jb - ciao bella

24. luku

Justin kävelee sisälle ovesta ja kääntyy katsomaan mua, kun vedän oven kiinni.

"Miksi sä olit lähtenyt?" Justin kysyy. Välttelen miehen katsetta ja kävelen sen ohi olohuoneeseen. Istun sohvalle ja vedän polvet koukkuun eteeni. Puren huultani ja yritän miettiä nopeasti sopivaa vastausta. Jos otan Sofian esiin, vaikuttaisin todella typerältä jos se ei olekaan kukaan erityinen. Punnitsen eri vaihtoehtoja mielessäni ja siinä välissä Justin on kerennyt istua kanssani sohvalle ja liikehtiä levottomasti. Toi selvästikin aistii, ettei kaikki ole kunnossa.

"Sano pliis, että mä vaan ylireagoin", mumisen. Justin tulee vaistomaisesti lähemmäs kuullakseen heiveröisen ääneni. "Kerro, että mä olen helvetin typerä ajatellessani, että sulla on joku toinen."

En uskalla kääntyä katsomaan Justinia, joten mulla ei ole hajuakaan miten mies reagoi sanoihini.

"Miksi sä tollaista mietit?" Justin kysyy hetken päästä, mutta jokin miehen äänessä viestittää, ettei kaikki ole ok.

"Mä näin sun puhelimesta, että joku Sofia kaipaa sua", kerron totuudenmukaisesti.

"Ei se ole mitään.." Justin yrittää ja vihdoinkin saan tarpeeksi rohkeutta katsoa miestä suoraan silmiin. Helvetti, mä olin oikeassa kokoajan. Syyllisyys paistaa miehen kasvoilta niin, että sydäntäni raastaa.

"Mikä ei ole mitään? Pakkohan tässä nyt jotain on olla!" huudahdan. Justin nousee sohvalta ja hieroo niskaansa, niinkuin aina ahdistuneena.

"Se oli jotain vitun typerää", Justin sanoo ja liikehtii taas levottomasti.

"Mikä?" huudan, sillä en voi enää pitää raivoa sisälläni. Justin istuu takaisin ja yrittää koskettaa mua, mutta kavahdan taaksepäin. Mä en kestä miehen kosketusta juuri nyt. "Oletko sä noin helvetin nössö, ettet sä uskalla edes myöntää sitä?" Sanani saavat Justinin painamaan päänsä alas.

"Mitään ei oo tapahtunu", Justin mutisee yhtäkkiä ja katsoo käsiään, jotka liikkuvat levottomasti toisiaan vasten. "Mutta olis voinu. Mä en tiedä mikä muhun meni, mutta me alettiin jutella sen kans enemmän ja enemmän. Me nähtiinki pari kertaa, muttei se ollu muuta ku flirttailua." Raastava kipu saa mut sulkemaan silmäni. Enkö mä ole tarpeeksi hyvä Justinille? Miten mies on voinut edes ajatella jotain toista, kun mä en voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kuin Justinin kanssa.

Näytän varmastikin joltain mytyltä, kun makaan sikiöasennossa sohvani nurkassa ja itken silmiäni päästä. En ole ikinä tuntenut itseäni näin arvottomaksi. Justinkin itkee ja vaikertaa, ettei olisi ikinä enää halunnut olla syypää mun tuskaan.

"Mene pois, Justin."

"Cara, älä", mies anelee. En kuitenkaan käänny mieheen päin, vaan jatkan seinän tuijottamista sumeisin silmin.

"Puhutaan. Puhu mulle."

"Mä en voi edes katsoa sua", sanon ja se tuntuu pahalta, sillä kyseessä on kuitenkin elämäni tärkein ihminen. Mä haluan aikaa ajatella ja olla. Saada möykyn kurkustani edes pienemmäksi, että pystyisin hengittämään. Sohva liikahtaa ja hetken päästä kuulen ulko-oven aukeavan ja sulkeutuvan. Jatkan silti seinän tuijotusta, enkä oikein osaa ajatella mitään. Päällimmäisenä varmastikin on pelko siitä, mitä Justin menisi nyt tekemään. Mies on ollut pelottavan normaali koko asian suhteen, niinkuin sitä ei paljoa kiinnostaisi pyydellä multa anteeksi tai muutenkaan, miltä musta tuntuisi. Justinia ei ole kiinnostanut pitkään aikaan juuri mikään ja se kauhistuttaa aivan helvetisti. En kuvitellut, että rakastaessa toista tällainen tuntuisi maailmanlopulta. En voi edes ajatella, miten sekaisin olisin jos jotain olisi tapahtunut niiden kahden välillä. Mä kuitenkin luotan Justiniin sen verran, että tiedän ettei mitään ole käynyt. Mutta jos en olisi saanut mitään selville, ilmeisesti jotain olisi käynyt, enkä halua edes kuvitella mitä.

x

Seuraavana päivänä on gaalailta, josta en voi jäädä pois tai kaikki tajuaisivat jonkin olevan pielessä. Valmiiksi tilatut puvustajat ja meikkaajat tulivat luokseni iltapäivällä ja alkoivat samantien työstämään mua kuntoon.

"Kahvia?" joku Justinin assistenteista tarjoaa, ojentaen mulle Starbucksin juomaa. Pudistelen masentuneena päätäni samalla, kun joku meikkaajista yrittää saada turvonneet silmäni näyttämään hyviltä. Assistentti kaivaa jostain taskumatin, josta se kaataa kahviin lorauksen ilmeisesti jotain vahvempaa.

"Kyllä se siitä, muru", mies lupaa ja antaa juoman mulle. "Jos se yhtään lohduttaa, niin herra Bieber on vielä huonommassa kunnossa." Puren huultani ja nyökkään pienesti. Juon kahvin pikkuhiljaa loppuun ja assistentti - joka esittäytyi Beniksi - tuo mulle samppanjalasin, jolloin tunnen olevani jo pienessä hiprakassa. Se ei kuitenkaan helpota oloani yhtään, vie vain jännityksen pois. Kynteni ovat rakennettu pidemmiksi ja lakattu punaiseksi kimalteen kera. Huuleni ovat myös punaiset ja silmissäni on kauniin tumma meikki. Hiukseni kiharretaan ja kerätään pinneillä kasaan takaraivoon. Lopuksi puen päälleni mustan kellomekon.

"Aika on mennyt kuin siivillä", Ben huokaa. "Limusiini on tulossa." Värähdän kun edes ajattelen, kuka sen auton sisällä istuu. Kuitenkin kerään itseni ja tavarani, jonka jälkeen Ben saattaa mut ulos, luvaten tarkistaa että kaikki olisi kunnossa asunnossani ennenkuin he lähtisivät.

"Kiitos, Ben", huokaisen vielä, kun auto pysähtyy eteeni. Ben hymyilee pirteästi ja halaa mua lohduttavasti, jonka jälkeen istun auton kyytiin, kuskin laittaessa oven perässäni kiinni.

"Kuka toi oli?" Justin kysyy.

"Sun assistenttis", huokaisen kuin idiootille.

"Aa, se homo", Justin nyökkää ja mun tekisi mieli pamauttaa miestä nyrkillä suoraan naamaan.

"Mitä helvetin väliä sillä on?" kivahdan. Justin hiukan säikähtää äänensävyäni ja koko loppu matka menee hiljaisuudessa.

Saavumme ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen gaala paikalle. Justin kohottaa kätensä ottaakseen omastani kiinni, mutta torjun yrityksen. Henkivartijat hätistelevät paparazzeja meidän luota parhaansa mukaan, sillä he ovat hyvin ilkeällä päällä.

"Ryppyjä rakkaudessa?" "Oletko pettänyt naistasi, Bieber?" "Cara, voisit lähteä mun mukaan mielummin!"

Ihan yhtäkkiä - ennenkuin kerkeän reagoida - Justin on kääntynyt ottamaan yhtä paparazzeista kurkusta kiinni. Harpon miehen luokse ja yritän irroittaa otetta, mutta tilanne äityy tappeluksi ja saan osuman suun alueelle. Henkivartijat ovat ottaneet hetkessä tilanteen haltuun ja mä pidättelen suutani hiukan kauempana. Otan käden suultani ja katson, kuinka siihen on tippassut verta. Paparazzi makaa maassa ja henkivartijat pidättelevät Justinia, joka sekosi täysin. Yksi henkivartijoista antaa mulle paperia ja neuvoo laittamaan sen suuni eteen. Mies myös on edessä, etteivät paparazzit saisi kasvoistani kuvia. Justinin rauhoituttua miehestä päästetään irti ja hän on hetkessä luonani.

"Aivan helvetin hienosti hoidettu, Justin."

En sanonut muuta, enkä jäänyt kuuntelemaan olisiko sillä jotain asiaa. Koko paikka täyttyy järkyttyneestä puheesta, kyselyistä ja paparazzit ottavat miljoona kuvaa sekunnissa. Lähden kävelemään helvetin kauas koko gaalasta. Mielummin katson kuinka media täyttyy kummasteluista ollaanko me erottu, kuin että jäisin paikalle hymyilemään ja vähättelemään tapahtunutta. Aikaisemmin mua auttanut henkivartija lähtee turvaamaan selustaani, enkä edes vilkaise taakseni. 

Henkivartija vaatii, että menisimme käymään lääkärissä näyttämässä suutani. Verenvuoto ei lakkaa ja alahuuleni alkaa turpoamaan, joten pienen väittelyn jälkeen suostun. Kuski ajaa yksityiselle lääkärille ja pääsemme samantien sisään, kun ihmiset tajuavat kuka mä olen. Jostain syystä asia turhauttaa mua todella paljon, varsinkin kun tiedän kenen takia kaikki kohtelevat mua tällä tavoin. 

Lääkäri puhdistaa suuni ja toteaa, ettei tikkejä tarvittaisi. Pidän huuleni kohdalla pientä kylmäpussia, joka lievittäisi turvotusta.

"Mustelma tulee ainakin, mutta pääasia ettei käynyt pahemmin", mieslääkäri sanoo. "Mutta tiedäthän sinä, että voit nostaa syytteen lyöjää kohtaan?"

"Tiedän", huokaisen, "mutten todellakaan tee sitä. Mä en halua yhtään mitään ylimääräistä just nyt."

"Ymmärrän", lääkäri nyökkää ja antaa mulle luvan lähteä. Lasku tulisi myöhemmin perässä ja voin vain kuvitella, kuinka iso summa se olisi.