, tiedättekö, onko täällä jossain jotain hyvää paikkaa, josta voisi etsiä korvaavia varusteita?" tiedustelin. He vilkaisivat toisiaan.
"Tuolla kauempana ei ollut oikein mitään", tummempi lopulta sanoi, viitaten suuntaan, josta he ilmeisesti olivat tulleet, "mutta me olemme menossa keskustaan päin. Hyvällä tuurilla siellä on jotain. Jos ei kaupassa, niin jossain asunnossa."
Hän mittaili minua hetken. Se oli ystävällinen katse, ainakin jollain tapaa.
"Tuletko samaa matkaa?"
En ollut ihan odottanut sitä tarjousta. Mitä siihen piti vastata? Mieleni palasi siihen goottiprinssiin, joka oli ilmestynyt, puhunut omituisia ja kadonnut. Ei se voinut olla oikea kohtaaminen. Edes hetken seura oli hyvä ajatus, tulisin muuten oikeasti hulluksi.
"Voin minä tulla", päädyin vastaamaan. Tummempi nyökkäsi ja ojensi kätensä, ilmeen pehmentyessä vähän lisää.
"Mitra, ja tuossa on Jair."
YOU ARE READING
Surma
Adventure"Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä oli tekeillä. Kukaan ei osannut selittää. Maanjäristykset eivät muuttaneet taivasta pysyvän hämäräksi eikä omituisinkaan ydinsäteily saisi rakennuksia romahtamaan. Oli kyse jostain muusta. Ihmiset kutsuivat sitä Su...
