jb - ciao bella

2. luku

Pari päivää myöhemmin

Big Seanin Bounce Back huutaa stereoistani ja mä tanssin kuin viimeistä päivää. Yritän samalla vilkuilla peiliin ja laittaa hiuksiani jotenkin, välillä harjaani laulaen.

"Cara.." "Cara!" "CARA!!!"

Hätkähdän ja käännyn katsomaan makuuhuoneeni ovelle. "Häh?"

"Sulle tuli vieras", kämppikseni Caitlin naurahtaa. "Sinuna laittaisin jotain parempaa päälle!" nainen virnistää vielä, kohauttaa kulmiaan ja lähtee huoneestani sulkien oven perässään. Vilkaisen kokovartalopeiliin ja hätkähdän - ylisuuri T-paitani ei ilmeisesti ole tarpeeksi edustava vieraalleni. No, en voi kyllä kieltää. Kävelen vaatehuoneeseeni Bad and Boujeen mukana lauleskellen. Laitan puhelimesta musiikit ja bluetoothin kiinni ja nappaan sen taskuuni. Vaatteet päälle saatuani tarkistan vielä meikit ja hiukset, jonka jälkeen avaan oveni ja näen keittiössä Austinin.

"Caitlin, ootko sä tosissasi?" naurahdan. "Mä luulin että täällä ois joku kuuma jätkä, jonka takia mun piti pukeutua paremmin."

"Mä otin ton loukkauksena, kiitti vaan", Austin tuhahtaa. Hetken kyyräilyn jälkeen miehenalku virnistää ja tulee halaamaan mua tervehdykseksi.

"No joojoo, kyllä sä oot hyvännäköinen, mä olen vaan tottunut näkemään sut sellaisena räkänokkana kun oltiin pienempiä", virnistän takaisin ja sekoitan miehen selvästikin vasta laitettuja hiuksia.

"CARA JUMALAUTA! Mä vihaan sua", Austin huudahtaa melkein itkua tuhertaen ja katoaa peilin eteen eteisaulaan. Näytän kieltä Mahonen perään ja Caitlin pudistelee päätään nauraen. "No mutta mitäs tänne kuuluu?"

"Mitäs tänne, samaa vanhaa paskaa", Caitlin huokaisee ja alkaa keittämään kahvia - Austin litkii varmasti kymmenen kuppia kahvia parin tunnin aikana. "Entä sulle? Millainen kiertue oli?"

Mies sai hiuksensa laitettua ja istuu viereeni keittiönpöydän ääreen. Hetken hiljaisuus, jonka jälkeen mies vetää dramaattisesti happea keuhkoihinsa ja puhaltaa ulos. Hitto soikoon, mä tunnen ton jätkän kuin omat taskuni ja tiedän tasan tarkkaan mitä se on sanomassa.

"Älä helvetti sano että oot TAAS ihan in löööv johonki sun faniis jonka tapasit jossain takahuoneessa?" mutisen jo valmiiksi facepalmaten.

"Mistä sä tiesit?" Austin melkein kiljuu. "Elisa on kotoisin Suomesta, se on niin pommi!"

"Jos se on samanlainen bimbo ku edellisetki, mä en edes yritä kestää sitä sun takias", varoitan.

"Elisa on aivan mahtava nainen, musta tuntuu että tästä tulee jotain suurta. Tiiätkö, ku sulla on sellanen tosi iso tunne sun sydämessä? Sen tuntee, usko mua", Austin huokailee niin 'rakastuneena'. Pyh, mä tiedän sen tunteen eikä siitä seurannut kuin rikkinäinen sydän ja masennus. Päätän tällä kertaa olla Austinille kuitenkin mukava, sillä on mies kuitenkin lapsuudenystäväni.

"Tiedän, Austin hyvä, tiedänhän mä", hymyilen kolkosti, mutta Austin hymyilee mulle takaisin huomaamatta kipua silmissäni. Tai ehkä se huomas, muttei halunnut tuoda Justinia taas esille.

Seuraavana päivänä Austin pakotti mut asunnolleen varaamaan pöytää ja valitsemaan joitain asuja, sillä tän Elisan lento olisi täällä illalla. Austin on selvästikin hermoraunioina ja jännityksen voi aistia kilometrin päähän.

"Käy vatsaan", mies huokailee, kun mä selailen sängyllä miehen MacBookista kaupungin parhaita hotelleja.

"Älä ajattele iltaa, ne on vaan perhosia", naurahdan ja selaan taas jonkun ravintolan nettisivut läpi. "Laadukasta ruokaa pieneen hintaan!" Ei, Austin ei ikinä kelpuuttaisi naiselle joka saa tämän pään - ja vatsan - noin sekaisin, mitään halpaa. Menen takaisin ja painan seuraavaa nettisivua. Neljän tähden ravintola!

"Tiedätkös, jos jollekin sanoo 'älä ajattele', niin automaattisesti sitä ajattelee enemmän", Austin mutisee epätoivoisena. Virnistän, mutta käännän näyttöä mieheen päin.

"Tää?" ehdotan ja Austin möngertää katsomaan näyttöä tarkemmin, vatsaansa pidellen.

"Joo", toi mutisee ja menee takaisin maate. Varaan ravintolan Austinin nimellä netistä ja laitan läppärin kiinni. Seuraavaksi pitäisi etsiä tälle Elisalle joku sopiva iltapuku, mutta ravintolankin etsiminen oli niin rankkaa että tekisin sen myöhemmin. Mä en edes tiedä miksi mä teen näin paljon sen bimbon eteen.

"Tuletko sä illalla yökerhoon meidän kanssa?" Austin kysyy kissanpentu ilmeellään.

"Öh.." suustani lipsahtaa. Miten voisin kieltäytyä kutsusta hienovaraisesti? Samassa Austin alkaa laulamaan:

"You're all I ever need

Baby you're amazing

You're my angel come and save me."

"OKEI! Jos et laula mulle enää ikinä", naurahdan. "Mut mä juon vaan pari."

"Okei, deal!" Austin huutaa ja vetää mut kainaloonsa. Naurahdan ja vedän läppärin takaisin päälleni. Olisi iltapuvun metsästyksen aika.

xxx

Ihan vain tylsyyttäni selailen netistä juorusivuja, enkä voi estää itseäni klikkaamasta Justinista ja Haileystä kertovaan juttuun. Huokaisun kera alan pikkuhiljaa syödä tekstiä silmilläni ja samantien luettuani parin ravintolatreffeistä ja siitä, kuinka herrasmiesmäisesti Justin oli kohdellut Haileytä, vartalooni alkaa pikkuhiljaa valua sama vanha ahdistus. Justin kohteli mua kuin prinsessaa, mutta nyt sillä on toinen prinsessa. Ja tieto siitä, että se kohtelee sitä naista samanlailla kuin kohteli ennen mua, sattuu ihan perkeleesti. Mä rakastuin siihen jätkään rehellisesti - kliseisyydestä huolimatta - ensisilmäyksellä. Kun mä kävelin ensimmäistä kertaa ala-asteelle, tää poika ja sen hymy saivat mut rauhoittumaan ja tiesin heti, ettei lukuvuosistani tulisikaan niin pahoja. Joka päivä me tehtiin jotain yhdessä, Justin tutustutti mut ystäviinsä ja me kaikki oltiin erottamattomia. Kunnes tuli murrosikä, nähtiin toisemme eri valossa. Sitten ihastuttiin, Justinista tuli kuuluisa, rakastuttiin, ja mä olin miehen vierellä niin ala- kuin ylämäissäkin. Mä olin se, joka oli Justinin vierellä kun julkisuus alkoi pelottaa ja ahdistaa. Mutta sitten tuli päivä, kun Justin sanoi mulle itkien, että tarvitsee omaa aikaa. Tottakai mä ymmärsin, kiertue oli alkamassa ja oltiinhan me seurusteltu jo kolme vuotta. Justin selvästikin halusi kokeilla elämää yksin. Mutten olisi arvannut, että välimme menisi kokonaan poikki ja kaikista parasta oli, että mies löysi melkein heti uuden. Musta tuntui, etten olisi kenellekään tarpeeksi hyvä, mä masennuin. Mun elämä oli palasina. Mutta sitten, surun tilalle tuli viha. Mä syytin itseni tilalta muita. En ole ihan varma, mutta taidan olla jumittunut tuohon viimeisimpään vaiheeseen.

Koputus ulko-oveemme saa mut hätkähtämään.

"Caitlin, lähdetään!" huudahdan ja laitan läppärin kannen kiinni. Caitlin astuu kylppäristä ulos hymyillen ja bodycheckaa mut, kuten mä ton. "Aivan ihana mekko!"

"Mistä sä olet ostanut noi korkkarit? Sopii täydellisesti tohon pikkumustaan!" nainen vastaa huudahduksella. Lopulta kuitenkin avaan oven hymyillen. Austin ja Elisa hymyilevät mulle takaisin ja mä päästän parin sisälle. Austinilla on puku joka sopii miehelle ja Elisalla on punainen, kaunis - mun valitsemani - mekko. Onnekseni mä tunnen Austinin naismaun.

"Tässä on Cara", Austin esittelee ja Elisa kättelee mua hymyn kera. "Ja tässä Caitlin."

"Elisa", nainen hymyilee. Hmm, ainakaan vielä mua ei ala ärsyttämään naisen olemassaolo - ja se taitaa olla ennätys.

"Lähdetäänkö? Limusiini odottaa", Austin muistuttaa innoissaan. Nyökkään ja kopistelen hakemaan pikkulaukkuni. Muut menevät jo edeltä, kun mä tarkistan vielä äkkiä ettei mikään sähkölaite tai valot ole päällä. Lopuksi lukitsen oven ja huomaan muiden odottavan mua hississä. Alhaalla Austin avaa meille kaikille oven ja mun tekisi mieli nauraa miehen 'herrasmiesmäisyydelle'. Caitlin ja Elisa kävelevät hieman edellämme, joten Austin ottaa tilaisuudesta vaarin.

"No, mitä mieltä oot?" mies kysyy innoissaan.

"Ihan mukava, ainakin ensivaikutelmalta. Oikeastaan verrattuna sun entisiin, todella mukava", virnistän. Austin huokaisee helpottuneena ja Caitlin ja Elisa jäävät odottamaan meitä huomattuaan meidän jääneen jälkeen. Automatka oli melko hiljainen, se meni lähinnä samppanjaa siemaillessa. Mutta baariin päästyämme alkoi bileet.