Surma

18. Jälki

Set

Olin hidastanut tahtiani edetessämme. Jair käveli huomattavasti hitaammin kuin Nit tai Mitra, joilla tuntui olevan jonkin sortin pyhä missio harppoa perille mahdollisimman nopeasti. En ollut erityisen kiinnostunut heidän seurastaan. Nit ei ollut yön vahtivuoron eikä oikeastaan minkään muunkaan samassa tilassa viettämämme ajan sisällä puhunut minulle juuri lainkaan. En olisi muuten ihmetellyt sitä, ellei hän olisi ollut huomattavasti enemmän äänessä muiden seurassa. Ei vaadittu tohtorintutkintoa sen päättelyyn, ettei hän pitänyt minusta.

Eilen joukkoon liittyminen oli tuntunut hyvältä idealta. Se loi omanlaisensa turvallisuuden tunteen, ruokaa oli enemmän, ja jonkinlainen päämäärä. Jota en itse ollut tosin päättänyt, vaan kuljin valittamatta mukana.

Aamu oli ikävä kyllä valaissut maailman lisäksi ryhmän huonoa puolta.

Meitä oli viisi. Pariton määrä, mikä johti välittömästi ajatukseen, että joukossa oli yksi ylimääräinen. Ei tarvittu kuin pieni vilkaisu siihen, että huomasi, kuinka Mitra ja Nit olivat välittömästi löytäneet keskenään yhteisen sävelen. He olivat johtajia, olivat varmasti olleet sitä aina. Ja ei ollut helppoa olla ryhmässä, joiden kahdesta johtajasta toinen oli osoittanut vaikenemisellaan, ettei toivonut minua mukaan ja toinen oli mukava vain sen vuoksi, että yksikin kiista saattaisi johtaa isompaan selkkaukseen.

Sitten oli kaksi seuraajaa. Jair sulautui saumattomasti mukaan, koska oli ollut Mitran seurassa niin pitkään, että kaksikko oli oppinut tuntemaan toisensa paremmin kuin meidät muut. Candace oli toistaiseksi ulkopuolisempi, mutta jos tilanne äityisi siihen, että joutuisin hänen kanssaan taistelemaan paikasta mukana, olisi turhaa lyödä vetoa, kumpi voittaisi. Hän oli luonnollinen seuraaja kahdelle johtajallemme. Vähän niin kuin Jair, he molemmat vaikuttivat kulkevan mukana ennen kaikkea siksi, että he eivät yksinkertaisesti selviäisi yksin yhtä hyvin.

Jäimme muutaman metrin päähän edellä kävelevästä kolmiosta, kun porkkanapäinen tyttö kiristi omaa kävelytahtiaan päästäkseen puhumaan kahden muun kanssa.

"Miten vahtiminen meni?" Jair kysyi.

"Siinähän se. Ei tarvittu kuin yksi tupakkatauko", hymähdin. Oikeasti olisin tarvinnut useamman, mutta - niin häpeällistä kuin se olikin myöntää - en todellakaan ollut uskaltanut palata ulos Samaelin kohtaamisen jälkeen.

Pitäisivätkö he minua täysin hulluna, jos kertoisin? "Hei tuota noin, tapasin tuossa jonkun epämääräisen tyypin, joka polttaa minua pelkästään tulemalla lähelle ja olen teknisesti ottaen zombi, joka todellisuudessa paloi hengiltä toissayönä." Tietenkin pitäisivät. Ja niin ulkopuolinen kuin olinkin, neljän muun läsnäolo selvästi piti minut turvassa Samaelilta. Olin nähnyt hänet vain ja ainoastaan silloin, kun olin yksin. Jos minut oli pudotettu jonkin yliluonnollisen mulkvistin armoille, en todellakaan halunnut antaa tälle tilaisuutta ilmoittaa kyllästyneensä ja käristää minut uudelleen.

"Nukkumapaikka ei kyllä ollut mitenkään ihanteellinen", jatkoin ja pyörittelin hartioitani.

"En muista, milloin viimeksi olisin nukkunut oikeasti sängyssä."

Tai muistin, mutta pieni liioittelu sallittakoon. Välissä oli kuitenkin ollut pitkä jakso, kun olin pysynyt liikkeellä eikä vastaan ollut tullut asuintaloja.

"Niinpä", Jair myönsi.

"Tai no, me yövyimme Mitran kanssa joissain taloissa aina kun mahdollista."

"Sama."

Small talkimme ei kulkeutunut itsestään mihinkään aiheeseen, joten jatkoimme seuraavat metrit hiljaisuudessa. Edellä Nit ja Candace juttelivat jotain opiskelusta, Mitran kommentoidessa aina väliin pari sanaa.