1. luku

1.5K 77 2
                                    

"Ciao bella."

Raotan toista silmääni tuhahtaen. Ei ole ensimmäinen kerta, kun italialaiset tulevat häiritsemään auringonottoani.

"En puhu italiaa", mutisen italiaksi, sillä en jaksaisi olla sosiaalinen juuri tällä hetkellä.

"Etkö? Mä en usko."

Voin melkein nähdä silmäluomieni läpi puhujan huulilla aaltoilevan virneen.

"Kuka sä olet ja miksi sä puhut mulle? Tai, tiedätkö mitä? Älä vaivaudu edes kertomaan kuka sä olet, mutta mua kiinnostaisi tietää miksi sä häiritset mua."

"Aurinko on tainnut pehmentää sun pääs ihan kokonaan, Cara!"

Tässä välissä hätkähdän ja silmäni aukeavat kokonaan, katseeni kääntyessä puhujaan.

"Chris! Oh my god, mä luulin että sä olisit vain joku ahdistelija, niitä täällä nimittäin on pilvin pimein! Mitä ihmettä sä täällä teet?" suustani pääsee kummallisen kuuloisia inahduksia ja huudahduksia.

"Väliäkö sillä? Enkö mä saa edes halia?" miehenalku kysyy, huultaan mutristaen. Nousen rantatuolista ja päätä pidempi ystäväni painaa mut paidatonta - ja lihaksikasta - vartaloansa vasten. "Sä olet ruskettunut ihan älyttömästi! Oletko sä tehnyt muuta kuin maannut täällä?"

"Tässä ihan lähellä on toinenkin ranta, olen mä sielläkin maannut", kerron virnistäen. "Sä olet selvästikin treenannut."

Chris virnistää takaisin, kohauttaen vaatimattomasti olkiaan.

"Muut on kaupungilla, mä sanoin etsiväni sut ja mennään sitten syömään."

"Muilla sä meinaat.. Nyt mä taidan tietää miksi sä olet täällä. Euroopan kiertue. Olisihan mun heti pitänyt tajuta", mutisen itsekseni ja huomaan istuneeni takaisin rantatuoliin. Jalkani ovat koukussa, käteni niiden ympärillä ja pää nojaa polviini. Hitto, se jätkä ahdistaa mun mieltäni kolmen viikon rannalla loikoilunkin jälkeen. Itseasiassa ei mieltä, vaan koko keho on taas kerran romahtamisen partaalla.

"Cara, älä viitsi. Ei Justin ole ton arvoinen", Chris huokaisee ja tulee istumaan eteeni. "Et sä voi vältellä sitä loppuelämääs. Mitä ennemmin sä kohtaat sen, sitä helpommin sä pääset sen yli." Naurahdan kolkosti.

"Pääsen yli? Älä viitsi. Kolme vuotta oli mulle kolme vuotta liikaa, siinä ajassa mä kerkesin jumalauta antaa kaikki itsestäni sille jätkälle. En mä voi nähdä sitä näin voimattomana, varsinkaan jonkun toisen kanssa. Ja kyllä, mä olen aika hemmetin varma että se otti sen hentukan mukaan", murahdan.

"Haileyn? No joo, onhan se mukana. Mutta mä pahoin pelkään, ettei sulla ole mahdollisuutta", Christian hymyilee viekkaasti. Paska, tää jätkä ei anna ikinä missään asiassa periksi.

"Okei, okei! Yhdellä ehdolla!" lupaan ja Chris on heti pelkkänä korvana. "Yksi illallinen, sen jälkeen mun ei tarvitse nähdä sitä ollenkaan, missään! Ok?" Chris nyökkäilee ja melkein hyppää ylös tuolista, ojentaen mulle kätensä. Huokaisten tartun siihen ja kerään tavarani mukaan. Solmin huivin lantiolleni ja lähdemme kävelemään pois rannalta vaihdellen samalla kuulumisia.

Saavumme tunnelmalliseen ravintolaan ja Chris ilmoittaa muiden odottavan terassilla saapumistamme. Luulen, ettei vaatetukseni ole ihanteellinen kyseiseen ravintolaan, mutta se ei todellakaan ole päällimmäisenä mielessäni.

"Mä tarvitsen rohkaisuryypyn", ilmoitan äkillisesti, ennenkuin astumme takaovesta terassille. Tilaan baarista shotin, jonka kulautan kurkustani alas naama kurtussa. "Nyt mä olen valmis.. Ehkä." Chris hymyilee mulle rohkaisevasti ja vetää mua hellästi kädestä perässään. Terassilta on upeat näköalat rannalle, varsinkin nyt kun aurinko on alkanut laskemaan pikkuhiljaa. Katseeni porautuu iloisesti jutustelevaan porukkaan terassin vasemmassa laidassa. Pienin, huterin askelin lähden kävelemään rennon Chrisin perässä porukan luokse.

jb - ciao bella Where stories live. Discover now